Mallikansiota tekemässä

Olipa hieno kokemus! Ja samalla tämä päivä toi niin paljon muistoja mieleen.

Olin kaksivuotias. Syntymäpäivän kunniaksi äiti oli varannut ajan studiovalokuvaajalta lähimmästä kaupungista Jyväskylästä. Minulla oli päälläni vaaleanpunainen silkkileninki, iso ruusuke päässä ja valkoiset kiiltonahkakengät.

Muistan, miten kuvaaja pyysi asettumaan seisomaan taustafondin eteen korkean, puisen keittiöjakkaran viereen. Siihen menin seisomaan. Kuvaaja sanoi: ”No heti tuli hyvä poseeraus, pidä tuo asento”. Kuvat otettiin ja ne onnistuivat, näytän niissä suloiselta.

Sen jälkeen kuvat eivät ole pääsääntöisesti onnistuneet. Vitsailen itsekin, että minulla on aina kuvissa outo ”asiakasomistajailme”. Silti uskon että on olemassa toinen totuus – se kaksivuotiaana kokemani.

Halusin / päätin parantua kamerakammosta Ja jos jotakin pelkää, sitä päin pitää mennä. Ainoa keino on turvallisesti kokea pelottavalta tuntuva asia. Varasin ajan koekuvaukseen, sen jälkeen päädyin mallikansiokuvaukseen. Se oli tänään.

Tietenkin jännitti. Mutta yritin palauttaa mieleeni kaksivuotiaan pikku-Minnan. Sen, joka uskoi olevansa nätti juuri sellaisena kuin oli, joka ei pelännyt mitään.

En ole vielä saanut kuvia itselleni, mutta jotakin näin tietokoneen ruudulta, ja ne näyttivät hyvältä. Pikku-Minnasta on tullut iso ja vanha, mutta silti se on sama, itseensä uskova ja peloton.

Tämän päiväisiin kuvauksiin minun oli pyydetty valitsemaan kolme asukokonaisuutta: juhlapuku, arkiasu ja ulkokuvauksiin sopiva. Valitsin yhdeksi asuksi äitini vanhan jakkupuvun. Se on Annikki Karvisen käsityönä valmistama villakankainen tyköistuva jakkupuku. Niin tyköistuva että en siinä tuskin pystyy hengittämään. Leikkaus nuolee vartaloa. En muista, missä ja milloin äitini käytti samaista jakkupukua, mutta veikkaan että ei enää minun iässäni, ehkä nelikymppisenä. Mutta minusta tuntui hyvältä pukea äidin kaunis asu päälleni ja tallentaa se myös nyt näihin kuviin.

Eniten olin oma itseni iltapukuni kanssa. Meikin olisin halunnut olevan vahvempi. Mielestäni liian pliisu kokonaisuuteen nähden. Mutta toisaalta, miksipä arvostella, kun en ole edes nähnyt lopullisia kuvia.

Ehkä minulla on vain liian paljon mielipiteitä –jopa itsestäni.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s