Joulu tulee, en ole valmis

Olen nyt jotenkin ihan myöhässä tämän joulun kanssa! Jouluihmisenä minulla on usein ensimmäisenä adventtina kaikki valmiina, koti koristeltu, lahjat ostettu ja tingelintangeli-joulumusiikki raikaa. Nyt ehdin juuri ja juuri eilen ostaa adventtikynttelikköön kynttilät. Löysin joskus kirpparilta ihanan adventtikynttelikön, siinä neljä erilaista torvea soittavaa enkeliä kannattelee jalustoja, joihin sopii pölkkykynttilät sytytettäväksi joka sunnuntaiksi.

Myyjäisistä olen ostanut porkkanalaatikon pakasteeseen, ja ajattelin ostaa muutkin laatikot valmiina myyjäisistä. Sieltä saa itsetehtyä, ja rahat menevät vielä hyvään tarkoitukseen. Porkkanalaatikko löytyi sotilaskotimyyjäisistä. Myyjäisillä kerättiin rahaa sotilaskotiin, minne tarvitaan uusi televisio ja oliko se nyt pingispöytä vai biljardi solttupoikien viihdykkeeksi?

Joulukukka pitäisi hommata olohuoneen pöydälle, mutta se on vähän ongelmallista, koska en itse asiassa kovin paljon pidä joulukukista. Joulutähti on myrkyllinen, kissataloudessa sitä ei voi harkita, hyasintti tuoksuu liikaa, amaryllis on liian pitkä, tosin leikkokukkana minusta kaunis.

Joululahjaostokset ovat kaikkein vaiken. Erityisen vaikea on ostaa jotakin appiukolle. Mitä se voisi olla? Ehkä joku vaate? Hän ei paljon vaatekaupoissa kulje. Ehkä uudesta paidasta voisi olla eniten hyötyä ja iloa.

Pienen adventtikuusen olen sentään nostanut esille. Se onkin helppo homma, koska pakkaan kuusen koristeineen ja valoineen sellaisenaan jätesäkkiin, ja sieltä se on helppo nostaa esille. Adventtikuusessa ovat kaikki tärkeimmät muistokoristeet. Olen ostanut matkoilta muistoksi joulukuusen koristeita, ja osa on peräisin lapsuudenkodistani. Siellä ruokasalin kattokruunusta roikkui kesät talvet joulukuusen koristeita. Ehkä äiti ei niitä enää jaksanut ottaa pois, tai sitten tykkäsi niistä niin paljon. Joka tapauksessa otin ne mukaani, kun taloa tyhjennettiin, ja nyt ne ovat saaneet paikkansa adventtikuusessa. Siellä on myös jouluinen pakettikortti ystävältä, joka on jo kuollut. Samoin kummitädiltä saatu pieni enkeli, kun meille syntyi poika. Viimeisin koriste on peräisin appivanhempieni luota. Kun kävimme hautaamassa anopin, otin talolta muistoksi yhden joulukoristeen, punotun kävyn. Anoppi oli todellinen jouluihminen! Hänen kotinsa oli kuorrutettu jouluvaloilla ja -koristeilla. Ja hänellä oli aina tapana laulaa ”Taas pääsimme jouluun”. Tämä onkin ensimmäinen joulu ilman anoppia. Se saattaa tuntua. Hän oli hyvin näkyvä ja tuntuva hahmo. Mutta aattona varmasti laulamme hänen muistokseen Taas pääsimme jouluun.

Loppukevennys: anoppi oli vaativa persoona. Monta kertaa sohvan pohjalta kuului ohjeita ja käskyjä, mitä pitäisi tehdä tai tuoda. Hän kuoli kesällä. Syksyllä kun palasimme mökiltä kaupunkiin, meidän kissan persoonallisuus muuttui. Aiemmin hän oli hyvin hiljainen, mutta nyt erittäin vaativa ja äänekäs. Kissa huutaa kylpyhuoneessa, kun haluaa että hänet pestään, vessassa kun on käynyt tarpeillaan, syötyään kissa huutaa keittiössä, ja kun haluaa rapsutusta, taas tulee vaativa huuto. Poika sanoi että kissa on nyt ihan kuin mummi. Olisiko anopin henki siirtynyt kissaan?

Normaali

2 kommenttia artikkeliin ”Joulu tulee, en ole valmis

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s