Julen efter

Dagen efter -käsite lienee tuttu. Minulle tuli julen efter. Joulun jälkeinen alakulo.

Ehkä ei kannattaisi olla niiiin paljon jouluihminen, ehkä pääsisi tunneskaalalla pienemmin vaurioin, mutta minä olen joulun suhteen extreme. Ja kun joulu sitten on ohi, tulee tyhjä olo kuin jonkin ison maratontyyppisen saavutuksen jälkeen. On vaikea palata normaaliin, ei-jouluun.

Sinänsä on yllättävää, huomioiden tämän jouluinnostuksen, että haluan siitä nopeasti myös eroon. Aloitan joulun aikaisin, ja lopetan sen myös aikaisin. Heti tapaninpäivänä haluan poistaa kaiken joulusta muistuttavan. Mielelläni purkaisin joulun jo joulupäivänä jos kehtaisin. Meidän joulukuusi on aina taloyhtiössä ensimmäisenä nököttämässä roskakatoksen vieressä.

Joulu meni sinänsä oikein mainiosti. Tein pitkästä aikaa kaiken itse, en fuskannut edes laatikoissa, en käyttänyt niiden valmistuksessa edes niitä valmiita juuresmössöjä. Kinkun paistoin. Rosollin ulkoistin. Tämä oli kyllä rosollin suhteen viimeinen joulu. Se on joulupöydän pakkopulla. Itse asiassa näin Yhteishyvässä kivan ohjeen uunijuureksista, jotka korvaavat rosollin. Siirrytään siihen. Sattumalta törmäsin kaupassa punajuurihummukseen, se maistui uudelta joululta. Sitä voisi jatkossa tarjota uunijuuresten kanssa.

Salaatti onnistui erikoisen hyvin. Ohjeen otin senkin Yhteishyvän ruokaliitteestä. Siihen tuli salaattia, rucolaa, persimonia, goudaa, saksanpähkinää murskattuna. Lisäsin vielä mansikoita. Salaattikastikkeeseen tuli hunajaa, sitruunamehua ja öljyä. Splendid!

Ja kakut! Taatelikakun hunnutin suklaalla, sacher-kakun täytteeksi laitoin kirsikkahilloa. Päälle yritin kirjoittaa Hauskaa Joulua, mutta reuna tuli vastaan, joten siihen tuli Hauska Joulua. Olisi pitänyt jättää joulustakin a pois, olisi sitten ollut hauska joulu.

Sellainen se kyllä oli. Juuri ennen ”vieraiden” tuloa keksin lavastaa makuuhuoneen nurkkaan valokuvausstudion. Vedin verhon taustaksi, pojan huoneesta palmu, nätti tuoli, pöytä, pöydän päälle lamppu ja isoäidin vanha pöytäkello (joka on kyllä rikki) symboloimaan ajan kulua. Tässä studiossa otimme sitten jouluvalokuvia illan mittaan eri kokoonpanoissa.

Olin itse pukkina. Mies sanoi että olin jouluoletettu. Jouluhenkilön sukupuoli oli hieman vaikeasti määriteltävissä, mutta siis varsin nykyaikainen ilmestys! Parta, huulipunaa, koruja, perinteinen punanuttu, uudenaikainen kimallehörhelötonttuhattu.

Sain lahjaksi Bosen korvakuulokkeet. Ne ovat sellaiset johdottomat muovinpalat, mitä näkyy ihmisten korvissa. Välipäivät ovat kuluneet ne korvilla äänikirjoja kuunnellen ja kutoen. Olen kuunnellut Margaritan ja Ei kertonut katuvansa. Nyt on menossa Suon villi laulu. Täytyy seuraavaksi kokeilla korvanappeja lenkillä. Siellä ehkä kuuntelisin radiota.

Lenkkeily, se onkin oma stoorinsa. Taidan kirjoittaa siitä ensi kerralla, toivottavasti pian, jo huomenna. Sillä huomenna tämä kummallinen vuosi päättyy. Sitä on syytä juhlia. Nyt taidamme juhlia enemmän tämän vuoden loppumista kuin uuden alkamista!

ps. Jos jäit pohtimaan joulunvieton henkilömäärää, kokoonpanoa ja koronarajoituksia; meitä oli yhteensä seitsemän. Kaksi (opiskelijaa) vietti viikon omaehtoisessa karanteenissa ennen yhteistä joulua, yksi osallistuja työskentelee lastensairaalassa ja on neljästi negatiivisesti koronatestattu, poika on ollut etäkoulussa, eikä ole tavannut ketään, mies työskentelee kotona omassa työhuoneessa, yksinäinen ukki ja minä. Minulla ei ollut viikkoon työvuoroja ennen joulua, joten kontaktit vähissä.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s