Hiiret vastaan minä. Hiiret voittivat.

Minä se kun aina jaksan koohkata mökkiasumisen ihanuudesta, mutta on siinä kyllä yksi iso MUTTA – hiiret!

Olin pari yötä saaristomökissä hommissa. Siirtelin ämpärillä soraa paikasta A paikkaan B. Onneksi on selkä kunnossa – vielä. Tilattiin sellainen kahden hengen palju Pohjoisenpaljuilta (ei ole muuten maksettua mainontaa, kun en osaa tehdä somenäkyvyystienestiä. Pitäisi vissiin pyytää palju ilmaiseksi, ja sitten täällä sanoa, mistä palju on hankittu. Mutta en usko että teistä kukaan on paljua ostamassa, joten hukkaan menisi kampanja. Joten maksan paljuni itse. Mutta saa niitä minulle ilmaiseksikin lähettää, ei siinä mitään! Tilattu se kumminkin jo on.)

Eli siis olin soransiirtohommissa. Samalla vähän haravoin, kun jäi alkukesän toipilasaikana haravointihommia tekemättä. Puut on kyllä ihania, mutta paljon niistä aina kaikenlaista maahan tippuu. Siksi talot rakennetaan nykyään niin, että puut kaadetaan ensin pihasta pois. Ei ole enää kotikoivua, ei.

Tästä tulikin mieleeni, kun keväällä ihmettelin juuri sellaisen ison, vanhan kotikoivun juurella olevia valtavia käpyjä. Että miten koivun juurella on käpyjä? Alkavatko puutkin jo muuttaa omaa seksuaali-identiteettiään? Että en minä koivu halua olla, haluan olla mänty. Hain miehen paikalle – hänen isänsä on sentään biologi, joten pitäähän pojankin sitten tietää yhtä jos toista luonnosta – että mikä on kun koivu tekee käpyjä? Kyllä se sitten kuitenkin oli ilmeisesti niin että kova myrsky oli ne kävyt siihen heittänyt kauempaa kasvaneesta männystä. Mutta pitkälle olivat singonneet.

Kaikki muuten sanovat että se kotikoivu pitäisi kaataa. On liian lähellä taloa ja liian iso ja liian vanhakin kohta kai. Tukkii rännit. Mutta en millään raaski! Vitkuttelen vielä.

Takaisin tähän päivään, soran siirtoon ja myyriin ja hiiriin tiskipöydällä. Olin jo kesän mittaan kummastellut pihalle ilmestyneitä koloja. Hirvitti ajatella, mitä niissä koloissa majaili? Käärmeitä? Myyriä? Rottia?

Kesällä kissa hoiti hommia. Kaiket yöt mesosi pihalla. Joskus toi saaliita näytille. Oli silti turvallinen olo. Ei rapissut. Myyräkanta oli hoidossa.

Mutta nyt. Myyriltä loppuvat ruuat, säät kylmenevät. Kissa ei ole paikalla. Ne alkavat hakeutua sisälle.

Olin mökillä yksin. En pelkää yksinoloa – mutta rapinaa pelkään! Ensimmäisen yön nukuin hyvin, mutta toisen huonosti. Heräilin monta kertaa, olin kuulevinani ”helinää” , kummallista rapsahtelua. Mutta ainahan mökillä kaikenlaisia ääniä kuuluu. Oravat juoksentelevat terassilla ja sellaista.

Aamulla ryhdyin kahvinkeittoon. Olin edellisenä iltana jättänyt tiskipöydälle tomaattisatoni. Eli noin viisi pientä punaista tomaattia. Ihmettelin, miten yksi niistä oli sillä tavoin poksahtanut. Sitten huomasin että toinen oli siirtynyt kauemmaksi tiskipöydän toiselle reunalle. Sitten huomasin papanat. Saakeli! Siinä meni tomaatit. Sillä välin kun minä yritin nukkua, hiiret olivat temmeltäneet tiskipöydällä. Ai kauhistus! Harmi kun kissa ei ollut mukana. Se ei viihdy autossa, joten kolmen tunnin ajomatkaa en kissan kanssa kaksin tee.

Lähdin kauppaan ostamaan myrkkyjä ja loukkoja ja kaikenlaisia vempeleitä. Viritin niitä pihalle kolojen luo. Päälle laitoin suojaksi monenlaisia ”häkkyröitä”, etteivät oravat tai linnut vahingossa mene loukkoihin. Sisälle tiskipöydälle laitoin myrkkysyötin.

EU on kieltänyt joitakin jyrsijämyrkkyjä, mutta kyllä kaupoista saa hiiriansoja, joissa on myrkkysyötti sisällä. En tiedä, mitä myrkkyä se sitten on. Olisiko sitä samaa mitä itänaapurissa käytetään lentomatkoilla teessä?

Loppujen lopuksi tulin siihen tulokseen että en voi jäädä enää mökille. En nukkuisi koko yönä, kun kuuntelisin rapiseeko tai loksahtaisiko loukku. Eli jos aion oleskella mökillä itsekseni minulla täytyisi olla turvana kissa-armeija, joka hoitelisi myyräongelman.

Ai mistäkö niitä myyriä sisälle pääsee? Arvelen että katonrajasta. Pyöröhirsinen mökki on rakennettu 60-luvulla saunaksi. Hirret eivät todellakaan ole yhdestä puusta. Huomaan että kattolistoja ei ole voitu asentaa kaikkialta niin kiinteästi hirteen etteikö sinne jäisi pieni rako. Siitä raosta ne veitikat tunkevat.

Talveksi – kun en voi jättää loukkoja, pitkään loukossa viruneet myyränraadot eivät innosta – levitän valkopippuria tiskipöydälle. Siitä ne eivät pidä. Eivätkä kuulemma laventelistakaan.

Jotakin pitäisi keksiä tunkea sinne listojen ja hirsien väliin. Auttaisiko lasikuituvilla? Eikös se ole aika epämielyttävää, ehkä myös myyristä. Tai sitten jos tursoittaisi sitä polyuretaania. Pitää miettiä. Löytyisikö niksipirkasta joku sukkahuousuvinkki tähän? Lasikuituvillalla täytettyä sukkahousua esimerkiksi.

PS. Jos nämä sivut muuten näyttävät nykyään erilaiselta kuin ennen – minä en näe sitä versiota, minkä te näytte – se johtuu siitä, että minulla ei enää ole käytössä Primium -versiota. Se oli kalliimpi, eikä siitä minulle ollut mitään hyötyä. Siihen olisin voinut myydä mainostilaa. Nyt tähän saa laittaa kaiketi kuka vain minkä vain mainoksen. Mutta jos niin on, niin minulla ei ole niiden kanssa mitään tekemistä.

Normaali

4 kommenttia artikkeliin ”Hiiret vastaan minä. Hiiret voittivat.

  1. Johanna sanoo:

    Kiitos, taas vähän piteni hauska elämä, kun täällä naureskelin sun koivuas ja muuta! Myyriä on meilläkin ollut ihan kamalan paljon tänä vuonna. Sisälle ne eivät vielä ole pyrkineet – olemmehan ystävällisesti varustaneet niille ravintolan kasvimaalle, porkkana- ja punajuurisato jäi paljon normaalia kehnommaksi myyrien takia. Talven varalle olen jo ostanut heille 187 tulppaanin sipulia.

  2. Kunnioitettava määrä tulppaaneita! Tulee varmasti upea kevät – varsinkin jos myyrät eivät syö kaikkea. Nyt iski ihan tulppaanikateus! Pitänee nostaa omaa tulppaanipanosta. Mutta miten ihmeessä saat tuollaisen määrän maahan? Siinähän on jo iso työ.

    • Johanna sanoo:

      Mulla on menossa se kukkamaiden avaus ja uudistus. Sellaiseen avattuun maahan sipulit menee helposti samalla kuin taimetkin. Just eilen tökin yli 90 narsissin sipulia yhteen maahan kera taimien. Nää oli vanhoja, siitä samasta kukkapenkistä avaamisen yhteydessä löytyneitä sipuleita, jotka nyt pääsivät vähän tilavammin pitkin penkkiä. Ihmeen hyvin ovat viihtyneet, sillä on takuulla yli kymmenen vuotta siitä, kun olen viimeksi tuohon penkkiin koskenut (ja sen se oli näköinenkin! Ihan rytö. Mutta narsissit kyllä keväisin kukkivat uskollisesti – ja niiden lakastuneet varret lisäsivät penkin sotkua kesällä… heh).

      • Näyttää varmasti upealta jälleen ensi keväänä!
        En ole tullutkaan ajatelleeksi että noinhan kannattaa joskus tehdä; kaivaa maasta ylös vanhat sipulit, siivota maa-ala ja pistää takaisin. Kukkivat varmaan paremmin, kun alusta putsattu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s