Vilinäviikko

Laiska töitänsä luettelee, sanotaan, mutta kylläpä oli touhukas viikko!

Tiistai-iltana pidettiin perhepäivälliset, jotka jäivät edelliseltä lauantailta pitämättä, kun luulin että minulla oli korona.

Keskiviikkona olin Ylellä radionauhoituksissa. Pidän kaksi iltahartautta marraskuussa. Ihan uusi kokomus. Mrs Middleage saarnaa!

Tuli mieleen pappavainaa, joka oli ihan oikea maalikkosaarnaaja. Sellainen perinteinen helvetillä pelottelija ja kiihkomielinen. Tosin mistäpä minä tiedän, minkälainen saarnamies pappa oli, kun hän kuoli vuonna 1973. Minä olin silloin kuusi vuotta. Pappa oli juuri palannut kotiin saarnamatkalta, kun sai sydänkohtauksen ja kuoli.

Pappa kuului Vapaakirkkoon. Minä olen ihan ”normaali” ev.lut. Eksyin iltahartautta pitämään, kun niitä järjestävä henkilö oli lukenut kolumnejani, joita kirjoitan Sana-lehteen ja tykästynyt tyyliin. Ihan mielenkiintoinen uusi kokemus, tosin oman äänen kuuleminen ei ole kivaa, mutta eihän minun niitä tarvitsekaan kuunnella.

Paluumatkalla Yleltä pistäydyimme Hakasalmen huvilassa Ismo Höltön valokuvanäyttelyssä. Hienoja kuvia 60-luvun Helsingistä ja ihmisistä. Miten hienosti ihmiset pukeutuivat arkenakin. Miehillä puvut ja kravatit, naisilla kapeakärkiset korkokengät. Hiukset tupeerattuina korkeaksi.

Siinä museon pihapiirissä on kahvila nimeltä Huvila. Päätettiin syödä lounas siinä, kun nälkä iski juuri sopivasti. Siinä olikin todella hyvää ruokaa! Itse leivottua hapanjuurileipää. Mies söi kuhaa, minä otin lammaskoftasalaatin, ja se oli ehkä paras salaatti ikinä. Sanoin tarjoilijalle että saitte meistä nyt ikuisen riesan kahvilaan!

Turvajärjestelyt oli hyvät, pöytäpaikkoja oli vähennetty. Söimme miehen kanssa kahdestaan peräkammarissa. Huoneessa olisi ollut toinenkin pöytä, mutta kukaan ei siihen tullut. Ikkunasta näkyi ruskan kellastamia puita. Ihana paikka, voi suositella.

Torstaina osallistuin seurakunnan kansainvälisen työn sihteerin ja hänen elsalvadorilaisen harjoittelijan järjestämälle salsatunnille, mikä pidettiin seurakuntasalissa. Seuraavana aamuna heräsin pohkeet kipeinä. Tuntuu siltä kuin pohjelihakset olisi vedetty puukolla auki. Könkkään jalat koukussa. Nyt sunnuntaina kipu on yhä. Tosin taisin sitä lisäbuustata perjantain hiit-tunnilla. Ei se ainakaan nopeuttanut paranemisprosessia. Järkeilin että pohkeet ilmeisesti kipeytyivät, koska salsasin ilman kenkiä. Jos tunnin hiippailee varpaillaan niin saattaahan siinä pohkeet tulla kipeäksi.

Perjantai-iltapäivänä järjestin sukulaislapsille Halloween-juhlat. Pidin juhlat ennen joka vuosi, mutta nyt oli tullut kahden vuoden tauko, kun vuonna 2018 jäi pitämättä vesivahinkoremontin takia, ja viime vuonna en vain muistanut/jaksanut.

Nyt kaivoin yläkaapista luurangot ja kurpitsalyhdyt esille, väkersin muumionakkeja ja muumiojuustoleipiä, ostin matokarkkeja ja pääkallokarkkeja.

Sattumalta huomasin että paikallisella meikkikoululla oli meikkitempaus. He tekivät ilmaiseksi Halloween-meikkejä. Kävin siellä teettämässä itselleni noitameikin.

Noita-asu on valmiina. Siihen kuuluu äitivainaan nyörikengät, mummon käsilaukku, vanha, musta Marimekon sametti-iltapuku, joka ei mahdu enää päälle, mutta siitä saa hienon noitaviitan., koska edessä on napitus, ja mekon voi jättää kokonaan auki viitaksi. Alle pikkumusta ja leggingsit. Päähän pojalle joskus hankittu noitahattu ja käteen pitkävartiset, mustat nahkahansikkaat. Täydellistä!

Vähän hermostutti saisinko meikistä allergisen reaktion. Minulla on paha formaldehydiallergia. Formaldehydin vapauttajia käytetään säilöntäaineena kosmetiikassa. Allerginen reaktio tulee viiveellä, yleensä seuraavana päivänä. Iho turpoaa, sitä kuumottaa ja punoittaa. Näytän siltä kuin olisi kaadettu happoa naamalle.

Onneksi reaktiota ei tullut. Varsinkin kun lauantaiaamuna olin töissä pyhäinpäivän messussa. Olisin ollut surkea näky pohkeet kipeinä könkätessä, pää punaisena. Pohjekivusta selvisin buranalla.

Pyhäinpäivän takia tarjolla oli upeaa musiikkia. Erityisesti intouduin Mozartin Lacrimosasta. Intoilin kanttorille että lisään sen hoitotahtooni. Haluan että kun kuolen kuoro laulaa Lacrimosaa!

Yleensä laitan pyhäinpäivänä takan päälle edesmenneiden valokuvia ja sytytän kynttilän. Se korvaa haudoilla käynnin, ne kun sijaitsevat kaukana.

Takan päällä alkaa olla tunkua. Keksin ottaa valokuvista kopiot ja askarrella niistä kuvakollaasin yksiin raameihin. Lisäsin vielä kuviin kuolinvuodet, niitä kun ei meinaa aina muistaa. Askartelutaustamusiikkina soitin youtubesta nonstoppina Lacrimosaa.

Seuraavaksi meinaan aloittaa joulun. Tekee hirvesti mieli ottaa esille joulukoristeet. Jotenkin tämä korona-aika käperryttää kotiin, ja siksikin tekee mieli enemmän panostaa tunnelmaan kotona.

Sattumalta löysin jo kivan joulukalenterin. Se on taidekalenteri, missä luukkuina on tunnettuja taideteoksia Jeesus ja Madonna -aiheesta. Kaikki luukut on kehystetty. Tätä joulukalenteria voi hyvin käyttää koko loppuelämän. Ei tarvitse ostaa joka joulu uutta.

Yritän kuitenkin aloittaa jouluilun varovasti. En laita kaikkia koristeita heti. Lisään niitä pikkuhiljaa.

Mökiltä pitää kaataa pieniä kuusia. Ajattelin laittaa yhden parvekkeelle ämpäriin, ja siihen kissanhiekkaa. Pysyy siinä pystyssä ja toivottavasti vihreänä jouluun asti.

Eikä tässäkään vielä kaikki: aloin virkata koronapalloja! Haluan koronapallon koristeeksi kuuseen.

Viikon hyvä uutinen oli se, että edesmenneen velipojan talolle, joka on ollut myynnissä puolitoista vuotta, on vihdoinkin löytynyt ostaja! Se on todella hyvä uutinen. Varsinkin kun pankkitili on mystisesti tyhjentynyt kaikissa rakennusprojekteissa kesän mittaan. Saan taas talouden balanssiin.

Mutta olipa viikossa tapahtumia. Ehkä ensi viikko vähän iisimmin.

Tulevan viikon ohjelmassa on runoviikonloppu. Odotan sitä jännittyneenä. Mitä jos ne muut ovat jotakin oikeita runoilijoita? Että kehtaako sitä?

Mies lohdutti että ainahan voin tehdä lasihimmelikatoamistempun. Se tarkoittaa sitä, mitä tein ,kun osallistuin lasihimmelikurssille. Lounastaukoon menessä olin vakuuttunut siitä, että lasihimmelit eivät olleet minun kakkupalani. Teeskentelin että kotona on joku kriisi, sanoin ohjaajalle että valitettavasti minun täytyy nyt keskeyttää kurssi ja lähteä välittömästi kotiin. Häippäsin paikalta.

Pitkän aikaa auton takalasissa roikkui sellainen yhden kuution lasihimmeli muistona tästä kurssista. Joten aina voi ”paeta” paikalta, jos rupeaa ahdistamaan, mutta luulen kyllä että ei ahdista. Tekee mieli päästä viettämään omaa viikonloppua. Rauhoittua. Päästä syömään valmiiseen ruokapöytään, jonkun muun lämmittämään saunaan ja petaamaan petiin. Ihanaa! Voi vain olla! Täytyy pakata salmiakkisuklaata ja suklaamanteleita mukaan. Ja villasukat.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s