Metsätuoli

Sieniä etsiessäni huomasin tuskastuvani. En enää kulkenutkaan metsässä niin kuin ennen – nautiskellen. Jotenkin suoritin sitä. Ehkä siksi sienet pysyivät viisaasti piilossa. Sienestäminen pitää olla ilo ja nautinto, ei pakkopulla.

Ehkä kännykän askelmittarikin on vain huono juttu. Miksi se olisi tärkeää, kuinka monta askelta päivässä saa kerrytetyksi. Helposti tekee itse itselleen suorituspaineita, tavoitteita ja vaatimuksia. Pitäisi osata hellittää niistä. Kuka viisas sanoikaan että tärkeää ei ole se, että tie on pitkä vaan että se on leveä? Tarkoittaen että pitkällä elämällä ei ole merkitystä, jos se ei ole hyvä, onnellinen elämä.

Niinpä keksin ratkaisun, miten nauttia metsästä ilman yhtään mitään suorittamista. Kesän kirpparituolikaupoilla sain kaupantekijäisenä yhden ylimääräisen tuolin, koska se oli rikki. Vein sen metsään. Istuin tuolille ihmettelemään. Katselin puita ympärilläni ja kuvittelin olevani itsekin puu. Miltä tuntuisi olla aina tässä, liikahtamatta mihinkään, muuta kuin mitä nyt tuuli heiluttelisi käsivarsia niin kuin oksia tuulessa. Katselisi aina näitä samoja puita, ja olisi yksi heistä.

Tästä lähtien vien kaikki huonokuntoiset tuolit metsään, että voin istua siellä. Eräänlainen metsämeditaatio. Tosin täytyy tunnustaa, että ei se ihan täysin nappiin mennyt. Hetken istuttuani katseeni siirtyi puista maahan. Siellähän oli mustikoita jonkin verran. Oli ihan pakko hakea poimuri, ja kerätä muutamat marjat talteen. Että se siitä rentoutusharjoituksesta. Ehkä ensi kerralla paremmin.

Jos et jostain syystä pääse metsään, voit nauttia metsästä – tai oikeastaan suosta – tietokoneen välityksellä. Pelkosenniemellä sijaitsevalta aapasuolta tulee livekuvaa osoitteessa: http://www.ipcamlive.com/Kilpiaapa

Sama suomaisema pyörii nähtävänä myös Pelkosenniemen terveyskeskuksessa ja palvelukoti Onnelassa. Kuulostaa ihanalta! Palvelukodin asukkaat saavat nauttia rauhoittavasta suomaisemasta. Luontokamerakuvaa pitäisi olla nähtävänä ihan jokaisessa sairaalassa ja palvelutalossa Suomessa.

 

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s