Vieläkö on Reebenbahn, vai tilataanko tytöt Woltilla?

Kesäaamua ihanampaa ei ole. En osaa päättää, joisinko aamukahvini ulkona vai sisällä? Tekisinkö kuitenkin ihan ensiksi pienen aamuvenyttelyn puutarhassa? Samalla voisin hakea vuosi sitten istuttamastani kirsikkapuusta kaikki sen tekemää kolme kirsikkaa, ja syödä ne aamupalaksi. Olivat muuten väkeviä. Mikähän siinäkin on, että kotipuutarhan kirsikat ovat väkeviä, ei lainkaan samoja mitä saa ostaa kaupasta?

Eilen illalla ajattelin poimia mustikoita. Mutta niitä oli niin vähän, että luovutin. Kyllä sieltä piirakkamarjat saisi, mutta minun hermoilla ei. En jaksa, jos marjoja joutuu etsimään. Niitä pitää olla tyrkyllä niin kuin tyttöjä Reeberbahnilla.

Mistähän tuo nyt tuli? Ehkä siitä kun katsoin hetken aikaa Irwin Goodmanista kertovaa elokuvaa eilen illalla. Olen suuri Irwinin laulujen fani. Osaan monta ulkoa, minulla oli tapana rallatella niitä joskus 90-luvulla. Suosikkini on Maailma on kaunis. Se on oikeasti hyvin kaunis laulu, luulin aluksi että sanat ovat ehtaa Eino Leinoa, mutta ne ovat Vexi Salmen. Laitankin tähän linkin: https://www.youtube.com/watch?v=lLjW6W-AFo4

Tämä laulu sopiikin hienosti kesäaamun tunnelmaan.

Irwin oli surullinen hahmo, alkoholismin nakertama, mutta pidän Vexi Salmen Irwinille tekemistä lauluista. Niissä oli yhteiskunnallista sanomaa huumorin sävyttämänä. Sellaisia lauluja ei tee kukaan enää. Esimerkiksi laulussa Ostokeskus ja krouvi kuvataan hienosti lähiökapakan asiakkaita. Meinasin sanoa asukkaita. Ehkä he vähän kapakassa asuivatkin, enemmän kuin kotonaan.

Muistan myös käyneeni joskus Reeberbahnilla. Taisi olla Interrail-reissu. Pitihän sitä käydä katsomassa, minkälaista se on. Ja toden totta, siellä ne naiset olivat näyteikkunoissaan kuin häkkikanat. Uskomatonta! Onkohan se vielä olemassa? Jotenkin tuntuu että ei kai sentään enää nykyaikana? Eiköhän nykyisin huoran voi jo tilata Woltilla kotiin. No olenpas minä suorasukaisella tuulella tänä aamuna.

Ohjelmassa tänä viikonloppuna on yksinoloa ja puutarhanhoitoa. Olemme koko kolmen hengen perheemme jakautuneet eri osoitteisiin. Poika on taekwondo-tapahtumassa, mies saaristomökillä ja minä kakkoskodissa.

Leskeksi jäänyt appi on viime viikot asustellut puoliksi meillä mökillä, toisen puolen kälyn kanssa, ja tänä viikonloppuna hän ei ole meillä, joten mies saa olla ihan yksin mökillä. Se tekee välillä hyvää. Saada olla vain, ilman että tarvitsee ottaa huomioon ketään muuta. Varsinkin nyt kun on hautajaiset tulossa viikon päästä. Surutyö on sellaista, joskus tarvitsee kädestä pitäjää, joskus pitää olla yksin, miettiä ja tunnelmoida.

Minustakin on mukava olla yksin, vailla huolta muista. Tosin unohdin suurimman osan ruuista kotiin, sinne jäi leivätkin leipäkoriin. Yritän nyt pärjätä sillä mitä on ja kaapista löytyy.

Pihalla ovat ilmeisesti kirvat tuhonneet ruusuntaimet, jotka keväällä istutin. Seuraavaksi ne etenivät kasvihuoneeseen. Siinä vaiheessa lakkasin toivomasta kirvojen katoamista, ja ryhdyin myrkytystoimiin. Minulla oli käsitys, että niitä voi tuhota ruiskuttamalla Tolu-vettä päälle. Tuhosin miltei viiniköynnökset ruiskutuspuuhilla. Osa lehdistä käpristyi ruskeaksi. Tolu-vesi poltti ne. Mutta kyllä taisi kirvatkin kadota! Täytyy yrittää nyt elvyttää kasveja.

Ja ehkä muutan parin kasvin paikkaakin, vaikka ei kai nyt siihen ole otollisin aika. Mutta kun on mieli tehdä! Minulla on pari pilarituijaa, jotka kasvavat aivan väärässä paikassa. Meinasin tutkia, voisiko ne istuttaa rappujen viereen, molemmin puolin. Näin sellaiset, valtavan isot ja korkeat tuijat, juuri sillä tavoin istutettuina pappilan oven pielessä. Siellä missä yövyimme ystävän kanssa viime viikonloppuna. Tahdon samanlaisen tänne.

Koronan kakkosrokote on nyt pistetty käsivarteen. Ja töitäkin kävin tällä viikolla tekemässä kahtena päivänä. Joten viikko on ollut sillisalaatti sitä sun tätä. Siis täydellinen. Sillisalaattiviikko on paras. Vähän kaikkea.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s