Sukat tuntemattomalle potilaalle

Täällä ollaan taas! Pitkästä aikaa. Lankakaupan pitäisi kyllä laajentaa toimintaansa kutomisvieroituskursseihin. ”Irti puikoista” , anonyymit kutojaholikit.

Toissapäivänä jo päätin, että tämä on viimeinen sukkapari, mutta eilen jo sorruin. Kävin ostamassa jälleen uuden lankaparin. Mies jo ihan oikeutetusti kysyi, kuka näitä kaikkia sukkia pitää? Mies ja poika ovat sellaisia outoja otuksia, että niiden jalkoja ei palella koskaan, kulkevat aina sisällä paljain jaloin, mutta minulla alkaa vetää varpaasta suonta helposti.

Lankakaupasta löytyi niin ihana lankalaatu sukkiin. Siinä on alpakkaa, joka tekee sukasta erityisen pehmeän. Anopille olen kutonut kahdet sukat: kirkkaanpunaiset joululahjaksi, ja vaaleanpunaiset, jotka kävin viemässä kirjeen kera eilen oven taakse. Sairaalaan ei koronan takia pääse sisälle, mutta potilaille voi tuoda tervehdyksiä oven taakse. Olemme vieneet säännöllisesti lehtiä ja ristikoita, nyt anoppi sai sukat ja kirjoittamani kirjeen.

Anoppi on ehkä jopa enemmän jouluihminen kuin minä – jos se on mahdollista. Erinomaisena ruoanlaittajana ja aitona savolaisena hänen joulupöytänsä ja joulukoristelunsa on ollut varsin runsas. Itse en ole koskaan ollut ruuanlaitosta innostunut, vaikka ihan kelpoa syntyykin. Tänä jouluna meinaan tosin tehdä kaikki laatikot itse. Usein olen siinä kohtaa oikaissut.

Kiitin kirjeessä anoppia kaikista niistä jouluista, jotka hän laittoi ja joihin sain tulla vieraaksi valmiiseen pöytään. Sitä on osannut arvostaa vasta sen jälkeen kun joulunlaitto on tullut omaksi osaksi. Kirjettä kirjoittaessa oivalsin myös sen, että olen joulunlaittovelvoitetta kipuillut monta vuotta ihan turhaan. Miksi kaikki tulee aina meille? Miksi tämä on minun hommani? Kukaan ei tajua miten paljon siinä on tehtävää. Ja kaiken lisäksi minulla on usein ollut myös työvuoro vielä aattona. Viime jouluna lähdin aattorumban jälkeen jouluyöksi töihin, kun muut jäivät sohvalle köllöttelemään!

Kirjettä kirjoittaessani oivalsin, että joulun laittaminen muille on kunniatehtävä. On suuri onni saada järjestää joulu, saada olla ”emäntänä”. Pienen, salaisen marisijan sisälläni aion tukahduttaa sielun syöverien ikiroutaan. Toivon kyllä että joskus tulevaisuudessa koittaa se aika että on taas minun vuoroni mennä valmiiseen jouluun. Voin istahtaa sohvannurkkaan kiintiövanhukseksi. Nauttia hälinästä ja tunnelmasta ja pyytää lisää lämmintä glögiä kolottaville nivelille.

Vaaleanpunaiset, pehmeät sukat ilahduttivat anoppia. Hän soitti. Puhelinyhteys ei ihan toimi: anoppi ei suostu käyttämään kuulolaitetta ja hän ei kuule mitä hänelle sanoo, mutta yksisuuntaisesti puhelu toimii.

Samalla keksin kenelle sukat annan. Vien nekin sairaalan ovelle. Pyydän sairaanhoitajaa antamaan jollekin sellaiselle potilaalle, jonka luona kukaan ei käynyt edes silloin kun sai käydä, jolle kukaan ei tuo joulutervehdystä. Hyvän joulun toivotus tuntemattomalle potilaalle!

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s