Ammatinvaihtajan kiitospäivä

Vaihdoin ammattia kymmenen vuotta sitten, tai oikeastaan yksitoista. Työskentelin mainostoimistossa copywriterinä, ja tullut siihen tulokseen että tämä ura on nyt omalta osaltani taputeltu. Minusta tuntui että olin saavuttanut siinä tehtävässä oman osaamiseni katon. Lisäksi työn stressaavuus ahdisti. Se ei ole työtä, jonka kerran opit ja sitten toistat osaamaasi, vaan jokainen uusi projekti on uusi näytön paikka, joka kerta täytyy aloittaa nollasta. Halusin jotakin muuta. Konkreettista työtä, joka jää työpaikalle, ei tule uniin ja vapaa-aikaan. Ja mielellään rauhallisessa ja kauniissa miljöössä.

Niinpä kun poika meni ensimmäiselle luokalle kouluun, minäkin menin omaan kouluuni; Laajasalon opiston suntio-linjalle. Koulutus kesti kaksi lukukautta, ja valmistuttuani aloitin suntion tehtävissä Helsingin Tuomiokirkossa. Syyskuun ensimmäinen päivä siitä tuli kuluneeksi kymmenen vuotta. Virassa en ole ollut koskaan, vaan olen työskennellyt niin sanotussa tuntitiimissä. Työvuorot sovitaan kolmen viikon sykleissä. Järjestely on sopinut minulle täydellisesti. Aluksi työskentelin vain arkipäivinä, viikonloput halusin viettää perheen kanssa. Lisäksi olen voinut viettää pitkiä aikoja mökillä, kuutena kesänä työskentelin mökkipaikkakunnalla kesäsuntiona. Olen ollut kaikin puolin tyytyväinen ammatinvaihdokseen.

Monenlaista on tullut tehdyksi. Ehkä suurimman vaikutuksen minuun on tehnyt hautausmaalla työskentely. Olen kaivanut hautoja, peittänyt niitä. Soittanut sanomakelloja kiipeämällä kellotapuliin ja vetämällä köydestä. Laittanut arkkuja kylmäsäilytykseen, ja ottanut sieltä pois. Olen myös puuteroinut presidentti Niinistön nenän. Tosin hän ei vielä silloin ollut presidentti, oli vaalit ja kirkon tiloissa järjestettiin kuvattava ehdokkaiden keskustelutilaisuus, jonkun piti hoitaa kuvausmeikit, joku olin minä. Seisoa nököttänyt ovenpielessä valtiopäivien avajaisjumalanpalveluksissa tai itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalveluksessa. Eniten pidän ihan tavallisesta. Siitä kun lauantaiaamuna tulee aamuseitsemäksi tyhjään kirkkoon siivoamaan ja valmistamaan päivän toimituksia. Kirkossa ei ole ketään, se on suntion juhlaa. Suntion työ on perinteisesti määritelty niin että siihen kuuluu kaikki paitsi ruustinna, ja se on kyllä hyvä kuvaus työtehtävien monipuolisuudesta.

Olen nähnyt unia työpaikaltani. Yhdessä unessa imuroin alttarin ympäristöä, ja satuin vilkaisemaan ylös kattoon. Siellä ei ollutkaan katto, vaan näin taivaaseen asti. Olin ihan hoomoilasena, että ai tässä on tällainen teleporttaali taivaaseen, että miten ole tätä ennen huomannut. Toisessa unessa kuolla kupsahdin saarnatuolin viereen. Nyt aina siitä mopatessa tulee uni mieleen, että siihenkö sitten tulen joskus kellahtamaan, ja jo,s niin tänäänkö? Ja onpa ystävänikin nähnyt unta minusta ja kirkosta. Muistaakseni hänen unessaan pidin kirkon portailla jonkinlaista saarnaa, ja torilla oli valtavasti väkeä kuuntelemassa. Mikään unista ei ole ollut enneuni – ainakaan vielä.

Myös joulut ovat saaneet uudenlaista sisältöä, kun usein olen tehnyt aattona vielä suntion töitä. Lähtenyt oman joulunvieton jälkeen yöksi kirkkoon, koska aattoyönä on hartaus klo 23. Tai aloittanut jouluaaton töissä. Työjouluissa on ihan oma tunnelmansa.

Nyt tuli siis kymmenen vuotta täyteen, ja sen kunniaksi esihenkilöni kutsuivat minut huomionosoituksena kiitoslounaalle. Ruoka, miljöö ja seura olivat mitä parhaimpia. Kehut ja kiitokset lämmittivät. Lahjaksi sain pienikokoisen taskulampun. Lampun varteen on painettu Johanneksen evankeliumin sanat: ”Minä, joka olin sokea, nyt näen.”

Taskulamppu onkin varsin oiva lisä käsilaukkuni repertuaariin. Käsilaukun koko kasvaa vuosi vuodelta, ja tällä hetkellä se on jonkinlainen työkalupakin ja lääkelaukun yhdistelmä. Siellä on mittanauha, jos näen jotakin mielenkiintoista ostettavaa kotiin, minkä koko pitää mitata. Usein käsilaukussa on puukko, koska varsinkin kesällä saatan poimia tienvarrelta oksia maljakkoon, puukko pitää olla. Kaupungin keskustassa en pidä puukkoa mukana, että ei tule väärinkäsityksiä. Käsilaukussa on myös työhanskat, joiden sisällä on puuvillahanskat – ihan vain kaiken varalta. Ja hammasharja, laastaria, ihovoidetta, repertuaari allergialääkkeitä. Mutta taskulamppu käsilaukusta on puuttunut! Nyt tämä asia on korjattu.

Jos joku lukija pohtii, minkälainen uskovainen tai kristitty olen, en osaa täsmällisesti vastata. Ehkä sellainen normaali luterilainen on paras määritelmä. Ainakaan en ole tiukkapipoinen enkä ahdasmielinen enkä suvaitsematon. Mielestäni kristillisyys on parhaimmillaan sitä että on kiltti, toiset huomioonottava ja rakastava ihminen. Sain lapsuudenkodissani kristillisen perustan, kävin pyhäkoulut ja seurakunnan kerhot ja leirit. Isäni kuului Vapaakirkkoon, ja kävin myös heidän tilaisuuksissa ja lastenleireillä. Aikuisena en käynyt paljoakaan kirkossa tai seurakunnan tilaisuuksissa, mitä nyt joskus konserteissa ja joskus lepäämässä. Kirkko ja jumalanpalvelukset ovat mainioita paikkoja levätä ja olla hiljaisuudessa. Minulla ei ole uskoontulokokemusta, olen kasvanut tähän kulttuuriin, se tuntuu turvalliselta. Sellainen kristitty.

Normaali

2 kommenttia artikkeliin ”Ammatinvaihtajan kiitospäivä

  1. Selja sanoo:

    Oltiinkohan Laajasalon opistossa samaan aikaan, opiskelin siellä koulunkäynninohjaajan linjalla, ja ammatinvaihtaja minäkin.
    Kivat muistot jäi Laajasalosta ja vakityöpaikan, jossa olen 10 vuotta viihtynyt sain heti sen jälkeen. Ammatinvaihtoa suosittelen kaikille työhönsä kypsyneille.

    • Ammatinvaihto vaatii hieman uskallusta, usein voi olla houkutus jäädä tuttuun ja turvalliseen, mutta minunkin mielestäni se kannattaa. On turha kärvistellä. Ihminen muuttuu, eikä samat asiat enää kiehdo niin kuin nuorena. Sitä arvostaa vähän eri asioita ja ehkä oppii tuntemaan myös itseään paremmin. Niin kuin Eino Leino sanoi: ”mieti mik on sulle hyvä, mieti mik on sulle paha, ole onni omasi” vai miten se nyt meni…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s