Unessa unohdettu talo

Olipa mielenkiintoinen unikokemus viime yönä.

Taustaa: minä rakastan erilaisia taloja, ja haluaisin asua monenlaisissa miljöissä ja paikoissa. Välttelen asunnonmyynti-ilmoisten hupikatselua, koska saan hulluja innostuksia. Viimeksi katsoin, mitä on kaupan Mänttä-Vilppulassa. Sieltä voisi ostaa neljänsadan neliön kivitalon järvenrannalta 80.000 eurolla, ja kerrostaloasuntoja muutamalla kymmenellä tuhannella eurolla. Mutta takaisin viime öiseen uneen.

Unessa muistin että omistin talon, jonka olemassaolon olin tyystin unohtanut. Tuskailin unessa, miten on mahdollista, että talo on unohtunut, en ole käynyt siellä koko korona-aikana, piha ja kaikki on varmaan ihan retuperällä. Pohdin, missä ovat taloon liittyvät paperit, ja missä talo oikein sijaitsee, en osaa sinne enää edes mennä! Muistin kyllä, minkälaiselta lähikylän keskusta näytti, olin vieraillut siellä joskus jossakin toisessa unessa, mutta se ei ole mikään tuntemani paikka, enkä tiedä kylän nimeä.

Muistan nähneeni samasta talosta unta monta kertaa ennenkin. Valvemaailmassa taloista pitävänä talounet voisivat olla minulle todellisia ”dream come true” -unia, mutta nämä eivät ole, nämä ovat painajaisia. Unen talossa asiat ovat aina retuperällä.

Yhdessä unessa talon olivat vallanneet ventovieraat, ja minulla oli iso työ saada heidät häädetyksi. Kerran talon takana sijaitsevat puutarhaviljelykset olivat pilalle puskittuneet minun huolimattomuuteni takia, enkä saanut tilannetta korjattua, homma oli aivan epätoivoista. Yhdessä unessa vierailin taloon kuuluvassa saunassa. Tosin se ei sijainnut edes omalla tontilla, oli muutaman kilometrin päässä tien varressa, yhteinen naapurien kanssa. Siinä unessa päätin että en taida saunoa ollenkaan. Sen verran ankea sauna oli.

Aamulla herättyäni avasin heti kännykän ja katson, mitä unientulkinnat sanovat talosta. Talo tarkoittaa omaa minää. No niinpä tietenkin! Luonto yrittää kertoa minulle unilla tärkeää viestiä: pidä huolta itsestäsi, omasta terveydestäsi ja hyvinvoinnista.

Kun mies heräsi ja kerroin hänelle unista, hän oitis tuumi, että sauna taitaa symboloida alapäätä, sen verran on ongelmaa virtsankarkailuineen ja monimuotoisine ummetuksineen. Aivan totta. Sauna on ihan rikki. Ilmankos olin unessa tullut siihen johtopäätökseen, että parasta kun en käytä saunaa ollenkaan.

Viime aikoina terveysongelmia ovat aiheuttaneet erilaiset allergiat, eritoten hikiurtikaria ja kumikemikaaliallergia. Jälkimmäistä ei ole virallisesti diagnosoitu, mutta minulla on lääkärille soittoaika parin viikon päästä, ja yritän saada allerlgiatestin järjestymään. Olen nyt onnistunut välttelemään kumia, ja kokoaikainen yleiskutina on rauhoittunut.

Kumia on vain niin monessa paikassa. Viimeksi tajusin että vedenkeittimen ja parhaimman keittiöveitsen kahva on kumia. Nyt laitan keittiöpaperin käden ja kahvan väliin, jos käytän niitä. Hammasharjan olen vaihtanut, varressa oli kumia. Vaikeinta tuntuu löytää alusvaatteita ilman kumia. Vyötärönauhat ja lahkeensuut on yleensä kumitettu, samoin rintsikoiden olkaimet. Hikiurtikariaan ei ole lääkettä, antihistamiinia voi popsia, olen ottanut yhden aamuin illoin, mutta ei se auta. En tiedä, pitäisikö sitten kokeilla annostusta tuplana, niin reseptissä lukee 1-2 tablettia aamuin illoin. Olen päättänyt olla välittämättä koko ”viasta”, kohtaus menee kuitenkin aina ohi tunnissa, ja pahin kutina kestää vain sen hetken kun näppylät nousevat. Mutta joka kerta liikuntaharrastuksen jälkeen saan urtikarian. Olen vitsaillut että minulla on hienon rouvan geenit: ei pitäisi hikoilla ollenkaan.

Kyllä on uni oikeassa. Talo on ränsistynyt.

Mutta en oikein tiedä, miten tätä omaa ”taloa” hoitaa. Osaan kyllä oikeasta, rakennetusta talosta rapsuttaa maalit ja maalata uudelleen, jos on tarvis. Osaan putsata rännit ja teen sen pari kertaa vuodessa. Oikeaa taloa osaan hoitaa, mutta entä itseäni? En osaa hoitaa itseäni.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s