Oi nuoruutta!

Nuoret ovat niin kuin tuli tai meri. Niitä voi katsoa väsymättä pitkään.

Viimeksi tuijotin nuoria junan ravintolavaunussa. Olivat sopivasti käytävän toisella puolella viistosti niin että katseeni heihin luontevasti suuntautui, eivätkä huomanneet tuijotustani. Ihailin sitä intoa ja itsevarmuutta. Maailma on olemassa heitä varten. Vielä ei ole itsetunto kolhiintunut niin kuin väistämättä elämän raiteilla käy. Kaikkivoipaisuuden ja kuolemattomuuden tunne karisee, kun kilometrejä on enemmän takana. Nuorille kaikki on helppoa ja luontevaa. Tosin kuin tässä iässä. Mikään ei ole helppoa eikä luontevaa, paitsi ehkä leipominen, mutta sitä ei lasketa.

Eihän ne nuoruuttaan osaa arvostaa. Ajattelevat vain, että tuommoista minusta ei ainakaan tule, minua katsoessaan, jos nyt edes huomaavat, todennäköisesti eivät. Ja kumminkin tulee, ihan samanlaisia, siirtyvät käytävän toiselle puolelle tuijottamaan nuoruutta, joka on kuin tuli tai meri. Siinä vaiheessa minä jo kasvan horsmaa, sitä kasvaa paljon radan varrella.

 

 

Luulotautia

Vasen peukalo on mystisesti turvonnut nivelen kohdalta. Ollut jo viikon verran. Mihinkään en ole sitä lyönyt enkä satuttanut, eikä sormi ole kipeä. On vain turvonnut, vähän tunnoton ja nurjalta puolelta punoittaa. Ensimmäinen mieleen tullut ajatus oli että non-niin, nyt alkoi nivelrikko. Äidillä oli sellainen. Muistan kun äiti lämmitti ruokaöljyä ja hautoi kipeitä käsiään lämpimässä öljyssä.

Pointti ja pihvi tässä on se, että nykyisin aina kun ilmenee jotakin kremppaa, arvelen että joku äidin sairastamista vaivoista on iskenyt minuun. Kun väsyttää, epäilen kilpirauhasen vajaatoimintaa. Kun en muista, epäilen parkinssonin tautia. Peukku turpoaa, epäilen nivelrikkoa.

Kuvittelen että kaikki on one hundred procent perinnöllistä ja että väistämättä tautitieni on sama kuin äidillä. Mutta minä olen minä, en äitini.

Suomi-reservaatti

Terveisiä Lapista, Äkäslompolosta! Olipa mahtavaa, kolme päivää, 62 km murtsikkaa, kolme kertaa Tuure Kilpeläisen keikalla, rautua, poronkäristystä ja savuporokeittoa, hiljaisuutta ja loppumattomiin valkoista latua.

Ja mikä parasta: ei kerjäläisiä polvillaan, ei japanilaisia, ei venäläisiä, ei jenkkejä, ei saksalaisia, ei Isistä, ei terrorismia, ei mitään pahaa, kaukana kavala maailma.

Hyi! Ei niin saa tuntea, eikä varsinkaan sanoa! Tosi lapsellista sulkea silmänsä todellisuudelta, tosi tyhmää inhota globalisaatiota. Vapaa liikkuvuus ja rajat auki.

Vaan minkä sille voi, jos tuntuu hyvältä taantua lomailemaan muiden kantasuomalaisten pariin harrastamaan perinteisiä suomalaisia lomanviettotapoja eli hiihtämään, saunomaan ja juomaan kossuvissyä. Ihan melkein pystyin kuvittelemaan että Kekkonen on vielä presidentti. Ja hiihdellessä haaveilin reservaatista kantasuomalaisille samaan tapaan kuin Amerikassa on intiaaneille. Sinne menisin ja oven perässäni sulkisin. Syntihän se on, mutta siksi sen tässä nyt tunnustan, ripittäydyn, anteeksi tuntemuksiani pyydän ja ajatuksiani syvästi kadun.

Noin 3-4 pointtia

Kerrattiin lapsen kanssa historian kokeeseen. Aiheena Ruotsin suurvalta-ajan nousu ja tuho. Neljä uudistusta, jolla Kustaa Vaasa vahvisti kuninkaan asemaa? Kolme syytä, miksi Ruotsista kasvoi Itämeren suurvalta? Kolme syytä, miksi Ruotsi menetti suurvalta-asemansa? Mainitse neljä syytä, miksi säätyvallan aika oli pettymys ja Ruotsi palasi itsevaltiuteen?

Jännä, miten pitkässä perspektiivissä asiat, jotka preesensissä ilmenevät monimutkaisina ja hallitsemattomana tapahtumakaaoksena, typistyvät noin kolmeksi tai neljäksi asiaksi.

Hamassa tulevaisuudessa, jos sitä ihmiskunnalla on,  lapset osaavat kertoa ne kolme seikkaa, jotka johtivat länsimaisen sivilisaation ja markkinatalouden menestykseen ja tuhoon. Ne neljä syytä, jotka aiheuttivat Euroopan unionin syntymisen ja loppumisen. Sekä luetella kolme syytä suuriin 2010-luvulla alkaneisiin kansainvaelluksiin.

Historia ei ole ennustamista (tämä on vähän nykäsmäinen sanonta!) mutta sen siitä voi päätellä että mikään ei ole pysyvää an sich.

Hormonit ja migreeni

Pitkänä perjantaina näin sahalaitaa. Onneksi ei tullut päänsärkyä ja sahalaitakin katosi, kohtaus kesti vajaan tunnin. Vähän kuitenkin hermostutti, edessä oli ajomatka kotiin, eikä sahalaita silmissä autolla ajo ole helppoa, ei varsinkaan pimeään aikaan.

Eilen kohtaus uusi. Tuli ja meni, onneksi.

Edellinen migreeniajanjakso oli, kun olin raskaana. Ja sitä edeltävät kerrat osuvat murrosikään.

Eli vaikuttaisi siltä, että minun kohdallani migreeni ja hormonit liittyvät yhteen. Saan migreenikohtauksen, kun elimistön estrogeenit ovat sekaisin kuin purjehtiat Hangon regatassa.

En ole googlannut, onko ilmiöllä todellisuuspohjaa, liittyvätkö asiat toisiinsa vai onko sattumaa. Mutta minun kohdallani ei tarvitse olla kuin tilastotieteen peruskurssi käytynä ymmärtääkseen että näin on. Toisaalta yksi koehenkilö ei tee tutkimuksesta validia.

Kuin verta joisi

Nyt löytyi ikuisen nuoruuden salaisuus. Granaattiomenamehu. S-marketista saa, löytyy mehuhyllystä, sieltä missä on lasipulloissa olevat mehut. Valmistettu Azerbaidzanissa, (miten se kirjoitetaan) tuorepuristusmenetelmällä kuorineen päivineen. Kuoressa on eniten hyvää tekeviä ainesosia. Ei mitään lisättyä, ei säilöntäaineita, ei sokeria. Kuin verta joisi, mutta oudolla tavalla hyvää, tykkään!

Granaattiomena on kautta aikojen yhdistetty kauneuteen, hedelmällisyyteen (viis siitä) ja ikuiseen nuoruuteen. Kreikkalaisessa mytologiassa se on ollut kuolemattomuuden symboli ja elämän eliksiiri. Muinaisessa Kreikassa se oli ainoa käytetty lääke ja egyptiläiset hautasivat vainajat granaattiomenan kanssa, koska granaattiomenaa pidettiin lupauksena ikuisesta elämästä.

Nykytutkimuksen mukaan hedelmän sisältämät vitamiinit ja antioksidantit suojaavat soluja ja vaikuttavat hidastavasti vanhenemiseen. Kivennäis- ja hivenaineet auttavat nesteenpoistossa, vahvistavat luustoa, sydäntä ja hermoja. Granaattiomena sisältää myös runsaasti polyfenolisia yhdisteitä, mitä ne sitten ovatkaan.

Nämä perustelut riittävät minulle. Mikäli tököttiä kaupasta jatkossakin löytyy, juon sitä koko loppuelämäni joka päivä.

Uneton Helsingissä

Kello on 3.43. Se on aina 3.43 kun herään ilman mitään syytä, enkä enää nuku, kukun. Kuuntelen mustarastaan laulua. Kuulen kun lehdenjakaja tilaa hissin ja hissi kolahtaa liikkeelle. Kuulen kun YTV tulee varhaisaamun roskienkeräyskierrokselle. Kuulen kun yläkerran kanta-astuja kävelee huoneiston poikki. Kuulen, kuinka mies vieressä tuhisee nukkuessaan, välillä jalka sätkii.

Kyllä ei tarvitsisi ahtaajien luopua pekkaspäivistään, eikä sairaanhoitajien sunnuntailisistään eikä kenenkään arkipyhistä, jos jotenkin saisi hyötykäyttöön nämä aamuyön kukkumistunnit. 45-59-vuotiaita naisia on Väestörekisterikeskuksen mukaan rapiat puoli miljoonaa. Jos ne kaikki valvoo joka yö 2 tuntia niin sehän tekee miljoona työtuntia lisää jokaiseen vuorokauteen. Saa käyttää.