Kirjoitustehtävä ”Keho”

Kirjallisuuspiirin seuraavana aiheena on ”Keho”. Koska omat ajatukset ovat vielä edellisviikon tapahtumissa, anopin uurnanlaskus tunnelmissa, kirjoitin aiheesta ajatusmössöä, jonka tuotoksen ajattelin laittaa myös teidän ”iloksenne” tähän:

————————-
Viikonloppuna hautasimme anopin. Alttarin yläpuolella oli lasimaalauksessa risti, jonka poikkipuun toiseen päähän oli kuvattu alfa, toiseen omega. Alku ja loppu. Anopin muistoksi alttarille, ristin alle, sytyttiin kynttilä. Edessä kastemalja, missä hänet joskus kastettiin. Anopin alfa ja omega.
Onko lopussa paluu alkuun? Onko alku loppu vai loppu alku? Vai onko kaikki vain saman asian eri olomuotoja niin kuin jää, lumi ja vesi ovat samaa ainetta?


Mitä jos kuoleminen alkaa jo syntymässä? Kehosta irtautumisena. Sielu alkaa irtautua heti, ja prosessi kestää koko elinajan. Vanheneminen ja kuoleminen on hidasta kehosta irtautumista. Lapsi on joka solullaan kiinni kehossaan. Elastinen ja notkea.


Minun iässäni kollageeni on lopullisesti hylännyt, tunnen kuinka liha alkaa jo olla kypsää. Se irtoaa luista, roikkuu ja riippuu. Lopulta viimeinenkin kiinni pitävä säie katkeaa ja irtoan. Vapaudun. Sielu leijuu pois. Jättää kehon. Niin kuin perhonen toukkakuorilonsa.


Anopilla oli aina huolitellut, lakatut kynnet. Ja hiukset, ne piti olla kauniisti. Mitä tehtiinkin, ensin kammattiin hiukset. ”Missä minun kampani on?” Jos autiolle saarelle olisi saanut valita vain yhden esineen, anoppi olisi valinnut kamman. Lopussa hän ei enää välittänyt, miten hiukset olivat. Kampaa ei enää etsitty. Kun ihminen luopuu jostakin, mikä hänelle on ollut tärkeää, tietää kehon olevan jo miltei irti. Muistan aikoinaan, kun huomasin että äitini ei enää tuulettanut. Silloin tiesin, tauti on vakava. Normaalisti äiti tuuletti monta kertaa päivässä.


Mikä minussa on se, mistä luovun viimeiseksi? Ehkä sisustaminen, se että lakkaan välittämästä, miltä kotona näyttää. Koti on minua tärkeämpi. Ei ole niin väliä, miltä itse näytän.


Kirkonkellot soivat. Niiden äänessä soi ikuisuus. Pidän hautausmaan tunnelmasta. Aamulla menin katsomaan, miten anopin ensimmäinen yö viimeisellä lepopaikalla oli sujunut. Kynttilä paloi yhä.

Seuraavalla kerralla vien haudalle kamman.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s