Työyhteisön näkymättömät

Hesarin 11.3.2021 Torstai-liitteessä oli mielenkiintoinen ja tärkeä artikkeli työpaikkojen näkymättömistä ammatinharjoittajista. Monia töitä ja niiden tekijöitä pidetään vähempiarvoisina.

Olen keskustellut tästä toisinaan oman työyhteisön siivoojan kanssa. Hän on kertonut, kuinka kaikki työyhteisön jäsenet eivät tervehdi häntä. Ja kuinka oudolta se tuntuu.

Minulle siivooja on tärkein työkaverini. Paitsi että hän on hauska tyyppi, ja sopivasti minua vanhempi, joten hänellä on usein enemmän perspektiiviä ja kokemusta asiasta kuin asiasta. Keskustelemme – paitsi työasioista – myös lastenkasvatuksista, sairauksista, oireista, vanhemmuudesta, resepteistä ja Jyskin tarjouksista. Ihan mistä tahansa. Ja välillä nauraa kälätämme.

Siivooja on erityisen tärkeä myös siksi, että hän on työpaikalla ma-pe, joka päivä kahdeksan tuntia. Joten hän tietää kaiken. Mitä huoltomies on tehnyt, jättänyt tekemättä, tai tulossa tekemään. Mitä pitää tehdä, mikä on rikki tai korjattavana, mitä käytäntöjä on muutettu, missä mikäkin tavara on. Vuosikausia samassa talossa töitä tehneenä hän tuntee talon läpikotaisin, paremmin kuin kukaan meistä muista. Hänen välittämänsä hiljainen tieto on äärimmäisen tärkeää minulle, että minä puolestani voin onnistua omassa työssäni.

Oma työurani on sisältänyt sekä näkyvää että näkymätöntä työtä. Puolet työelämästäni olen työskennellyt asiantuntijatehtävässä mainostoimiston kaikkitietävänä copywriterinä, joka sai primadonnan kohtelun siihen kuuluvine pokkurointeineen ja kotkotuksineen. Toisen puolen olen työskennellyt kirkossa keikkasuntion tehtävissä. Se on harmaata työtä, joka tehdään huomaamattomasti. Homma on hoidettu hyvin, jos sinua ei huomata, eikä sinuun kiinnitetä mitään huomiota. Edellisen jälkeen olen nauttinut suunnattomasti jälkimmäisestä. En enää viihtyisi mainostoimiston primadonnana, vaikka hauskaa aikaa se olikin. En haluaisi olla huomion keskipisteenä. Aika aikaansa kutakin, niin kuin sanotaan.

Hesarin jutussa oli myös positiivisia kommentteja näkymättömistä työtehtävistä. Paras oli mielestäni tämä tehtaan tuotantotyöntekijän vastaus kysymykseen, miltä näkymättömyys tuntuu:

” Ihanaa ja vapauttavaa. Työ on vain työ ja ainoa asia mitä siltä haluan tulee joka toinen perjantai tilille. Merkitykselliset asiat ovat muualla elämässä. Tavoitteeni töissä on kadota niin täydellisesti tehtaan nurkkaan, että ainoastaan palkanlaskija ja minä itse tiedämme olemassaolostani.”

Voin hyvin ymmärtää tuon! Koronan myötä omat keikkatyöni vähenivät huomattavasti, joten ryhdyin tutkimaan vaihtoehtoisia työtehtäviä muilta aloilta, ja mietin, minkälaista työtä haluaisin tehdä. Päädyin keikkaluontoisiin teollisuuden tuotantotöihin. Löysin kaksi mielenkiintoista paikkaa, toinen oli Fiskarsin tehtaalla lumityövälineiden kokoomislinjalla ja toinen muovitehtaalla, missä valmistettiin muovisia puutarhatarvikkeita, kastelukannuja ja ämpäreitä.

Uskoisin viihtyväni sellaisessa työssä. Yksitoikkoisuudessaan työ olisi vapauttavaa, ehkä jopa meditatiivista. En sitten kuitenkaan hakenut kumpaakaan tehtävään. Yksi ongelma ilmeni: kolmivuorotyö. En kerta kaikkiaan voi kuvitella pysyväni hereillä klo 22 – 06. Vieläpä niin että pitäisi olla aktiivinen.

Jäi sitten kokemus teollisuuden tuotantotyöstä kokematta. Mutta jos tielle osuu päiväsaikaan tehtävä kausiluontoinen tuotantotyö, mikä ettei!

Laikki työ on yhtä arvokasta. Kaksi asiaa on tärkeintä: että osaa työnsä ja viihtyy siinä.

Ja muistakaa huomioida postinkantajat, siivoojat, roskakuskit, talonmiehet yms.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s