Kivi

Jääkausi on tuonut kiven kaukaa. Kivityypistä voisi kenties päätellä, mistä lohkare on peräisin, samoin kuin ihmisen geeneistä voidaan päätellä sukujuuret. Kenties me ja kivet olemme peräisin samoilta seuduilta? Naapurin tontilla on toinen, se nököttää keskellä viettävää kalliota. Ikään kuin kiven matka olisi äkisti pysähtynyt, ja sen voisi törkätä vierimään alas mereen pienellä töytäisyllä. Ehkä ne ovat sisarkiviä, peräisin samasta emokalliosta.

Kivi katsoo sitä vimmaa ja intoa, mikä meissä on. Halua muokata ympäristöä ja elinpiiriä. Miten turhaa! Kuin muurahaiset hääräämme, saamme aikaiseksi oman kekomme. Sateet, myrskyt, rakennusvirheet, ja me itse nakerramme tekeleemme.

Korjaamme, kunnostamme, entisöimme, rapsutamme, puhdistamme, maalaamme uudelleen ja päälle, lisärakennamme, modernisoimme. Punaruskea muuttuu harmaaseen, ruudut raidoiksi, pieni vilvoitteluterassi kasvaa jyhkeäksi näköalakuistiksi, saunan kantoveden tilalle tulee suihku, levämpää laudetta, puuceet vesivessoiksi, tiskivesivadit vaihtuvat astianpesukoneisiin, kylpypaljut ja ainavalmiit ulkoporeammeet, nykyihminen tarvitsee niin paljon rentoutuakseen!

Pannukahvista tulee espressoa, superlonpatjat vaihdetaan futoneihin, oranssit muoviastiat artesaanin keramiikkaan, polyestri pellavaan, pallogrilli kuuden polttimon rosterigrilliin. Lepolassit viedään kaatopaikalle, tilalle tiikkiset.

Tervettu puuvene ei enää tuoksu rannassa. Veneet ovat laitureissa ja molempien – veneiden ja laitureiden – koot kasvavat. Aurinkokatokset avautuvat napin painalluksella. Ohi kiitävien vesiskoottereiden ja pikaveneiden jälkeensä jättämät laineet loiskahtelevat siirtolohkareen staattiseen kylkeen.

Siirtolohkareen päälle ovat monet sukupolvet vuorollansa kiivenneet. Sen kyljeltä rohkeimmat hypänneet meren aaltoihin. Piirongin päällä valokuvissa sukupolvet vaihtuvat. Samoilla kallioilla poseeraavat samoissa asennoissa äidit, joista tulee isoäitejä, sitten vainajia, ja tyttäret, joista tulee äitejä. Lapset kasvavat, vanhat vanhenevat, jättävät kalliot ja kiven yksi toisensa perään. Uudet sukupolvet tulevat, tekevät omat valtauksensa, omat modernisointinsa, omat virheensä. Elävät oman kukoistuksensa, kunnes kuihtuvat, haihtuvat pois. Katoavat maisemasta, ja lopulta myös muistoista.

Kivi on. Se ei muutu. Mikään ei sitä muuta, eikä modernisoi. Korkeintaan joku röyhkeä poraa sen kylkeen laiturin, mutta senkin aika vie, niin laiturin kuin tekijän. Eräänä talvena laituri, jonka isä oli rakentanut siirtolohkareen kylkeen, oli irronnut ja myrky ja jää heittäneet laiturin rannalle. Se makasi rantakalliolla poikittain niin kuin itse hiisi olisi sen siihen pinsettiotteella nostanut. Ehkä hiisi suuttui siirtolohkareeseen kajoamisesta? Mutta sellaista myrskyä, tuulta, tulvaa tai ihmistä ei voi tulla, joka siirtäisi kiven. Se pysyy, löytyy joka kevät paikaltaan tontin reunasta, meren ja mantereen rajalta, nykyisyyden ja iäisyyden rajalta.

Olin katsonut kiveä neljä vuosikymmentä, mutta en ole nähnyt sitä. Niin katsotaan itsestäänselvyyksiä. Kunnes satunnainen kesävieras sanoi: ”Katso, tuo kivi on aivan kuin koiran pää!” Todellakin! Valtava, iso paimenkoiran pää. Korkea otsa, pitkä kuono, hivenen surumielinen katse. Iso-Koiranpääkivi vartioi meitä vai vartioiko se luontoa meiltä?

Esi-isät palvoivat siirtolohkareita, hiidenkiviä. Minusta on tullut esi-isieni kaltainen. Palvon Iso-Koiranpääkiveä seppelöimällä sen juhannuksena vihreistä oksista punomalla seppeleellä, kunnian- ja kiitollisuuuden osoituksena ja anteeksipyyntönä hääräilystäni. Vaikka ei kivi välitä, siitäkään. Kunpa minullakin olisi kiven mielenrauha ja seesteisyys! Sen ikiaikainen rauha.

Iso-Koiranpääkiven surumielinen katse vastaa: ”Touhutkaa, vaikka turhaa se on. Jonakin päivänä te lähdette, niin kuin ovat lähteneet kaikki ennen teitä, ja niitä on ollut paljon ja monenlaisia. Minä jään. Minä olen täällä vielä silloin kun kaikki loppuu. Silloin on aivan hiljaista, ei kuulu mitään. Ei edes lintujen laulu. Minä olen viimeinen; se, joka sammuttaa valot”.

Kivi pehmenee, sulaa mereen. Ei jää mitään.

Lopussa maa oli autio ja tyhjä.

Ps. Tämä on kirjotustehtävä, jonka saimme seuraavaan Luovien kirjoittajien kokoontumiseen.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s