Syyllisyys

Mukava kun ajatus saa virrata keskeytyksettä ja häiriöttä, mieleen tulee monenmoista, niin tärkeää kuin joutavaakin. Olen ollut joitakin päiviä itsekseni maaseudulla kissan kanssa. Viettänyt aikaa pihatöitä ja talon kunnostushommia tehden. Kuunnellut linnunlaulua, syönyt paistettuja voikukannuppuja – eivät maistu enää yhtä hyvältä kuin ensin – ja ajatellut. Ollut sellainen oman elämäni havukka-ahonajattelija ja mielensäpahoittaja.

Mietin syyllisyyttä. Että miten outo tunne se on, varsinkin se että syyllisyyttä saattaa tuntea ihan epäolennaisista asioita. Ja onko peräti niin, että syyllisyyttä ei laisinkaan tunne – tai ei ainakaan paljon – isoista asioista, sellaisista mistä syyllisyyttä pitäisi tuntea, sen sijaan takertuu syyllisyyden lillukanvarsiin?

Tunsivatko kolonialismilla rikastuneet syyllisyyttä? Tunsivatko natsit syyllisyyttä? Tunsivatko orjakauppiaat syyllisyyttä? Plantaasinomistajat? Entisaikojen lähetyssaarnaajat ja uskonpuhdistajat, jotka tuhosivat paikallista kulttuuria? Kulttijohtajat ja diktaattorit? Tuntevatko he koskaan syyllisyyttä, vai ovatko vain omasta mielestään ihmiskunnan edistyksen asialla?

Tiedostan, että maapallo on tuhon partaalla. Meitä on yksinkertaisesti liikaa. Maapallo perustuu kiertotaloudelle; vesi kiertää, energiavarat uusiutuvat, viljely perustuu vuodenkiertoon, siihen että on multaa, jota syntyy kun joskus kukoistanut maatuu, mutta meitä on liikaa, eikä kierto toimi. Jäätiköt sulavat, vesi peittää asuinalueita alleen, pakolaisuus lisääntyy. On paljon isoa, merkittävää ja tärkeää, mistä minun kuuluisi tuntea syyllisyyttä. Olen osa tuhoa. Mutta se on niin iso asia, ja olen niin voimaton sen edessä. Suljen silmät ja korvat syyllisyydeltäni.

Sen sijaan koen syyllisyyttä siitä että en koskaan mene tiekokoukseen.

Taas on tullut kutsu. En mene.

En tiedä, mikä siinä tiekokouksessa ahdistaa. Ehkä se kun en ole koskaan sinne mennyt. Tuntuisi jotenkin naurettavalta ilmaantua sinne nyt ykskaks monien vuosien jälkeen. Olisi pitänyt mennä jo heti alussa. Vähän sama kuin jos ei olisi ollut koskaan koulun vanhempainillassa ja sitten viimeisenä kouluvuotena sinne ilmestyisi. Että kuka tuo on? Miksi se ei ole ollut täällä ennen kantamassa vastuustaan?

Olen kyllä kantanut vastuuni! Aina tyytynyt tehtyihin päätöksiin ja maksanut osuuteni, että sillä tavoin leiviskäni hoitanut.

Nyt tuli tällainen sivuhuomio, että huomaan kirjoituksiini ilmaantuneen vanhoja sanontoja, lillukanvarsia ja leivisköjä, mitähän tämäkin tarkoittaa, OMG!

Mutta siis lopputiivistelmä: ihminen tuntee syyllisyyttä epäolennaisista, pienistä asioista kuten tiekokoukseen osallistumattomuudesta sen sijaan kun syyllisyyttä pitäisi tuntea isoista, oleellisista asioista.

Paitsi että isot asiat ovat niin isoja, että niistä ei kannata tuntea syyllisyyttä.

Joten syyllisyys on aivan turha tunne.

Ellet sitten ole rikollinen tai tehnyt jotakin oikeasti pahaa. Silloin on ihan oikein ja kohtuullista tuntea syyllisyyttä. Mutta tiekokoukseen osallistumatta jättäminen voidaan kaiketi nyt jättää pois syyllisyyslistalta.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s