Rappeuma piiloon poololla

Tämä vuodenaika on paljastusten aikaa. Sulaneiden lumikasojen alta paljastuvat koirankakat ja tupakantumpit, kevätaurinko näyttää, miten likaiset ikkunat ovat – ja peili, sieltä katsoo yhtä talvea vanhempi minä. Ja kylläpä talvi onkin tehnyt tehtävänsä; minusta on tullut harmaahapsi!

Olen aina ”toivonut” harmaita hiuksia, ne ovat minusta kauniit. Varsinkin sellaiset isot harmaat tukat ovat aivan mahtavia, niin kuin sillä yhdellä taiteilijanaisella, en nyt muista nimeä, nekin unohtuvat….sekin vielä! Kyllä tässä omassa harmaassa joka tapauksessa totuttelemista on.

Kaula on myös rypistynyt ja vekittynyt, dekolteen iho ei ole kyllä millään mittareilla kimmoisa. Täytynee siirtyä tulevaisuudessa poolopaitohin, jos niitä kuumotukselta voi sitten pitää, tuskin voi. Niskassa on emännänkyhmy. Siitä nyt ei ainakaan pääse eroon mitenkään. Yläselän asento on kuin länkiä odottavalla hevosella, valmiina vetämään kuormaa. Kyllä on vaatetuksella tehtävänsä tehtävänä, että tämän kaiken rappeuman saa piiloon!

Entäpä sitten pohkeet. Mitä varten pohkeet paksunevat? Olisin halunnut pitää rimppakintut. En edes uskalla katsoa taustapeiliin, miltä takamus mahtaa näyttää? Veikkaan ei-hyvää, sen verran ovat alkaneet farkut roikkua. En uskalla toivoa, että syy olisi farkkujen tipahtanut nappi, olen sitonut housut jalkaani vyöllä, joten kuten pysyvät napittakin. Tilasin kyllä uudet farkut, numeroa isommat, mutta ne eivät ole vielä saapuneet. Näkemättäkin on selvää, että takapuoli on littana ja leveä. Juuri toisin päin tilanne on etupuolella. Mitenkä mahtavat uudet farkut istua? Tilasin ne kyllä ”aikuisten” naisten verkkokaupasta eli joustoa pitäisi olla riittämiin.

Ei sitä nuori ihminen tajua, miten helppo tilanne on, kun voi pistää päällensä mitä tahansa ja aina on hyvä. Valinnan mahdollisuudet kapenevat kapenemistaan mitä vanhemmaksi tulee. Vaikka ei se välttämättä niin ole, varmasti myös tälle vartalotyypille on olemassa vaatteita. On vain vaikea löytää uuteen minään sopivia vaatteita. Koska sisin ei ole muuttunut miksikään, mielellään laittaisi samat vaatteet päälle kuin ennenkin, ovat vain käyneet niin kummallisen sopimattomiksi.

Muutama esimerkki. Minulla on noin 15 vuotta vanha Aiglen beige toppaliivi. Aivan ihana ja ajaton. Enää se ei mahdu kiinni, en silti heitä sitä pois. Jospa kuihdun ikääntymisen jatkuessa, niinhän saattaa käydä ihmiselle jos elää kovin vanhaksi, ihminen kuihtuu ja pienenee. Katsokaapa vain, ei ole kenelläkään leveitä hartioita vanhana, kaikilla on kovin kapoiset. Sitten voin taas käyttää Aiglen toppaliiviä. Minulla on myös Tommy Hilfigerin kudottu, harmaa villaliivi, se on yhtä vanha kuin Aiglen toppaliivi. Sekään ei mahdu kiinni, säästän silti. Ja voihan niitä liivejä käyttää, vaikka eivät kiinni menisikään, ikään kuin vartalon reunoilla, kehyksinä.

Kesämekko, en muista merkkiä, mutta näyttää Missonin kuviolta olematta sitä. Ostin mekon pikku putiikista Korkeavuorenkadulta Helsingistä ehkä 2010. Mekkoon kuului kaulahuivi. Kaiken lisäksi löysin sattumalta aikoinaan vanhojen vaatteiden kaupasta jakun samaa merkkiä ja kuosia. Se jakku tuoksui joltakin myrkkyhajuvedeltä, ja minulla oli iso työ saada haju pois. Pakastin jakun. Liotin etikkavedessä. Tein vaikka mitä, ja viimein sain sen myrkkyhajuveden tuoksun pois. Mutta tämä ihana asukokonaisuus on käynyt kinttanaksi. Sain itseni ahdetuksi siihen vielä kolme vuotta sitten, kun poika pääsi ripille. Nyt en uskalla edes kokeilla, mutta säästän tämänkin asukokonaisuuden vanhojen, kuihtuneiden päivien varalle.

Vaikka on hyvä kierrättää vaatteita, eikä jemmata niitä kaappeihin, voi silti joskus olla hyväkin pitää jotain. Kuuntelin Yle Areenalta ohjelmaa, missä eräs nainen oli tutkinut isoäitinsä vaatekaappia. Onko tulevaisuudessa isoäitien vaatekaappeja tutkittavana, jos kaikki on aina laitettu kierrätykseen?

Minulla on tallessa ylioppilaspukuni vuodelta 1986, moriuspuku vuodelta 1994, Janne Renvallin minulle suunnittelma iltapuku 90-luvulta, mieheni minulle ostama nahkatakki olkatoppauksineen seurustelumme alkuajoilta, seksikäs yöasu aamutakkeineen, jonka ostin häämatkalle, kylpytakki Cannesin luxus-hotellista, missä kävimme kerran, porokuvioiset ja rumat harmaat fleece-sukat, jotka ostin S-marketista kun olin menossa veljeni kuolinvuoteelle ja minulla oli kylmä, äidin vanha pitkä kietaisuhame, joka on ostettu Peterzeniltä Kustavista ehkä 70-luvulla ja jonka helmassa on kaislakuvio, äidin vanha punainen jakkupuku design by Annikki Karvinen, oma vaaleanpunainen silkkimekko kun olin 2v.

Mihinkään en näistä vaatteista mahdu, paitsi siihen hotellin kylpytakkiin.

Silti, ehkä joskus kuihdun ja voin pukeutua jotakin niistä ylleni. Ja vaikka en voisi, ehkä jonakin päivänä voin avata isoäidin vaatekaapin, ja sanoa lapsenlapselle että katsopa tätä! Leikitäänkö hienoa rouvaa?

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s