Tosikkojen aikakausi

Jos jotakin tämä kulkutautivuosi on opettanut niin sen hyväksymistä, että asiat eivät toteudu.

Jälleen kerran sain sen todeta. Enkä nyt tarkoita sitä, että vastoin ennustuksiani näyttää siltä, että Trump ei sittenkään saa jatkokautta. Eräs tuttava on lyönyt vetoa molempien tapausten puolesta: jos Trump voittaa, hän saa viskiä, jos Biden niin Jaloviinaa.

On muuten mielenkiintoista nähdä, mitä Trump tekee hävittyään vaalit. ”Normaali” ihminen jättäytyisi taka-alalle, vetäytyisi eläkkeelle golfaamaan ja kirjoittamaan muistelmiaan Mar-a-Lagon kartanolle. Mutta jotenkin tuntuu että se ei ole Trumpin tie. Hän tarvitsee egobuustaukseen ihailua ja kehuja. Hiljaiselo sopii siihen huonosti. Harmillista, jos hänestä kehkeytyy jonkinlainen räyhähenki poliittiselle kentälle, joka takavasemmalta yllyttää kannattajiaan kaikenlaiseen hulttiotoimintaan.

Mutta toteutumattomiin asioihin. Minun piti tänä viikonloppuna osallistua runoviikonloppuun. Mutta torstaina alkoi nuha. Se on uskoakseni vain tavallista, pientä nuhaa, mutta en tietenkään voi mennä aivastelemaan runoviikonloppuun. Harmittaa.

Tämä on jo toinen nuha tänä syksynä. Vastustuskyky näyttää heikolta. Kaiken lisäksi sössin työpaikan influenssarokotuksen. Olin merkinnyt sen väärälle päivälle kalenteriini (sähköinen kalenteri on muuten tosi hankalakäyttöinen, tulee paljon virheitä, varsinkin viimeisimmän ohjelmistopäivityksen jälkeen), joten rokotus jäi saamatta.

Seuraavaksi päätin hankkia sen kunnallisesti, ja varasin ajan rokotukseen sähköisesti. Varaamisen jälkeen huomasin, että rokotehan sisältää formaldehydijäämiä. Ja minulla on paha formaldehydiallergia. Eli nyt pitää sitten perua se rokote, ja yrittää selvitä talvesta vitamiineilla.

Runoviikonlopun peruunnuttua huomasin kaipaavani lomaa. Merkityksessä ”asua hotellissa”. Haluaisin yhdeksi yöksi hotelliin. Haluaisin että joku siivoaisi sotkuni ja kattaisi minulle runsaan buffet-aamiaisen. Tavallaan tajusin että en ole ollut lomalla – en muista milloin. Koska loma on sitä, että on poissa omasta elinpiiristä. Vapaa-päiviä minulla on ollut runsaastikin. Keikkatyötä tekevälle nämä ovat olleet varsin satunnaisten työpäivien aikaa. Mutta loma ei tarkoita sitä että ei ole töissä. Loma tarkoittaa sitä että kokee uusia asioita – ja asuu hotellissa. Joten kyllä tässä on nuhasta selviydyttyä päästävä hotelliin. Nyt en vielä keksi minne? Haluanko kaupunkiin vai maaseudulle? Turkuun tai Tampereelle taidemuseoihin ja ravintoloihin, vai jonnekin luontokohteeseen? Jälkimmäinen kiinnostaisi enemmän, mutta pitäisi olla hyvät liikenneyhteydet, en jaksa ajaa pitkää matkaa autolla eli pitäisi päästä junalla/bussilla siihen hotellin eteen. Pitää vähän miettiä.

Paljon olen miettinyt sen sijaan sitä, että elämme tosikkojen aikakautta. Politiikka on ehkä viihteellistynyt, mutta huumori siitä puuttuu. Toista oli ennen. Veikkovennamot, suloaittoniemet, johannesvirolaiset, jopa kekkoset olivat sutkauttelijoita. Pilapiirtäjien kuvista ei suututtu, niihin jopa haluttiin. Oli kunnia asia päästä Kari Suomalaisen piirustukseen. Nyt pilapiirroksesta voi lähteä henki.

Naurulle on osoitettu omat tiukat sääntönsä ja paikkansa. Stand-up’ssa saa ja kuuluu nauraa. Mutta se, mille saa nauraa, on yhä kapeampi alue. On paljon tabuja. Paljon enemmän kuin ennen.

Kun oma lapsi oli ala-asteella, kiinnitin joskus huomiota saman ikäisiin lapsiin, jotka eivät koskaan hymyilleet tai nauraneet. Tosikoihin lapsiin. Minusta se oli outoa. Ajattelin, että pitäisiköhän tuosta olla huolissaan. Lasten elämään jos mihinkä kuuluu ilo ja nauru, ja jos se puuttuu jo lapsena, minkälainen perusta se on aikuisuudelle. Minkälainen on maailma, jos siinä ei näe huvittavia puolia. Nyt ne tosikot lapset ovat kasvamassa aikuisiksi tähän tosikkoon aikakauteen, missä ei ole mitään hauskaa, on vain vihapuhetta ja huumori on silkkaa pilkkaa. Ei hyvä.

Rankoilla aloilla työskentelevillä on usein oma alan sisäinen huumorinsa. Samoin vaikeissa elämäntilanteissa elävillä, esimerkiksi syöpäpotilaat saattavat vitsailla ulkopuolisen silmin rankasti. Olenpa kuullut että Suomi selvisi sodasta huumorin voimin. Ja kyllähän siitä Tuntematon Sotilas -kirjakin antaa viitteitä, vaikka fiktiivinen teos onkin.

Voisiko jopa alati lisääntyvät burn-outit ja erilaiset mielenterveyden ongelmat, joista on tulossa eräänlaisia kansantauteja, johtua osittain tästä kaiken läpitunkevasta vakavuudesta? Voisiko ihmissuhdeongelmat työpaikoilla helpottaa, jos välillä suhtautuisimme toisiimme hivenen kepeämmin, että kaikki ei olisi aina niin vakavaa.

Toivon että huumori vielä palaa. Toivon että vielä kerran joku poliitikko heittää osuvan läpän. Sellaisen joka ei ole sarkastinen tai tarkoitettu piikiksi toista vastaan.

Toivon että kodeissa on iloa, lapsille opetetaan, mitä on huumori. Sen oppii käytännössä. Nauramalla ensin itse itselleen.

Toivon että osaisimme keventää omia rankkoja kokemuksia ja tilanteita välillä tilannekomiikalla.

Tosikoiden aikakausi on uusi pimeä keskiaika. Sitä paitsi nykytutkimuksen käsityksen mukaan pimeä keskiaika ei edes ollut pimeää. Korkeintaan hämärää. Pimeää täällä on nyt.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s