Ollako vaiko eikö olla kipeä?

Illalla olo tuntui väsähtäneeltä. Kiukkuilin jonottaessani omaa vuoroani kylpyhuoneeseen ”Minua väsyttää jo, kestääkö vielä kauan?”. En jaksanut odottaa, menin pesemään hampaat keittiön lavuaariin käsilaukun beatyboxissa olevalla matkahammasharjalla. Dramaqueen.

Oletin että väsymys johtui vain jumppapäivästä ja runsaasta puuhastelusta. Olen keskittänyt urheilut perjantaiaamupäiviksi; käyn silloin hiitissä ja pilateksessa. Iltapäivällä kävin visiitillä anopin luona sairaalassa. Paluumatkalla Stockan Herkussa, ja illan käytin ruoanvalmistukseen. Lauataina – eli tänään – on tulossa ruokavieraita; appi, käly ja kälyn tytär.

Sain ruuat valmiiksi parahiksi ennen Vain elämää -ohjelmaa. Köllähdin sohvalle sitä seuraamaan, ja siitä nukkumaan.

Tämän kauden Vain elämässä on minulle vieraita artisteja. Itse asiassa tunnen vain Ressu Redfordin ja Arja Korisevan ja Mariskan. Mutta vaikka muut artistit ovat tuntemattomia, on heihin ja heidän musiikkiinsa mielenkiintoista tutustua ohjelman myötä. Ohjelmaa seuratessa on täytynyt välillä googlata, että kuka tuo on ja mistä kohusta tai lööpistä ne oikein puhuvat. Minulta on mennyt täysin ohi Reino Nordinin kohuelämä.

Yöllä heräsin epänormaaliin pääkipuun. Hiippailin hakemaan kuumemittarin, kuumetta ei ollut. Mutta sellainen kivulias ja voimaton olo jäsenissä, niin kuin usein ennen flunssaa.

Ei siinä mitään, mutta minun olisi pitänyt olla aamuseitsemältä töissä. Normaalitilanteessa olisin napannut buranan ja mennyt. Kyllä sitä nyt yhden työvuoron jaksaa vähän toistaitoisenakin. Mutta nyt, tässä koronatilanteessa, asia on ihan toinen.

Silti mietin pääni puhki, mitä tehdä. Olenko edes oikeasti sairas? Mitä jos pääkipu johtuu vain rankan jumpan jälkeisestä nestetasapainon vääristymästä tai verenpaineesta? Jos ei ole flunssaa ylipäätään? Tavallisessa elämässä menisi töihin ja seuraisi tilanteen etenemistä rauhassa ilman paniikkia. Nyt ei voi ottaa mitään riskiä. Siinä voisi levitellä tautia ympäriinsä lisäoireita odotellessa.

Mitä jos olen jo levitellyt? Eilen kävin anopin luona sairaalassa! En uskalla edes ajatella, että olisin vienyt viiruksen mukanani sinne. Tiistaina olin hammaslääkärissä. Sainko sen sieltä? Ehkä todennäköisempi olisi keskiviikko. Silloin töissä oli useamman kuoron harjoitukset. Viaton poikakuoroharrastus on nykyisin vaarallinen laji. Siellä oli kahdeksankymmentä poikaa laulamassa, turvavälein tietenkin ja isoimmilla vielä maskit. Minulla oli tietenkin myös naamari, mutta olin samassa ”ilmatilassa” heidän kanssaan neljä tuntia.

Onneksi kävin eilen Stockan Herkussa. Ei sillä, että jos olen sinnekin ripotellut tautia, mutta nyt meillä on paljon herkkuja, jos joutuu karanteeniin.

En ollut käynyt Herkussa pitkään aikaan. Olisiko niin, että edellinen kerta on peräti ennen koronaa. Innostuin kaikesta ihanasta; lakristikuorutetuista manteleista, suklaasuolakuorrutetuista vaahtokarkeista – sairaan hyviä!–, rocky road-kekseistä, halloween-karkeista ja -herkuista. Ostin sitä sun tätä ja kaikkea muuta kuin mitä piti. Piti ostaa vain kylmäsavulohta alkupalaleipiin. Kaksi kassillista kannoin kotiin. Nyt on herkkuvaratot täynnä, jos joutuu karanteeniin.

Aamun varhaiset tunnit meni järjestellessä työkuviot uusiksi. Piti yrittää löytää sijainen ja saada kiinni esimies omalta vapaapäivältään. Voi parkaa, joutui heräämään vapaapäivänä, vieläpä lauantaina, todella aikaisin tämän takia.

Seuraavaksi pohdintaan tulivat illallisvieraat. Lasagne on paistovalmiina jääkaapissa ja Brita-torttu täytettä vailla. Tarkoitus oli myös kippistää kälyn tyttärelle, joka on valmistunut lääketieteen kandiksi. Opinnot tietenkin jatkuvat, mutta yksi etappi saavutettu. Hänen lapsuuden haaveensa on toteutumassa. On ihanaa nähdä, kun haaveet toteutuvat, nuori – tai minkä ikäinen tahansa – saavuttaa unelmansa. Se on aina sykähdyttävää!

Ei pitäisi koskaan lakata unelmoimasta. Helposti niin käy. Toteaa että tässä tämä oli, näin tämä meni, elämä taputeltu. Ei unelmat aina tarvitse olla urapyrkimyksiä, ne voivat olla jotakin muuta, elämäntapaan liittyviä. Pohdintoja siitä, miten haluaisin elää. Tai mitä haluaisin osata, tai mitä puolta itsessäni kehittää.

Minun piti osallistua Rööperin luovat kirjoittajat -piiriin tänä syksynä, mutta jossakin ahdistuksessani peruin osallistumisen. En halunnut sitoutua liian moneen asiaan tänä syksynä, luovuin kirjoituspiiristä. Se jäi vähän harmittamaan, mutta onneksi löysin korvaavan jutun. Marraskuussa osallistun kirjoitusviikonloppuun, jonka teemana on runot, esikuvana Eeva Kilpi. Viikonloppukurssia vetää kirjailija, runoilija ja monen virren sanat kirjoittanut Anna-Mari Kaskinen. Odotan viikonloppua varsin jännittyneenä, mutta mielenkiinnolla.

Illallinen siirretään. Ei kannata riskeerata. Käly on juuri saanut negatiivisen koronatestituloksen, ja kälyn tytär ollut kymmenen päivän karanteenissa. Voi näitä aikoja!

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s