Moderneja ongelmia

Viikonlopun lehdessä oli juttu siitä, miten ihmiset ovat väsyneet vaihtoehtojen runsauteen. Käy raskaaksi ostaa uudet pieruverkkarit verkkokaupasta, kun vaihtoehtoja on satoja. Siinä saattaa mennä muutama vuorokausi ihan vain niitä läpikäydessä. Onneksi ongelmaan on keksitty ratkaisu Amerikan ihmemaassa. Siellä voi parilla kympillä ostaa palvelun, joka karsii vaihtoehdot kolmeen. Niistä on sitten jo helppo itse valita.

Osa vaatemerkeistä on jo itsekin havahtunut ongelmaan ja ryhtynyt pienentämään valikoimiaan. Kuluttaja on onnellisempi, kun vaihtoehtoja ei ole liikaa.

Itsekin koin tämän kerran. Kävin Subwaylla, ja ahdistuin, kun piti valita niin paljon. Ensin leipä, sitten täytteet ja lopuksi soossit. Ei jaksa ihminen valita. Hintaa ei sentään saanut itse valita.

Nyt tietenkin elämä on helpompaa, kun ollaan eristyksissä ja ei tarvita mitään paitsi ruokaa jääkaappiin. Sen ostaminen onkin helppoa, kun verkkokauppa ehdottaa niitä samoja, mitä muutenkin ostan. Voi jatkaa samaan malliin. Mutta siinä käy sitten ihan päin vastoin. Kaipaisi vähän uusia tuulia syömiseen. On ihan kyllästynyt samoihin ruokiin mitä aina teen ja syön, mutta en keksi uusiakaan, enkä keksi mitä tekisi edes mieli. Kunpa olisi sellainen niin kuin jäätelöauto, joka kiertää ja äänimerkistä kuulee että nyt se on lähinurkilla. Ja sieltä saisi ostaa omaan astiaan jotakin ihan tavallista kotiruokaa, mutta toisten tekemään, kun omiin on kyllästynyt. Sellainen ruoka-auto. Keksikääpäs joku sellainen ja ryhtykää ajelemaan meillä päin. Nyt kun on taas koulukin etänä, niin ruokaa kuluu paljon ja monta kertaa päivässä.

Eräs nuori neiti Isosta Britanniasta, Belle Delphine, on keksinyt toimeentulo itselleen. Hän somettaa pehmopornahtavia kuvia itsestään ja myy pullotettua kylpyvettään, kaikki meni kaupaksi, ja lisäksi hänellä on kuukausirahoittajia. Siis miehiä, jotka maksavat hänelle siitä, että hän jatkaa somettamistaan.

Ostasikohan joku tällaisen vähän kypsemmän, vaihdevuosi-ikäisen rouvan kylpyvettä? Se on vähän harmaata se vesi, kun siihen irtoaa niin paljon kuivaa orvaskettä. Hiuksiakin saattaa olla mukana. Kyllä varmaan joku sitäkin ostaisi. Kyllä hulluja maailmassa piisaa. Mutta en taida myydä. Mutta hyvähän sitä on tiedostaa, että tienestiä olisi tarjolla, jos vain mielikuvitus ja uskallus antaa myöten.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s