My first verenpainelääke

Ajattelin hieman kertoa terapiakuulumisia nyt kun kuukausi terapiaa on takana. Homma etenee käytännössä niin että saan joka kerta terapeutilta kirjoitustehtävän jostakin hänen valitsemastaan aiheesta. Kirjoitan siitä, mitä päähäni pälkähtää, ja seuraavalla kerralla luen tekstin ääneen ja keskustelemme sen tuomista ajatuksista.

Onko terapiasta ollut sitten hyötyä? Kyllä, siinä mielessä että huomaan analysoivani itse itseäni käytännön tilanteissa tavanomaista enemmän. Huomioin omia reaktioitani ja tunteitani eri tilanteissa, ja sitä kautta olen pystynyt myös muokkaamaan omaa käytöstäni ja omia reaktioitani rakentavanpaan suuntaan.

Terapia on myös lisännyt itsetuntemusta ja kiitollisuutta. Koska koen itse olevani jonkin sortin ilontuoja muille, en välttämättä osaa olla vastaanottavassa roolissa. En aina edes näe sitä hyvää, mitä muut minulle antavat. Terapia on avannut silmiäni tässä.

Tässä iässä monet innostuvat sukututkimuksesta. Tai menevät elämäkertakurssille purkamaan mennyttä elämäänsä. Luulen että näissä on itse asiassa kyse ihan samasta asiasta kuin terapiassa. Elämän edettyä puolivälin yli tulee tarve katsoa ja miettiä omaa elämää. Mitä se on pitänyt sisällänsä, minkälaisia kokemuksia ja käänteitä? Minkälainen olen, mitkä asiat ovat vaikuttaneet omaan persoonallisuuteeni? Minkälaisesta perhehistoriasta tulen, mitkä ovat ne periytyvät kokemukset meidän suvussamme?

Vaikka taakse, ympärille ja peiliin katsominen ei aina ole kivaa, se on opettavaista ja hyödyllistä. Siinä joutuu silmätyksin myös omien heikkojen kohtien ja omien pettymysten kanssa. Ei kenenkään elämä ole pelkkiä onnistuneita ratkaisuja ja onnistumista. Elämään mahtuu monenlaista.

Jos lukee oikeita kirjoitettuja ja julkaistuja elämänkertoja, mielenkiintoisimpia ovat ne, missä kohde kertoo elämästään realistisesti, eikä pelkää omia mustia alueitaan. Kiiltokuvaelämäkerrat, joissa luetellaan vain onnistumiset, eivät ole kiinnostavia.

Terapiasta muihin terveysasioihin. Sain elämäni ensimmäiset verenpainelääkkeet, nyt 54-vuotiaana. Omassa mielessäni verenpainelääkkeet ovat vähän sama asia kuin tekohampaat, suonikohjut ja peruukki. Mummojen ja pappojen, vanhojen ihmisten vaiva. Liittyy tiettyyn ikävaiheeseen. Ja nyt minä olen siinä ikävaiheessa! Ihan mahtavaa. Hassu ajatus, että saatuani verenpainelääkereseptin tunnen saavuttaneeni ikävaihepoletin. Tervetuloa tänne vanhojen puolelle. Odotan hetkeä, milloin ratikassa minulle tarjotaan penkki istuttavaksi.

Normaali

Yksi kommentti artikkeliin ”My first verenpainelääke

  1. Kiitos kun jaat omia kokemuksiasi! Äitini myös täällä Kuopiossa pitkään mittaili tuota verenpainetta päivittäin. Nyt todettiin että lääkitys olisi tarpeen. Kyllähän noita vaivoja iän myötä väistämättäkin tulee.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s