Typy-auto tiensä päässä

Typyllä alkoivat kuukautiset.

Olin ajanut sen aamulla autotalliin, ja kun iltapäivällä olin lähdössä töihin, huomasin auton alla ”verisen” lammikon. Sanoin pojalle, että taisi Typyllä alkaa kuukautiset.

Oikeasti se on punaista jäähdytinnestettä, joka oli valunut auton alle. Sama vika korjattiin toukokuussa, ja nyt vaiva on uusinut. Täytynee soittaa huoltoon, olisiko heillä jonkinlainen takuu huollolle? Autolla ei kuitenkaan ole ajettu huollon jälkeen kuin ehkä alle tuhat kilometriä.

Onneksi minulla on tätä varten peräkontissa litra jäähdytinnestettä. Saan ajettua auton korjaamolle. Mutta kyllä tässä nyt on vakavasti harkittava, onko kahden auton järjestelmässä mitään järkeä. Varsinkin kun ajokortteja on vain yksi. Ja jos on valittava yksi auto, se ei voi olla Typy. Tarvitsen auton, jolla voi vetää peräkärryä ja joka on ehjä.

Onhan autoista paitsi kuluja myös vaivaa. Olen tänä kesänä huollattanut ja katsastanut molemmat. Kohta pitäisi vaihtaa talvirenkaat tai laittaa toinen talviteloille. Viimeksi kun jätin Typyn talviteloille, hiiret tekivät konepellin alle pesän.

Ongelmana on tunnesiteet. Minä rakastan Typy-autoa! Juttelen sille. Aina kun lähden liikkeelle, sanon: ”Nyt, Typy, mennään!” Hansikaslokerossa on Typyn ajopäiväkirja, ja siihen kirjaan ylös merkittävimmät retket.

En ole voinut ennen kuvitella, että autoon voisi kiintyä, mutta niin vain on. Ja autolla ajamisesta nauttia. Typyllä ajamisesta nautin joka kerta. Sen pehmeästä kyydistä, mukavista tuoleista, tunnelmasta. Kuvittelen olevani very british dame, kun ajan saman merkkisellä autolla kuin itsensä kuningatar. Vaikka taitaa kuningatarkin ajaa useammin maastoautollaan Skotlannin tiluksilla kuin Jaguarilla.

Oman lisävivahteen tekee Typyn historia. Se on edesmenneen veljeni auto. Kojelautaan, vaihdekepin taakse, olen laittanut veljen kuvan. Hän oli todellinen automies. Tiesi niistä kaiken. Osasi korjata ja kunnostaa. Typyllä ajo on vähän kuin kävisi veljen haudalla. Auto on yhteysside häneen. En millään haluaisi luopua Typystä, mutta en tiedä myöskään, olenko valmis kaikkeen hankaluuteen, mitä sen omistaminen tuo tullessaan.

On hankalaa, jos autoon ei voi luottaa. Typy on vain liian vanha minulle – osaamattomalle autonomistajalle. Ja samoin kun ikä tuo terveyskustannuksia meille ihmisille, käy myös autoille. Monenlaista remonttia saisi tehdä, että pysyisi ajokunnossa.

Vai pitäisikö se vain parkkeerata mökin pihalle jättää siihen? Istuttaa kukkia peräkonttiin. Antaa hiirten vallata kojepellin alusta kodikseen. Poistaa rekisteristä niin pääsisi maksuista. Tehdä siitä hautamuistomerkki veljelle. Kuskin paikalle voisi ostaa käytetyn mallinuken ”ajamaan” autoa. Voisihan sitä silloin tällöin käydä käynnistämässä, ja pistää cd-soitin soittamaan täysillä veljeltä jäänyttä blues-levyä. Olisihan se aika komea ja erikoinen pihakoriste!

Onneksi työmatka ei ole pitkä. Hyppäsin äkkiä Jopon selkään, ja poljin täysillä töihin. Ehdin juuri ja juuri. Paluumatkalla kastuin litimäräksi, kun sää olikin muuttunut sateiseksi ja myrskyisäksi, eikä minulla ollut edes päällystakkia, kun lähtö oli ollut niin lentävä. Voi, Typy, minkä teit!

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s