Laulut kertovat nykyisin Minästä

Kuuntelin radiota kotiaskareita puuhatessani.

Sieltä tuli joku uusi biisi, mitä en ollut aiemmin kuullut. Sanat kertoivat oikeudesta olla hyväksytty sellaisena kuin on. Siitä tulin tehneeksi yleisemmän havainnon, että laulujen sanoitukset ja aiheet ovat muuttuneet todella radikaalisti viime vuosina. Ennen vanhaan laulut kertoivat rakkaudesta, sen kaipuusta, loppumisesta tai ihanuudesta. Laulut kertoivat siis ihmisen suhteesta toiseen ihmiseen. Nykyisin laulut kertovat hyvin usein ihmisen suhteesta itseensä. On monenlaisia voimaantumisbiisejä ja oman egon tukemiseen ja kasvuun tähtääviä kappaleita.

Mutta niinhän sitä sanotaan, että ei voi rakastaa muita ellei ensin rakasta itseään.

Ilmeisesti ihmiset ovat kohtalaisen pihalla siitä, mitä itse ovat ja haluavat, ja kärsivät monenlaisista identiteettiongelmista. Siinä tilassa on vaikea rakastaa muita. Pitää saada ensin oma pää kuntoon.

En tiedä, mutta omissa korvissa soi ihanan raikkaalta oman nuoruuden eli 80-luvun joutavat discohitit. Alphaville, Wham, Modern Talking, kaikki käy! 80-luku oli hyvää aikaa elää nuoruutta. Silloin oli tunne että kaikki on mahdollista ja hyvin. Ilmassa ei ollut pelkoa tai vihaa. Oikeastaan negatiivisina asioina tuolta ajalta ei tule mieleen muuta kuin aids, ja sekin tuntui varsin kaukaiselta asialta. Vai onko aika vain kullannut muistot?

Normaali

2 kommenttia artikkeliin ”Laulut kertovat nykyisin Minästä

  1. Selja sanoo:

    Minä muistan pelänneeni ydinsotaa.
    Joskus peruskoulun 7- 9 luokilla pelko oli niin voimakasta, että motivaatio koulunkäyntiin kärsi pahasti.
    Sitten päätin alkaa nauttia elämästä, ja koulunkäynti kärsi taas. Mutta hauskaa oli ainakin. Onneksi aidsiin uhka hillitsi liiallista ilonpitoa.

    • Ehkäpä jonkinasteinen tulevaisuuden pelko on jokaisella sukupolvella, aiheet vain vaihtelevat.
      Minullakin on muistikuvia siitä että ydinsodasta puhuttiin paljon silloin kun olin lapsi. Niin ja olihan sitten Tshernobyl, ja kyllä Berliinin muurin murtuminen ja Nl:n hajoaminen olivat isoja asioita, mietitytti mihin suuntaan tulevaisuus lähtee kehittymään. Seuraavksi tuli hirveä lama ja sitten olikin jo New Yorkin terrori-isku. Aina on jotakin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s