Nykynuori tekee asioita vain päästäkseen kuvaan – tai saadakseen lenkkarit

Olin kävellen matkalla töihin. Vilkasliikenteisellä Esplanadilla istui keskellä ajorataa yksinäinen poika pahvista askarrellut plakaatit selässä ja sylissä. Ihan yksin poika ei ollut mieltään osoittamassa. Mukana oli kaveri, joka otti kuvia tilanteesta.

Nykynuoret eroavat yhdessä suhteessa aiemmista sukupolvista. Ennen nuoret eivät missään tapauksessa halunneet kuvaan. Jos täti-ihminen kaivoi käsveskastaan Leican ja pyysi paikallaolijoita asettautumaan kuvaan, nuori luikahti paikalta tai ainakin piiloutui otsatukkansa taakse murjottamaan.

Nykynuoriso puolestaan ei tee mitään ellei oteta kuvaa. Itse asiassa suurin osa asioista tehdään vain kuvan ottamisen takia. Ja kun kuva on otettu, toiminto voidaan lopettaa. Sillä tavalla nuoriso on muuttunut.

Poliisi oli juuri tulossa paikalle minun ohittaessani nuoren mielenosoittajan. Mietin mielessäni, että mitenkähän mahtaa pohjimmiltaan olla; kaipaako poika huomiota itselleen vai asialleen? Asia sinänsä on tärkeä, mutta onko kadulla istuminen, muiden elämän häiritseminen ja poliisin työllistäminen tähän asiaan se kaikkein paras keino asian edistämiseksi?

Samaa mietin aamulla lehteä lukiessani. Siinä oli juttu nuoresta, maahanmuuttajataustaisesta pojasta, joka oli syyllistynyt puukotuksiin. Nyt äidin pitää ostaa pojalle kahdensadan euron lenkkarit, koska äiti pelkää, että jos hän ei niitä pojalleen osta, tämä puukottaa jonkun saadakseen lenkkarit ryöstämällä ne toisen jalasta. Jälleen mietin, kaipaako poika lenkkareita, puukottaako jotakin vain tullakseen huomatuksi?

Ongelmanuorten kanssa töitä tekevä asiantuntija kiteytti asian: ”Yksikään näistä pojista ei ollut tullut rakastetuksi omana itsenään. He ovat yhteiskunnassa sivuun jääneitä lapsia, joita pitää rakastaa kovaa, koska jollei hyväksyntää saa, se vaje pitää täyttää muilla tavoin.” HS 24.4.21. A28

Vaikka nämä asiat – mielenosoitus ilmastonmuutoksen torjumiseksi tai puukottaminen – ovat tekoina hyvin kaukana toisistaan, pohjimmiltaan tekojen motiivi saattaa olla täysin sama: saada kuulua porukkaan, saada omalta porukalta arvostusta ja ihailua, tulla huomatuksi ja hyväksytyksi.

Toisaalta mitä minä nuoria soimaan. Eikö sama inhimillinen tarve ole meillä kaikilla? Jokainen haluaa olla osa jotakin porukkaa, saada arvostusta ja hyväksyntää. Hyväksyttyjä tapoja arvostuksen saamiseksi aikuisilla on ammatti, työyhteisö, poliittinen liike, uskonnolliset yhteisöt, urheiluseurat ja erilaiset harrastuksen tai jonkun aatteen ympärille muodostuneet ryhmät.

Lapset ja nuoret tarvitsevat paljon huomiota ja rakkautta, ohjausta ja tukea. Tässä suhteessa yhteiskunnalla on paljon tehtävää. Paljon on jätetty tekemättä resurssien puutteessa. Ja se näkyy nyt jo kadulla. Miten paljon enemmän tulevaisuudessa, kun koronakriisin etänuoruutta ja -lapsuutta elänyt epäsosiaalistunut sukupolvi lähtee purkamaan joukkoon kuulumisen paineitaan?

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s