Viimeistään keski-iässä on otettava kaikki keinot käyttöön. Vitamiini- ja lisäravintoainepurkkiröykkiöt vain kasvavat. On monenlaista viherjauhetta, pakurijauhetta, tyrnikapselia, karnosiinia, kollageenia, piikalkkia ja muuta. Joka pöydän kulmalla joku purkki, mistä ohimennen nappaan kapselin suuhun.
Silti, joka aamu ja ilta, kun katson kylpyhuoneen peiliin ja kysyn klassisen lauseen, ”Kerro, kerro, kuvastin, ken on maassa vähiten rupsahtanut?” , ei sen pahemmin vastaus kuin näkykään miellytä.
Mutta onneksi meillä on internet! Sieltä sitä löytää aina uutta innoitusta. Vielä on monta keinoa kokeilematta. Tässä uusin: luuliemi.
Heti herättyäni laitoin porisemaan, siellä se nyt tekeytyy neljättä tuntia. Keittelen nukkumaan menoon asti. Maistoin jo yhden lusikallisen. Oli kyllä aika rasvaista, mutta kaiketi kuuluukin olla. Rasva on kuulemma ihmiselle hyväksi. En tiedä, mitä Pekka Puska siitä sanoisi, mutta niin väittää näyttelijätär Salma Hayek 48v. joka käyttää myös luulientä. Mieluummin minä Salman näköiseksi muutun kuin Pekan.
Luut tilasin lihakauppiaalta, hirvenluita. Kuulemma pitää olla luomueläimestä tai riistaa. Luulientä myydään valmiinakin, poronluista tehtyä ja jääpalapusseihin pakattuna. Kätevää, mutta vähän hinta hirvitti, olisi maksanut 180€, tosin useamman kuukauden satsi, mutta silti. Äkkiäkös kätevä emäntä omat luuliemensä hautoo. Lihakaupasta iso kasa luita, osa ei edes mahtunut kattilaan, laitoin pakkaseen ensi kertaa varten, maksoi 14 €.
On kyllä vähän noita-akkamainen fiilis luulientä keittäessä, kissan pyöriessä kintuissa ja kun tämä ulkonäkökin on mitä on, pelottava ainakin aamuisin. Mutta toivottavasti lientä kattilallisen nautittuani noita-akkamaisuuteni katoaa kuin Milla Magia Kyöpelinvuorelle.
Mrs Middleage 