Jos haluat että sinut muistetaan, naura.

Olen kaivannut radiota keittiöön. Voihan sitä radiota toki kännykän kautta kuunnella, mutta ei se ole täysin sama asia. Yle ja Iskelmä kuullostavat autenttisemmalta oikeasta radiovekottimesta kuunneltuna. Maalla minulla on radio keittiössä, kuistilla, olohuoneessa, vintillä ja liiterissä/saunassa. Paitsi että liiteri- ja vinttiradio ovat rikki.

Eilen matkan varrelle sattui Tokmanni. Kävin ostamassa kissalle ruokaa ja uudet liukuesteet kenkiin. Ostin kahta eri mallia. Toiset samaa, muuten hyväksihavaittua, mutta helposti kengästä irtoavaa päkiämallia, ja toiset joissa liukueste tulee koko kengän alle ja kiinnittyy sekä kantapäästä että kärjestä.

Siinä ihan vieressä sattui olemaan kodinelektroniikkahylly. Ostin pienen petroolinvärisen radion keittiöön, 14,95€ ja toisenlaisen liiteriin 16.95€. Oleelliset ominaisuudet ovat johto ja antenni. Nämä löytyvät molemmista.

Tänä aamuna pääsin koekäyttämään keittiöradiota, kun laitoin aamutuimaan lounaspastakastikkeen porisemaan hellalle. Vihanneksia pilkkoessa oli radio päällä, ja sieltähän se tuli: Dannyn euroviisukipale. Mies sattui paikalle juuri ennen h-hetkeä voikkareita tekemään. Miten se aina osuukin paikalle kolistelemaan silloin, kun pitäisi olla hiljaa? Sanoin että ”tyst”. Nyt tulee Dannyn euroviisubiisi, pitää olla hiljaa.

Dannyn ääni kuullosti heiveröiseltä, vahvimman voimansa menettäneeltä. Biisi kertoo hautajaisjärjestelyistä, Sinä päivänä kun kaikki rakastaa mua. Hienot sanat, tärkeä aihe. Juuri tänä aamuna, kun viikonloppuna on kuollut yksi Suomen musiikkihistorian järkäleistä eli Pave Maijanen, Dannyn biisi kuulostaa erityisen ajankohtaiselta.

Usein omaiset haluavat hautajaisista hienot ja pompöösit, valitaan hienoin arkku ja puhutaan ylisanoja edesmenneestä, vaikka kuollut itse olisi mieluummin valinnut vaatimattomamman arkun ja aidot sanat.

Olen ollut monenlaisissa hautajaisissa sekä työni puolesta että omaisena. Parhaimmat hautajaiset ovat sellaiset, mitkä ovat vainajan itsensä oloiset. Sellaiset juhlat, missä vainaja itsekin olisi viihtynyt!

Yhdet sellaiset olivat vuosi sitten kummitätini hautajaiset. Hän sairasti samaa sairautta kuin Pave Maijanen eli ALSia. Koska tauti ei edennyt niin nopeasti kuin täti oli ajatellut, hänellä oli paljon aikaa järjestellä ja suunnitella. Monta kertaa istuin tädin sairaalahuoneessa ja googlailin sopivia kappaleita, joita sitten kuunneltiin ja täti teki muistiinpanojaan ruutuvihkoon.

Täti ennätti myös valita itselleen sopivan papin; nuoren naisen, ja kävi hänen kanssaan keskustelut omista näkemyksistään ja uskomuksistaan. Tädillä oli omanlaisensa ajatukset niin kuolemanjälkeisestä elämästä kuin kristinuskon opeistakin. Pappi oli jälkeenpäin todennut, että hän taisi itse olla näissä keskusteluissa oppilaan roolissa.

Siunaustilaisuudessa oli vain kahdeksan henkilöä. Oli heinäkuu, olimme pukeutuneet kesäisiin kukkamekkoihin ja vaaleisiin siisteihin vaatteisiin. Jokainen oli kerännyt omalta pihalta kukkapuskan arkulle asetettavaksi. Paikkana ei ollut kirkko eikä hautausmaan siunauskappeli vaan sairaalan oma pieni kappelitila, jonne juuri ja juuri mahduimme. Musiikki oli tädin valitsemaa, mm. Samuli Edelmanin Avaruus. Nyt tulee kyllä aina jouluaattona täti mieleen, kun Lumiukko-elokuva näytetään. Avaruus on se Lumiukko-biisi suomeksi.

Jälkipuinti pidettiin paikallisessa pienessä kahvilassa, ja siellä tunnelma oli haikea, mutta aika ajoin myös iloinen, kun muistelimme menneitä. Kaitsoimme vanhoja kaitafilmejä. Täti olisi varmasti viihtynyt siellä kanssamme, ja hänen naurunsa raikunut. Jännä muuten, miten edesmenneistä muistaa eritoten naurun. Jokaisella on oma persoonallinen naurutyylinsä. Muistakaa nauraa, jos haluatte että teidät muistetaan!

Erään ystäväni hautajaisissa kaikkien piti pukeutua valkoisiin vaatteisiin. Siunaustilaisuudessa Isä Mitro suitsutteli suihkeita, vaikka vainaja ei ollutkaan ortodoksi, ja muistotilaisuuden ruokajonossa takanani seisoi samainen Isä Mitro, joka kehui mekkoani sensuelliksi. Loppuillasta oli merelle ammuttiin kunnialaukauksia. Meitä jäi pieni porukka rantaravintolan terassille istumaan pitkää iltaa ja muistelemaan. Olimme silloin nelikymppisiä, ja kuolema kosketti läheltä ensimmäistä kertaa.

Omat hautajaiseni olen suunnitellut jo niin monta kertaa, että olen itsekin tippunut kärryiltä, miten toivon toimittavan. Ainakin musiikki on täydentynyt monta kertaa. Viimeksi innostuin Mozartin Lacrimosasta. Siinä on sitten upea kappale! Ja Olen kuullut on kaupunki tuolla pitää myös esittää hautajaisissani. Siitä tulee mieleen lapsuus. Kävin toisinaan isän kanssa Vapaakirkon tilaisuuksissa, ja luulen kuulleeni tuon laulun jossakin niissä tilaisuuksista. Ja se kummitädin Avaruuskin olisi ihana kuulla.

Enpä tiedä, miten Dannyn käy Euroviisu-karsinnoissa. Muistaakseni aikoinani ennustelin rökäletappiota Lordin Hard Rock Halleluujalle, joten minua ei kannata kuunnella, kuunnelkaa musiikkia. Jos jotakin yhtäläisyyksiä kappaleista etsii, niin kumpikaan ei ole tyypillinen viisubiisi. Yleensähän ne ovat sellaisia maailmaasyleileviä, isoja tuulikonebiisejä. Mutta varmasi Dannyn kappale jää elämään. Koska kertoo kuolemasta.

Tuskin maltan odottaa, että saan liiteriradion paikoilleen, pääsen tekemään puutöitä ja lämmittämään samalla saunaa. En ole koskaan käyttänyt klapikonetta, mutta googlailin jo, josko sellaisen vuokraisi hiihtolomaviikoksi. Talvella on mukava tehdä puutöitä, ei tule yhtään niin kuuma. Toisaalta perhe ei ehkä pidä ajatuksesta, että olen suunnittelun hiihtoloma-aktiviteetiksi polttopuiden pilkkomista. Niin tyypillistä minua.

Seuraavan kerran kun ajan Tokmannin ohi, käyn ostamassa lisää neljäntoista euron radioita. Ostan yhden kylppäriin ja toisen nojatuolin viereen pikkupöydälle olohuoneen päätyyn. Kutsumme paikkaa Budoaariksi. Siinä on kaksi nojatuolia, välissä pöytä ja jalkalamppu. En tykkää kankaasta, millä nojatuolit on päällystetty, joten olen peittänyt omani gobeliinikankailla. Ne ovat miellyttävän tuntuisia ihoa vasten. Kissakin tykkää. Nukkuu usein minun paikallani, siitä näkee koko huushollin. Budoaarissa on kiva juoda päiväkahvit, lukea, kutoa, juoda sampanjaa ja kaiken sen ohella – kuunnella radiota.

Normaali

2 kommenttia artikkeliin ”Jos haluat että sinut muistetaan, naura.

  1. Omien hautajaisten suunnitteleminen tekee hyvää. Hautaustoimistoissa on saatavana sitä varten hautaustahtovihkosia. Sellaisesta toivelistasta on valtavan suurta apua muistojuhlan järjestäjille, mutta myös iloa.

    Itse sanoisin että kun hautajaisissa tulee olo, että vain vainaja puuttuu pöydän päästä, että juhla on hänen järjestämänsä tuntuinen, se on onnistunut. Siksihän kokoonnutaan, muistelemaan elämän jättänyttä. Mutta myös ottamaan puuttuvan ketjunpalan paikka kiinni, järjestäytymään uudelleen. Auttaa että se tapahtuu vainajanoloisissa juhlissa.
    Nauru on tärkeä osa sitä juhlaa! On toivottavaa, että elämme niin ja elämme sellaisten ympäröimänä, että meistä muistetaan iloisia, hyviä, kivoja, mukavia asioita.
    Että on naurettu yhdessä.

    Ja kyllä. Radio on hyvä olla.

  2. Kuulostaa siltä, että tätisi sai tosiaan omannäköisensä hautajaiset. Mikä ihana tapa se onkaan lähettää läheinen viimeiselle matkalleen, kun saa toteuttaa hänelle sopivan tilaisuuden. Kiitos tästä tekstistä, sain siitä lohtua ja inspiraatiota työhöni hautaustoimistossa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s