Beessit hirvet

Novelli

En ole koskaan kirjoittanut mitään fiktiivistä. Vain kolumneja, blogia ja työkseni mainoksia. Syksyllä aion osallistua opiston kirjoituspiiriin. Tarkoituksenani olisi kokeilla novellien kirjoittamista. Uskoisin että se formaattina sopii minulle. On sopivan lyhyt. Ei minusta ole pitkien tarinoiden kertojaksi ja juonikuvioiden kehittäjäksi! Mutta novellien lyhyet tuokiokuvat, ehkä ne sopivat minulle.

Syksyn kirjoituskurssia silmällä pitäen ajattelin jo vähän kokeilla, mitä syntyy. Syntyi tarina ”Beessit hirvet”. Laitan sen nyt tähän teidän ihmeteltäväksenne.

——————————————-





Taitaa olla kello kohta puolenpäivän, koska sieltä ne taas tulevat, beessit hirvet. Aivan varmasti suomenruotsalaisia. Sellaisia hoikkia läpipaskoja. Ei tällaisia lyhytjalkaisia, pitkäselkäisiä, tappisormisia maatiaisihmisiä. Yhä silmät valoon tottumattomat savupirtin hämärästä. Ei, tämä beessien ihmisrotu on asunut sisustetuissa huoneistoissa jo useamman sukupolven, sen näkee ihmisestä, jos osaa vain katsoa, ja minä osaan.

Rouvalla on tänään beessit suorat housut, kirkkaanvalkoinen rypytön paitapusero ja beessi kevytuntuvaliivi. Kaulassa oikeaoppisesti sidottu silkkihuivi. Harmaat hiukset ikuisella kampauksellaan, niin kuin olisivat betonista. Miten ihmeessä ihmisen hiukset voivat olla noin hyvin laitetut, aina? Niin kuin tuuli ei niitä koskaan tuivertaisi. Käy varmaan kampaajalla laitattamassa hiukset joka viikko. Ei edes omista sampoopulloa. Lissu, kampaaja seuraavalta kadulta, kertoi kerran, kun satuttiin samaan aikaan Last Hopeen sunnuntai-illan pubivisaan, että sellaisia on. Sellaisia, jotka eivät edes omista sampoota. Käyvät joka viikko laitattamassa hiuksensa kampaajalla, uskomatonta! Suomenruotsalaisilla on paksut tukat. Ei tällaiset katrihelenat, joista päälaki paistaa läpi. 

Helmetkin sillä varmaan on, mutta ei nyt näy, kun on se silkkihuivi. Ne on varmaan siellä alla.

Herra Beessillä on myös beessit suorat housut. Babyblue kauluspaita ja beessi slipoveri. Olkihattu, juuri sellainen sopivan rento mutta tyylikäs.

Jalat niillä on pitkät. Ja kapeat. Niillä harppovat tasatahtiin, koikkelehtivat mukulakivikatuja kuin vanhat hirvet. 

Näen ne usein, melkein päivittäin omalta parvekkeeltani. Vietän paljon aikaa parvekkeella, koska sisällä seinät kaatuvat päälle, ahdistaa. Parveke on kuin keidas erämaassa. Jos löytäisi kirppikseltä sellaisen ”Live, love, laugh”  tai  ”Carpe diem” -taulun, voisi ostaa tuohon jääkaapin yläpuolelle tsemppitauluksi. Mukava seurata elämää täältä. On samalla suojassa, omalla reviirillä. Vähän sama tunne varmaan kuin jossain karhujentarkkailukopissa. Olet siellä kopissa suojassa, karhu ei tiedä, että sitä tarkkaillaan. Paitsi että minä tarkkailen näitä hirviä.

Ne asuvat tässä jossakin lähellä. Aina yhdessä. Ei koskaan erikseen. Ja aina beessit vaatteet. En osaa päättää, onko se tyylikästä vain osoitus tylsyydestä, mielikuvituksettomuudesta.

Varmaan niillä on beessi koti. Beessi kokolattiamatto, sellainen upottava niin kuin hienoissa hotelleissa.  Hopeisissa kehyksissä esi-isien kuvia perittyjen tyyihuonekalujen päällä. Grisphof-tuoleja, sivupöydillä pöytälamput, niissä beessit kangaskuvut. Kukka-asetelmia aidoista kukista. Olohuoneen nurkassa flyygeli. Isännän työhuoneessa hänen itsensä metsästämän peuran täytetty pää. Takka. Sen edessä kaksi beessiruutuista nojatuolia, missä istutaan iltaisin. Mies polttaa piippua. Sivupöydällä konjakki. Ei, kun sikaria ja lukee jotakin englanninkielistä lehteä, Herald Tribunea. Rouvalla lasi sherryä. Seinäkello lyö. Heillä ei katsota Huutokauppakeisaria, eikä Suurinta pudottajaa. Eikä varsinkaan Temppareita. Vaikea kuvitella heitä television ääreen ylipäätään. Mitä beessit hirvet katsoisivat? Beessit hirvet eivät mökkeile, korkeintaan voi olla huvila Hangossa, tuskin sitäkään. Heillä on kakkosasunto Provancessa tai Italiassa. 

Elämä on ennalta arvattavissa, perinteiden määräämää. Loppukesästä rapujuhlat, joihin kokoontuvat vuodesta toiseen aina samat ihmiset. Samoin juhannusta viettämään, jonkin tuttavan saaristossa sijaitsevalle huvilalle. Lapset käyvät Hankenin, ja menevät töihin suvun firmoihin ja keskenään naimisiin. 

Harrastetaan tennistä, pianonsoittoa, balettia. Ei mitään kamppailulajeja, eikä ryhmäliikuntatunteja hikisillä massasaleilla. Rouva on ehkä ollut nuorena hetken lentoemäntä, muuten kotona edustusrouvana. Tapaa toisia rouvia lounaalla Fazerin kahvilassa. Mies, hän kuuluu johonkin herraklubiin, ehkä Vapaamuurareihin.

Jos beessit hirvet sairastuvat, he menevät Eiran Sairaalaan, ja tauti on jokin tyylikäs vaiva. Heille on vaikea kuvitella ripulia. Heidän vaivansa ja huolensa ovat yhtä tyylikkäitä kuin he itsekin.

Ajatella. Kaiken tämän voi päätellä näkemänsä perusteella. Siinä ne nyt menevät, kohta kääntyvät kadunkulmasta. Ovat menossa lounaalle. Rouva ottaa savukalasalaatin, herra pihvin. Ei missään tapauksessa well-done, medium korkeintaan.





Katsopa, tuolla kello neljässätoista, ensimmäisen kerroksen parvekkeella. Siellä hän on taas. Luulen että pitkäaikaistyötön. Joka tapauksessa sosiaaliavustustapaus. Ei kenelläkään muulla työikäsellä voi olla aikaa istua parvekkeella keskellä arkipäivää. Miltei joka päivä. Aina kun kävelemme tästä ohi, aina hän nököttää parvekkeellaan. 

Ja miten epäsiisti parveke! Voi taivas! Tänne asti näkee että ikkunat ovat pesemättä, kukista ei ole nypitty kuivuneita pois. Jääkaapin se on sinne kiikuttanut. Istuu päivät pitkät Baden-baden -tuolillaan jääkaapin vieressä. En minä muuten tietäsi, mutta kun olen aina ohi kulkiessa vähän vilkaissut. Ei saa tuijottaa, sellainen on sivistymätöntä. En tuijota, vilkaisen aina vain vähän niin että ei edes huomaa.

Ja onko siellä parvekekukkalaatikossa lasipurkki täynnä tupakantumppeja? Ei voi olla todellista. Lasipurkkiin hillotut tumpit ovat kyllä sitten vastenmielinen näky! Voihan sitä toki polttaa tyylikkäästikin. Niitä on oikein kauniita tuhkakuppeja jopa Villeroy & Bochilla.

Miksi ylipäätään käyttää vähäiset varansa tupakkaan ja lonkeroon? Pitäisi syödä terveellisesti, liikkua, se on ihan ilmaista, ei maksa mitään lähteä kävelylle! Siinä on meidän verovaroin hoidettu kaunis puisto ihan nenän edessä. Sen kun lähtisi liikkeelle, mutta ovat jotenkin niin passiivisia ihmisiä nämä tämäntyyliset.

Ja tuollainen oranssi halatti, mikä lie riepu, onko se edes vaate. Alaosaa ei näy, mutta varmaan legginsit, nehän ne ona kaikilla nykyään aina. Niin ovat kuin makkarankuoret! Aikuiset ihmiset pitävät sellaisia, pikkutyttöjen pitkiksiä, ja jalassa on ne muovikengät, joita on kaikilla. Päässä lippis. Taitaa olla Viking Linen mainoslippis. Lonkeroa näyttää juovan. Eikä kello ole vielä edes puolta päivää, härreguud. 

Pitkäaikastyötön se on. Mitenhän sillä on täällä varaa asua? Aika kallis kaupunginosa. Ellei sitten niitä etätyöihmisiä tai pätkätyöläisiä, mitä kaikkia niitä nykyään on, kummallisia. Kyllä on maailma mennyt niin oudoksi.





Silloin nuorena, kun poliisin työstä haaveilin, niin eipä olisi kyllä uskonut että tällaisiin hommiin päätyy: suurlähetystön edustalle parkkiin. Tämä on kyllä poliisin hommista puuduttavin! Istua työvuoro mustassa maijassa kadunvarrella, ja katsoa kun mitään ei tapahdu. Samaan aikaan kun lapsia raiskataan, maanteillä itsemurhaajat ajavat päin kallioleikkauksia tai rekka-autoja, talousrikolliset käärivät voittojaan Ceylon-saaren pankkeihin, ja huumenyssäkät vaihtavat omistajaa. Olisi niin paljon tärkeämpää tehtävää! Ja tähän yhteiskunnan varoja sitten käytetään. Muiden maiden lähetystöjen valvontaan, jossakin peräpohjolan pikku pääkaupungissa, jonka olemassaoloa edes maailman terroristit eivät tiedä. Tai eivät tietäsi, jos ei joka vuosi hössötettäisiin siitä Maailman onnellisin kansa -tittelistä. Oltaisiin vain ihan hiljaa, niin ei kukaan meistä tietäisi. Ei tietäsi rikolliset, taskuvarkaat, kotimurtoja tekevät ja muut huijarit tulla. Päivästä toiseen kahdeksan tunnin vuoroissa yötä päivää maijassa. Ei tapahdu mitään, ikinä. Ja tätä tapahtumattomuutta minut on pantu vartioimaan. Tuolla koikkelehtii taas tuo sama beessit pariskunta, jokapäiväisellä kävelyllään, ja tuolla istuu parveke-eukko aamulonkerollaan. Kaikki hyvin tässä maailman tylsimmässä kaupungissa, maailman onnellisimmalla kansalla. Hohhoijaa.

Kas, kas, mitäs nyt, rupesi poliisiradio rätisemään.

”Huomio kaikki yksiköt Ullanlinnan, Punavuoren ja Eiran alueella. Hälytys. Hirvikolari Neitsytpolun ja Laivanvarustajankadun kulmassa. Siis hälytys kaikki yksiköt; hirvikolari Neitsytpolun ja Laivanvarustajan kulmassa. Kiireellisyysaste yksi. Loukkaantuneita kaksi.”

Normaali

2 kommenttia artikkeliin ”Beessit hirvet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s