Valoa ikkunassa 4.3.2020

Katselin omia vanhoja instagram-kuviani. Viidestoista päivä elokuuta 2019 olin työvuorossa Taiteiden yönä. Koko Senaatintori oli täynnä ihmisiä, tuhansia ihmisiä laulamassa yhdessä Kesäpäivää Kangasalla. Miten ihmeellisen kummalliselta väenpaljous näyttääkään! Silmä on jo niin tottunut kaiken autiuteen.

Voiko tungos enää koskaan tuntua normaalilta tai turvalliselta? Kaihdanko loppuelämäni väenpaljouksia? Tuntuisi todella kummalliselta mennä Stockmannin Hulluille Päiville tai johonkin paikkaa, missä on paljon ihmisiä. Miten kummalliselta tuntuisi olla ahtautuneena suurkaupungin ruuhkametroon, missä tuntemattomat ihmiset ovat kiinni toisissaan, missä toisen, vieraan ihmisen hengityksen voi haistaa ja tuntea henkäyksenä niskassaan.

Taisi olla juuri samoja aikoja loppukesästä 2019 kun Ed Sheeran esiintyi Helsingissä. Megakonsertti järjestettiin Helsingissä, oliko peräti kinastellulla Malmin lentokentällä? En ollut konsertissa, koska tuskin olin edes kuullut kyseisestä maailmankuulusta artistista, oli mennyt minulta täysin ohi, mutta veljen vaimo ja tytär tulivat konserttiin. Sinne meno ja sielä paluu oli monen tunnin efortti, koska populaa oli niin paljon. Kentällä kaukaa ihmiset katsoivat kuinka parin sentin mittainen Sheeran soitti ja lauloi.

Mutta miten ihmeellistä! Tuhansia ihmisiä, ruuhkaa, ihmispaljoutta, ruuhkabusseja ja täpötäysiä metrovaunuja. Niin eri maailmasta, ja vain puolitoista vuotta sitten.

Samassa instagram-kuvakollaasissa on myös kuva Valtioneuvoston linnasta. Otin kuvan myöhään illalla keskiviikkona 4.3.2020. Olin palaamassa karaokepubista kotiin iltakymmeneltä. Kiinnitin huomiota kulmahuoneeseen, siellä paloi vielä valo, vaikka talo muuten oli tyhjä ja pimeä. Kirjoitin kuvateksiin ”Kuka mahtoi olla ylitöissä meidän yhteisiä asioita hoitamassa? Arvostan jokaista kansanedustajaa, ministeriä ja virkamiestä. Kiitos että jaksatte! Voimia ja rohkeutta tehdä joskus vaikeitakin päätöksiä. t. Ohikulkeva kansalainen”

Todennäköisesti kulmahuoneessa valvottiin koronan takia. Tuosta kuvasta meni vain viikko, oli perjantai 13.3. ja lähdin kaupungista koronapakolaiseksi maaseudulle. Niin äkkiä elämä voi muuttua toisenlaiseksi, ja miten pikku hiljaa se toisenlainen tulee tutuksi, sitten normaaliksi, tavaksi ja tottumukseksi.

Niin normaaliksi, että karaokebaari tuntuu Liisa Ihmemaalta ja Senaatintorin massatapahtumat, Taiteiden yön ihmispaljoudet ovat kaukaisia muistoja menneistä ajoista. Minusta tuntuu kuin olisin Tsehovin Kirsikkapuistossa ja kaihoaisin jotakin, joka ei koskaan enää palaa ennalleen.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s