Aattelepa omalle kohdallesi

Minulla on uusi lempikauppa – Sokos.

Vanhat mielikuvat Sokoksesta ovat tunkkaiset, se on ”maalaisten tavaratalo”, Stockmannilla on paremman väen tavaratalo, minne ruotsia puhuvat rouvat saapuvat minkkiturkeissaan. Samaan mielikuvaan kuuluu, että Stockmannilta saa hyvää palvelua, ja mitä siellä ei ole, sitä ihminen ei tarvitse.

Muistelen erään ystäväni sanoneen, että hänen puolisonsa kävi vain ja ainoastaan Stockmannilla, ei ikinä missään muualla, olkoon tarve mikä tahansa. Näin oli siihen asti, kun ystäväni vei miehen ruokaostoksille Lidliin, ja sen jälkeen mies halusi aina sinne. Mies ihastui puolta pienempään maksuun kassalla.

Edellä mainitut mielikuvat ovat kaikki virheellisiä. Niillä on saattanut olla kaikupohjaa kekkosaikaan. Silloin Sokos-tavarataloja oli maaseudun pikkupaikkakunnilla. Minunkin lapsuuden kotikylässä oli Sokos-tavaratalo, mistä oli omat osastonsa kirjoille, levyille, paperitarvikkeille, urheilutarvikkeille, rautaosasto ja tietenkin ruokaosasto. Nyt jäljellä on vain ruokakauppa.

Samaan aikaan Stockmannin hienostostatus oli ansaittu. Stockmanneja oli vain Turussa ja Helsingissä (ehkä myös Tampereella?). Sieltä sai palvelua, tuotteita mitä muualla ei myyty, siellä kuuli puhuttavan ruotsia ja näki rouvia turkeissaan. Nyt kekkosajasta on kauan, ja tavaratalot toisenlaisia.

Minä olen pikku hiljaa löytänyt Sokoksen. Siihen on monia syitä. Yksi luontevimmista syistä on se että jos hyppään ensimmäiseen bussiin minkä näen kotioveltani, se pysähtyy Sokoksen edessä. Tosin sama bussi pysähtyy Stockmanninkin edessä – vieläpä aiemmin – joten ei se voi olla syy. Sokoksella on erinomaisen hyvät valikoimat joka osastolla, heillä on selkeästi osaavat sisäänostajat. Sisäänostajien taidoista on kiinni, mitä tavaratalossa myydään.

Lisäksi Sokoksella saa hyvää palvelua. Alusvaateosaston sovituskopeissa on summerit, mistä voi soittaa myyjän paikalle, ei tarvitse lähteä itse etsimään uutta, oikeaa kokoa, jos ne, mitä meni sovittamaan, olivatkin väärän kokoiset.

Siitä pitäen kun talvi saapui Helsinkiin kotiuniformuni on ollut bambukerrasto ja sen päällä Arelan alennusmyynneistä ostettu pitkä villamekko. Mekko on ollut käyttämättä kaapissa pari vuotta. Luulin jo sen olleen hukkaostos, mutta nyt kun vihdoin on kylmä, se on osoittautunut oivaksi vaatekappaleeksi. Alle bambukerrasto, päälle villamekko = ihana lämmin ja pehmeä olo.

Koska olen tätä samaa uniformua käyttänyt päivittäin, ja tykkään pitää bambukerrastoa myös yöllä, varsinkin silloin jos iho reistailee, yksi bambukerrasto ei riitä. Vitsailin miehelle että pitäisikö kerrasto kääntää aamuisin toisin päin. Pitäisi yöllä nurinpäin ja päivällä oikein päin. Mutta pitää sitä silti välillä pestä.

Niinpä lähdin Sokokselle ostamaan uutta kerrastoa. Samalla poikkesin alakerran kosmetiikkaosastolle. Siellä oli Centifolian karitevoi tarjouksessa, normaalihinta 18,90€ ei sekään päätä huimaa, mutta nyt voide oli 13,90€. Ostin kaksi purkkia. Muistin joskus kokeilleeni karitevoita, ja totesin silloin sen sopivan erinomaisesti herkälle ja kuivalle iholleni. Ostin kaksi purkkia.

Nyt kaksi päivää voidetta kokeiltuani taidan käydä ostamassa sitä lisää. Voide on 100% karitevoita. Siinä ei ole mitään muuta. Se on ihanaa, koska ihoni sietää huonosti säilöntäaineita.

Muutkin näyttävät löytäneen Sokokselle. Siellä on aina paljon ihmisiä. Mikä tietenkään ei näinä aikoina ole hyvä juttu, kun ihmisiä pitää välttää. Siinä mielessä Stockmann olisi vähäväkisempi vaihtoehto.

Mistä tulee mieleeni lähiruokakauppa, joka on äärimmäisen pieni, sellainen R-kioskin kokoinen, mutta lähin ja suhteellisen kattava valikoima. Poikkesin sinne ostamaan jotakin kotoa puuttuvaa, ja huomasin pelkääväni rakennusmiehiä. Pienessä kaupassa kassan ja kahviautomaatin luona hengaili neljän hengen rakennusmiesporukka. Luikahdin ohi hengittämättä, kun en kehdannut poiskaan kääntyä. Olen huomannut väisteleväni kadulla ja kaupoissa näitä rakennusmiehiä. He ovat vierastyövoimaa, kulkevat todennäköisesti suhteellisen usein kotimaansa ja työkohteensa väliä. Mahdollinen korona pelottaa.

Minun käy myös heitä sääliksi. Viimeksi silloin, kun erikoisen kova talvimyrsky riepotteli Etelä-Suomea, ja kaikki pysyivät sisällä. Pikkulinnutkin olivat kadonneet piiloihinsa. Tien toisella puolen on iso rakennustyömaa, ja oletin että sellaisessa myrskyssä ei kukaan työskentelisi ulkona rakennuksilla, mutta niin vain sieltä kuului kalina ja kalke ja itäeurooppalainen puheensorina. Eikö rakennuksilla ole olemassa mitään säädöksiä siitä, minkälaisessa säässä työtä on turvallista ja terveellistä tehdä? Myrkytuuli ja rakennustelineet eivät mieletäni ole hyvä yhdistelmä. Ei ainakaan inhimillinen yhdistelmä.

Ajattelin mielessäni Kalasataman tornitaloja rakentavia. Minkälaista siellä mahtaa olla myrskyllä? Ylhäällä 30 kerroksen korkeudessa? Työkaveri tiesi kertoa sähkömiehestä, joka tekee tornityömaalle töitä. Siellä on bajamaja-vessa ylhäällä katolla ettei tarvitse kavuta 30 kerrosta alas vessaan. Toivottavasti on hyvin kiinnitetty paikoilleen, ettei tuuli heitä bajamajaa ja siellä kakkivaa rakennusmiestä alas.

Lomailimme Dubaissa joskus 2000-luvun puolivälissä. Rantahotellimme naapurissa oli käynnissä iso rakennustyömaa, siihen rakennettiin toista hotellia. Bussit toivat oransseihin haalareihin ja kypäriin pukeutunutta vierastyövoimaa rakennuksille. Työtä piti tehdä myös yöllä, koska päivällä oli niin kuuma. Työmaa näytti absurdilta, työmiehet vankityövoimalta, vaikka eivät sitä olleet. Heitäkin minun kävi sääliksi. Tehdä raskasta työtä sellaisessa kuumuudessa. Nyt täällä on sama toisin päin. Tehdä raskasta työtä kylmyydessä ja tuulessa.

Olin joskus kesällä töissä Kustavin hautausmaalla. Meitä oli siellä töissä kukkien hoitaja ja minä. Minun tehtäväni oli ajaa nurmi ja suorittaa tehtäviä, jotka kuuluivat hautaustoimenpiteisiin. Oli todella kuuma kesä. Eräänä sellaisena kuumana kesäpäivänä vanha kirkkoherra käveli asioikseen pappilasta hautausmaalle sanomaan meille että ottakaahan työt nyt vähän iisimmin. Ei tarvitse tehdä kuin ihan välttämättömät. Ei Afrikassakaan tällaisella säällä töitä tehtäisi. Hän oli ollut siellä aikoinaan lähetystyössä. Siinä oli inhimillisyyttä, toisen asemaan asettumista ja johtajuutta.

Myrskyävänä talvipäivänä minun tekisi mieli kävellä tien yli rakennustyömaalle, ja sanoa siellä työskenteleville että tänään on vapaa päivä. Menisin – vaikka heitä pelkäänkin – jos se olisi minun vallassani.

Ymmärrän että rakennuksilla ja työmailla on aikataulut, joihin ei ole laskettu luppopäiviä, ja sanktiot töiden viivästymisestä. Mutta eikö sellaisessa tilanteessa työn toimeksiantaja voisi auktoriteetillaan puuttua asiaan?

Tässäkin asiassa voisi todeta Jope Ruonansuun sanoin: ”Aattelepa omalle kohdallesi”.

Se on äärimmäisen viisas lause. Sopii moneen paikkaan ja tilanteeseen, opettaa empatiaa. Aatellaanpa useimmin asioita omalle kohdalle. Maailma olisi parempi paikka. Sinä kuumana kesäpäivänä Kustavin kirkkoherra ajatteli omalle kohdalleen ja toimi sen mukaisesti, ja me emme saaneet lämpöhalvausta. Kukkienhoitaja sai sen sitten ihan toisena kesänä ja toisen kirkkoherran aikaan, ja minä enää siellä silloin ollut.

Ps. Muistin voiteen hinnan ihan pieleen aamulla tätä kirjoittaessani. Muistelin silloin että se maksoi 5,90€. Mutta nähtävästi se oli jonkun muun ostamani tuotteen hinta. Kävin Sokoksella uudestaan tänään töihin tullessani ostamassa lisää karitevoidetta, ja totesin muistaneeni ale-hinnan väärin. Nyt se on tekstiin korjattu. Pahoittelen jos joku säntäsi voideostoksille väärin kerrotun hinnan perusteella.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s