Georgia on my mind

Viime päivinä otsikoihin on päässyt Yhdysvaltojen syvän etelän osavaltioista Georgia Trumpin yrittäessä haalia sieltä vielä viimeisiä ääntenrippeitä mafiapomon keinoin. Minulla on oma pimeä historiani kyseisen osavaltion suhteen.

Isälläni oli Georgiassa liiketoimia, ja siksi minäkin vierailin siellä useaan otteeseen 70-80 -luvuilla. Pitipä minun mennä sinne lukioonkin, koska äiti ja isä hinkusivat muuttamaan, viisumi hommattiin, mutta kieltäydyin. Katsoin kiehtovammaksi vaihtoehdoksi käydä lukio Suomessa, jäin asumaan kaksin veljeni kanssa. Näin tehtiin, äiti ja isä asuivat osittain Amerikassa, minä veljeni kanssa Suomessa. Mummo naapurissa vahti.

Isän liiketoimet ja Amerikan residenssi sijaitsivat Thomasvillen pikkukaupungissa lähellä Floridan rajaa. Varsin takapajuista seutua. Tunnelma oli vähän jälkeen Tuulen Viemän. Rotuerottelu oli voimissaan. Mustat asuivat omilla asuinalueillaan, kävivät omissa kouluissaan ja kirkoissaan. Samaan kauppaan taisivat päästä. Tosin ei heitä hienoimpia hepeneitä myyvissä liikkeissä näkynyt.

Minulla oli kirjekaveri sieltä. Mikäs se hänen nimensä nyt olikaan? Sarah? Kirjeet on jossain tallessa. Hänen hiuksensa olivat kuin Pieni talo preerialla sarjan kauppiaan tyttärellä Nelliellä. Sarah sai joululahjaksi jewelley’tä siinä kun minä Lotta-kirjoja. Ihmettelin, että jalokiviä? Ilmeisesti tarkotti koruja.

Viisitoistavuotiaana ajoin Amerikassa ajokortin. Teoriakokeeseen minulle lähti mukaan ”tulkki”, joka kertoi oikeat vastaukset monivalintatehtäviin. ”Keskimmäinen, alin, ylin”, hän sanoi oikeat vastaukset. Ei sanonut a, b tai c ettei virkailija olisi tajunnut jekutusta. Minun täytyi täyttää joku lomake, en ymmärtänyt yhtä kysymystä, virkailija sanoi että vastaa siihen ”EI, ei me haluta tänne mitään suomalaisia elimiä”. Ilmeisesti kysymyksessä kysyttiin elinsiirtoluovutuksesta mahdollisessa onnettomuustilanteessa.

Ajokoe ajatettiin aina samaa reittiä. Asemalta käännyttiin oikealle, ajettiin kilometri, käännyttiin vasemmalle, sieltä takaisin. Kompana oli, että kääntymispisteessä ei saanut tehdä u-käännöstä. Jos sen teki, ei läpäissyt ajokoetta.

Amerikasta hankin elämäni ensimmäiset jatkuvasi pidettävät piilolasit. Siellä oli myytävänä sellaisia. Optikko osoitteli myymäläapulaista. ”Näetkö tuon raskaana olevan naisen, hän opastaa sinua piilolasien puhdistuksessa”. Ihmettelin, ei Suomessa siihen maailman aikaan niin olisi kenestäkään sanottu, osoitettu sormella toisen raskausvatsaa, nykyisin ehkä.

Äidiltä leikattiin struuma Amerikassa, koska äidin ja isän mielestä lääketiede on Atlantin siellä puolen korkeatasoisempaa. Lääkäri unohti kursia kaulan kunnolla kiinni, ja äiti meinasi kuolla siihen ja sinne.

Äidin ja isän Amerikan valloituksen huippuhetki taisi olla se kun meidät kutsuttiin vierailulle kuvernöörin luo. Tosin vain aamiaiselle. Mutta sinne matkattiin, Atlantaan kuvernöörin palatsiin. Musta mies valkoisessa, kultanapein koristellussa takissa tarjoili meille munakokkelia. Kuvernöörin rouva kysyi osaanko englantia, ja minä näytösluontoisesti luettelin numerot yhdestä kymmeneen. En viitsinyt osata enempää, että ei olisi tarvinnut keskustella. Taisin olla 13 ja vuosi 1980. Kuvernöörinä oli Georg Busbee. Hänen edeltäjänsä oli Jimmy Carter, joka oli presidenttinä vuosina 1977-1981. Seuraava presidentti oli Ronald Reagan. Hänen kuvansa oli kehystettynä isän työhuoneessa, ja minullakin on muistona Reaganin vaalipinssi.

Vierailusta kuvernöörin palatsiin saimme jälkikäteen valokuvakirjan. Valokuvaaja oli pyörinyt koko vierailun ajan ympärillä. Velipojasta on oikein hieno kuva, siinä hän nojailee muina miehinä palatsin pylvääseen kaksin kuvernöörin kanssa. Äiti ja isä saivat myös taulun, joka esitti Georgian kansallislintua. Taulu iskettiin koto-Suomessa seinään pianon yläpuolelle.

Amerikan homma meni yhä vain syvemälle. Vielä enemmän pöpelikköön. Äiti ja isä päättivät jäädä eläkkeelle ja muuttaa Mississipin Scoobaan. Hankkivat sieltä lihakarjatilan, Mean Bull Ranchin. Tilanhoitaja piti huolen karjasta, äiti ja isä tyytyivät ihailemaan eläimiä laitumella. Pihaan rakennettiin hirsisauna.

Kävin siellä kerran. Taisi olla joululoma kauppaopistosta. Siitä reissusta muistan jäämyrskyn. Outo sääilmiö, missä sataa vettä pakkasella. Vesi jäätyy muodostaen jääpuikkoja kaikkialle. Joka paikka on täynnä jääpiikkejä. Siellä puheet olivat vieläkin suoraviivaisempia: tilanhoitaja osoitti tummaihoista työntekijää sanoen ”see that negro over there”.

Isä oli suuri Amerikka-fani. Amerikka edusti hänelle vapautta, yrittäjyyttä, ei-kommunismia, avointa julkituotavaa kristillisyyttä. Kaikkea vastakkaista 70-luvun Suomelle.

Isä kuoli 2011. Joskus mietin, mitä isä ajattelisi nyky-Amerikasta. Olisiko seinällä Trumpin kuva. Tuskin sentään, mutta luulen että hän ymmärtäisi jossakin määrin Trumpin ajatuksia, joskaan ei metodeja. Isä oli umpirehellinen. Kaikki vilunkipeli oli hänelle vastenmielistä. Siksi onkin hivenen surullista että isän Amerikan valloitus päättyi vilunkiin. Karjanhoitaja oli huijari. Isä huomasi, että karjaa alkoi hävitä aina kun he tulivat äidin kanssa Suomeen. Tilanhoitaja möi elukoita omaan piikkiinsä. Humoristina isä totesi äidille, että ”eiköhän tämä olla nähty, ollaan täällä niin kauan kuin karjaa riittää, kunnes viimeinenkin kanttura on varastettu ja palataan sitten Suomeen”. Oikeusjuttu siitä tuli. Lopulta äiti ja isä palasivat Suomeen.

Vaikka isässä oli huonot puolensa – kenessäpä ei – ihailen hänen rohkeuttaan elää omia polkuja kulkien. Hän ei välittänyt siitä mitä muut ajattelevat, muodosti oman mielipiteensä koski se sitten uskontoa, politiikkaa tai liiketoimia. Eikä pelännyt tuoda näkemyksiään julki. Pahoista puheista ja kirjoituksista hän sanoi, että pitää olla niiden yläpuolella. Siinä oli mies joka eli niin kuin ajatteli ja puhui.

Ja siitä olen onnellinen että olen sen verran geeniperimää saanut, että en lähtenyt Amerikkaan lukioon vaikka vanhemmat niin toivoivat. Siinä rakastumisessa alttiissa iässä olisin todennäköisesti ihastunut johonkin etelän punaniskaan, ja eläisin nyt elähtäneenä southern bellinä heilutellen tien varressa Make America Great Again -lippua budweiser-pullo toisessa kädessä. Vaikka miten se nyt oikeastaan niin paljon tästä nykyelämästä eroaa, tarkemmin ajateltuna, että onko elähtäneenä Etelä-Helsingissä vai etelävaltiossa, elähtäneenä etelässä joka tapauksessa. Silti parempi näin.

Mitähän Sarahille kuuluu? Ketä hän äänesti? Asuuko vielä Thomasvillessä? Saiko tänä jouluna jalokiviä joululahjaksi?

Joskus koko loppuelämä voi olla aika pieneltä ja vähäpätöiseltä tuntuvasta päätöksestä kiinni.

Normaali

4 kommenttia artikkeliin ”Georgia on my mind

  1. Sirpaliisa Hast sanoo:

    Ja pakko on taas kommentoida. Äitisi kertoi tästä heidän värikkäästä karjatilavaiheesta äiti-Helenalle ja kirjeitse Ouluun Aino-tädilleni (olivat kai ystävystyneet äitisi ollessa hetken pappani kaupassa Alavudella). Heiltä kuulin äitisi vahvasti huumorilla väritettyjä versioita. Rohkeita olivat molemmat vanhempasi. Ja positiivisia, lasi aina puolitäysi.

    • Äiti vielä kielitaidottomana. Mutta sanoi aina että Väinön perässä hän menee mihin vain. Luulen että Missisipin vuodet olivat heidän elämänsä laatuaikaa, saivat olla kahden ilman velvoitteita.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s