Orjana itselleni

Katsoin Prinssi Philipin hautajaiset. Ostin Roayal-suklaalevyn, ja nostin pienen kuningatar Elisabeth-nuken kirjahyllystä tv:n eteen. Elisabeth heiluttaa kättään tervehdykseksi, käsilaukussa on aurinkokenno, mikä saa käden heilumaan. Aurinko on haalistuttanut Elisabethin mekon. Se oli aikoinaan sininen, mutta nyt aika hailakka. Kasvojenkin iho on haalistunut, toisaalta sopii surun murtamalle. Ilme ei mätsää, Elisabeth hymyilee.

Jännällä tavalla Englannin kuninkaalliset ovat liittyneet mökkielämääni. Muistan, kuinka vuonna 1997 kuumana elokuisena päivänä maalasimme mieheni kanssa saunaa. Viihdykkeenä meillä oli radio päällä. Tuli uutiset, missä kerrottiin, kuinka prinsessa Diana oli juuri kuollut auto-onnettomuudessa Pariisissa.

Kymmenen vuotta sitten, vuonna 2011 huhtikuussa olin työharjoittelussa samaisen mökkipaikkakunnan hautausmaalla. Opiskelin suntioksi, ja minulla oli meneillään hautausmaaopinjakso. Eräänä perjantaina kirkkoherra sanoi että huomenna on sitten ne häät. Säikähdin, että mitkä häät, olinko kenties unohtanut tehdä jotakin? En ollut. Kirkkoherra tarkoitti Williamin ja Catharinen häitä. Heillä onkin ihan kohta kymmenvuotishääpäivä.

Prinssi Philipin hautajaiset olivat komeaa katseltavaa. Mielestäni se, että vieraita oli koronan takia minimimäärä, teki tilaisuudesta vielä arvokkaamman oloisen. Päädyin katsomaan hautajaisia netistä ilman selitystä. Televisiossa näytetyssä versiossa oli kommentaattorit. Paremmin tunnelmaan pääsi ilman heidän puhettaan. Hesarin sivujen kautta hautajaisia pääsi seuraamaan livenä.

Alussa näytettiin sotilaita kentällä, kädet sydämen päällä, päät painuksissa. Vaikuttava näky.

Minulla on takana neljän päivän yksinäinen työleiri mökillä. Olen haravoinut, siirrellyt kiviä rannassa, kuljettanut soraa, saanut paljun paikoilleen, tuulettanut petivaatteita, siivonnut sisätiloja, kaikkea sitä mitä talven jäljeltä mökillä on tehtävä.

Iltaisin jäseniä on kolottanut, ja voimat ovat olleet vähissä. Väsyneenä on käynyt mielessä, että mitenkähän tässä käy, herääkö seuraavaan aamuun. Puuhatessa mielessä on pyörinyt Eeva Kilven runo, missä hän sanoo lämmittävänsä itselleen illalla saunan ja pitävänsä itseään hyvänä. Minä olen ollut niin väsynyt, että en ole edes saunaa lämmittänyt! Nopeasti vain käynyt suihkussa päivän päätteeksi. Mikä järki tällä tavalla raataa? Einesten voimalla. Koska en ole viitsinyt käyttää aikaa ja voimia ruuanlaittoon. Varsin askeettinen meno ja meininki. Kuka pakottaa toimimaan näin? Itse itseäni komennan. Pidän itseäni omana orjanani. Hölmöä.

Ihmettelen, miten väsyneeksi ja hitaaksi olen tullut. Olen 54-vuotias, tältä kuuluu tuntua tässä iässä? Miltä tuntuu 60-vuotiaasta?

Yksin puuhatessa tulee mieleen monenlaisia ajatuksia. Kuten että, mitenkähän käy kaikille niille uusille, innokkaille mökinomistajille, jotka ovat koronan myötä päätyneet ostamaan kesämökin. Tuleekohan muutaman vuoden päästä mökit taas myyntiin, kun totuus paljastuu. Mökki vaatii paljon työtä.

Monissa sisustus- ja remonttiohjelmissa toivotaan helppohoitoista pihaa. Sellaista ei ole olemassakaan. Myös ne isot terassit pitää lakaista, lankunvälit putsata havunneulaisista ja lehdistä. Myös sieltä huolettomasta kuntasta pitää poimia alas ravisseet oksat. Jopa kalliot vaativat haraointia tai lakaisua, jos lähellä on puita. Ehkä huolettomin mökkitontti olisi puuton kalliosaari. Mutta täysin puuton saari olisi taas aika tuulinen paikka olla. Ja linnuton. Ja karu. Mutta helppohoitoinen se kyllä olisi!

Meillä on ollut mökki vuodesta 1994, ja sitä ennen mökki oli vanhempieni, joten juuret tähän paikkaan ovat syvällä. Vuosien myötä naapurustossa on tapahtunut paljon muutoksia. Lisää mökkejä on ilmestynyt. Enää vastaranta ei näytä asumattomalta metsältä, nyt sieltä loimottaa iltaisin valo. Ja itään samalle rannalle on noussut paljon mökkejä. Sieltä kantautuu illalla melua vettä pitkin, ja kun puissa ei ole vielä lehtiä.

Mielessäni jurnutan tilannetta. Tykkäisin tunteesta olla täysin ”yksin”, viikolla siihen fiilikseen vielä pääsee. Häly ja meteli on vain viikonloppuisin. Mutta minun pitää nyt lähteä täältä. Huomenna on jo taas työpäivä. Sekään ei päästä minua helpolla: olen lupautunut töihin Suomenlinnaan kantamaan urkupillejä! Suomenlinnan kirkkoon tulee uudet urut. Urkupillit ovat saapuneet, ja ne pitää kantaa kirkkoon. Ei kuulosta ihan kepeältä puuhalta sekään. Onneksi ei ole yksin minun vastuullani, paikalle saapuu myös atleetteja muuttomiehiä. Minä kannan pienempiä pillejä.

Ensi kerralla tulen toivoakseni mökille miehen kanssa. Kiinnitämme paljuun kaminan paikoilleen, pääsemme kylpemään. Ehkä silloin on nautinnon aika. Nyt kun tämä oli tällainen yhden hengen, ole-itse-itsesi-orja -reissu.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s