Mielipiteet koetuksella

Juuri kun olin edellisessä postauksessa elämöinyt mielipidediversiteetistä, ja siitä kuinka mielipidekeskusteluja pitäisi käydä vain livenä, eikä somemaailman utuverhojen takana, pääsin testaamaan yleviä näkemyksiäni käytännössä. Luonto koettelee, näköjään, pokasautti minut ulos omasta mukavuuskuplastani, ja heitti eteeni ihmisen, joka ajattelee asioista aivan eri tavalla. Herreguud, mikä kokemus. Kylläpä otsalohkoa kuumotti.

Olin töissä. Kirkossa on arkipäivisin pappi tavattavissa klo 15-18. Papin kanssa saa käydä juttelemassa mistä vain mielen päällä olevasta asiasta anonyymisti ja livenä.

Pappi soitti, ja sanoi olevansa puoli tuntia myöhässä. Läksin katsomaan, olisiko siellä jo ”asiakkaita” odottamassa, että voisin heitä informoida tästä viivästyksestä.

Paikalla odottelikin yksi henkilö. Kun pappia ei nyt heti ollut saatavilla, hän kysyi, mitä mieltä minä olen maskeista? ”Ai niin kun missä mielessä?” kysyin, vaikka vähän arvelinkin, mistä on kysymys, koska kysyjä ei käyttänyt maskia.

Hän kertoi Jeesuksen sanoneen että kun uskoo ja luottaa Jumalaan, pelastuu. Jos on tosiuskovainen, ei käytä maskia.

Öööh, mietin mitä sanoa. Sanoin sitten että minä ajattelen tästä eri tavalla. En ole ajatellut että uskomalla Jumalaan pelastuu koronalta. Että minun mielestäni Jeesus ei tarkoittanut sitä, eikä kymmessä käskyssä ole kohtaa ”Älä käytä maskia”.

Hän oli myös sitä mieltä, että meidän ei pidä uskoa viranomaisia, eikä alistua heidän ikeensä alle. Ei pidä uskoa viranomisia, pitää uskoa Jumalaan, hän sanoi.

Voi hyvänen aika sentään! Siinä minulle oli eteen tökätty ihminen, joka ajatteli kaikesta ihan eri tavalla kuin minä. Hänellä oli oma näkemyksensä ja tulkintansa asioista. Ja minulla omani. Yhtä vahvasti kuin minä uskoin olevani oikeassa, hän uskoi myös olevansa.

Totesin että meillä on nyt tässä ihan eri käsitys asioista, ja luulenpa että meistä kumpikaan ei ole halukas vaihtamaan omaa näkemystä toisen ajattelutapaan.

Onneksi saimme keskustelun jotenkin päätökseensä. Välillä volumet kyllä kohosivat sen verran että kanttori huuteli toiselta puolen kirkkoa meitä vähän hiljentämään, koska hän yritti nauhoittaa samanaikaisesti virsiä, eikä halunnut sinne taustalle tallentuvan meidän mölinää.

Kysyin, mitä kello mahtaa olla, ja nainen otti toppatakkinsa taskusta pienen valkoisen herätyskellon. Katsoi siitä, kaksikymmentä yli.

Sanoin, että kohta pappi varmaan tulisi, jos hän jaksaisi hetken odottaa. Toivotin Junalan siunausta ja kaikkea hyvää.

Erosimme hyvissä väleissä ja tunnelmissa.

Mutta koville otti. Ei ole helppoa olla eri mieltä.

Päivän päättyessä, kun pappi oli poistunut päivystämästä, enää kanttori soitteli urkujaan, minä suljin isolla, painavalla, vanhalla avaimella kirkon oven. Kaksi pyöräytystä oikeaan. Kävelin keskikäytävää pitkin takaisin, tein samalla askelkyykkyjä. Siinä on hyvä suora sisätreenin. Taustamusiikkina kanttorin urkusoitanta, käsipainona kirkon avaimet. Käytävän päässä, alttarin edessä tein ristinmerkin, ja heitin pienen rukouksen ilmaan: ”Herra varjele tätä porukkaa!”

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s