Viimeinen tandem-hyppy

En muista, mistä vuodesta alkaen, ehkä 2007 tai 2008 olemme pojan kanssa hypänneet joka kesä käsi kädessä tandem-hypyn mökkirannan kalliolta mereen. Usein vaatteet päällä, niin kuin silloin ensimmäisellä kerralla. En muista sitäkään, mistä se idea aikoinaan tuli: hypätä vaatteet päällä mereen. Minulla oli hattu päässä, pojalla farkkushortsit, puvun takki ja kravatti. Hypyn jälkeen otettiin kuva, siinä poseeraamme märät vaatteet päällä kalliolla iloisesti hymyillen.

Ensi kesänä poika on 18. Tämä on hänen viimeinen kesänsä ”lapsena”. Niinpä olimme sopineet, että hypyt loppuvat tähän. Vuosi vuodelta hyppääminen on alkanut pelottaa enemmän ja enemmän. Tuntuu helpotukselta, että tulevina kesinä ei enää tarvitse hypätä, vaikka tiedän, että ei siinä mitään vaaraa ole. Meri on loputtoman syvä siinä kohtaa. Silti pelkään, että törmäämme johonkin uppotukkiin, tai rantakäärme sattuu juuri silloin uimaan siinä, ja hyppäämme sen päälle. Tai jotain.

Olimme päättäneet että tänään se tehdään, kello 16.30. Ja nyt se on sitten tehty. Hattu tipahti päästä hypätessä. Onneksi poika näki sen ajelehtivan, ja kävi pelastamassa. Onhan se hattukin hauska muisto. Oli sama hattu ensimmäisessä hypyssä ja nyt, viimeisessä.

Olo on huikea. Me teimme sen. Ehkä poika jatkaa traditiota joskus omien lapsiensa kanssa. Meidän kahden osalta se on nyt ohi. Ja minulla on haikea, surumielinen olo. Vaikka en edes tahdo enää hypätä. Silti.

Niin sitkeässä on äitiys. Niin suloisia muistot pienestä pojasta ja kesistä täällä. En ymmärrä, mihin ne kesät menivät.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s