Muistan pienenä kuulleeni vanhempien ihmisten puheita siitä kuinka ennen kaikki oli paremmin ja mihin tämä maailma on oikein menossa, perikatoon ja tuhoon, koska ihmiset eivät tajua sitäjatätä ja toimivat niinjanäin. Nyt huomaan tulleeni tuohon samaan ikään ja kehitysvaiheeseen. Varmaankin ihan looginen kehityskulku ihmiselle, mutta elämänasenteena negatiivinen ja ihmisen hyvää mieltä ja oloa syövä.
Olen siis toisin sanoen ollut verrattain huonolla tuulella, enkä siksi ole kirjoittanut edes blogia, vaikka se omaa pahaa mieltä helpottaakin. Haluaisin kuitenkin olla Ilosofi, hyvän mielen tuoja, enkä mikään pahanilmanlintu.
Harmittaa vain niin monia asia monella eri tasolla alkaen maailmanpolitiikasta ja suurvalloista päätyen Etelä-Suomen metsien hakkuuseen puhumattakaan omasta kehosta ja rappeutumisesta.
Muutama sana metsäharmista. Kohta ainoat metsät Etelä-Suomessa, missä voi kävellä sijaitsevat luonnon- ja kansallispuistoissa, kaikki on hakattu, koska metsänomistajat pelkäävät että tulee hakkuukielto, mikä tietenkin on ymmärrettävää heidän kannaltaan, metsät ovat heidän lompakkonsa, mutta seurauksena on se että maisema on metsätön niin kuin Islannissa. Tunnen voimattomuutta ja epätoivoa hakattuja metsiä katsellessani, ja se tunne on niin iso että ihan muserrun sen alle.
Muserrun ihan oikeastikin, koska ilmeisesti toisessa jalassa on rasitusmurtuma. Jalka on kipeä astuessa, ei levossa. Ja kipeytyy aina työvuorojen aikana. Töissä tulee käveltyä paljon, normaalisti päälle 10.000 askelta, mutta ei yli 20.000 askeleen työvuorotkaan harvinaisia ole. Todennäköisesti tuhosin jalkani vähitellen huonoilla, vanhoilla lenkkareilla, joita käytin hiit-jumpassa. Ja nyt jalka ei pääse paranemaan, kun joutuu kovalle kävelyrasitukselle töissä. Olisikohan alkavaa osteoporoosia? Ei sen puoleen, ystävä kertoi venytelleensä jumppaputken avulla lattialla, kun kyljestä kuului naks ja kylkiluu murtui. Että onkohan tässä enää edes pakkasenkestävä? Jos menee ulos kovalla pakkasella ja kuluu niks ja naks niin kuin Stigin kappaleessa ja murustuu siihen jalkakäytävälle?
Olen siis toisin sanoen naisoletettu mielensä- ja kehonsa- ja ympäristönsäpahoittaja. Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kaikuu päässäni päivittäin.
Olen kyllä myös yrittänyt pitää kiinni salainen hyve -projektistani. Tässä uusimmat saavutukset. Olin lähi-Alepassa kassajonossa. Edellä oli eläkeläismummo, jonka ostokset koostuivat ale-laputetuista tuotteista. Rahat eivät silti riittäneet. Mummo mietti, minkä tuotteen jättäisi pois. Kysyin, mistä summasta oli kysymys? 2,70€ puuttui. Pyysin lupaa saada maksaa puuttuva summa. Tuli hyvä mieli kaikille: kassalle, mummolle ja minulle. Toinen hyve: ostin Rustasta viiden euron tonttuoven ja lupaa kysymättä asensin tonttuoven työpaikalle lasten leikkinurkkaukseen. Kerroin asiasta vain siivoojalle, koska todennäköisesti hän on ainoa työntekijä, joka lastennurkkauksessa säännöllisesti käy. Nyt toivon että salaperäinen tonttuovi tuo iloa sen löytäville. Hys, hys tästä, ihan vain näin meidän.
Pysykää valoisina, vaikka päivät ovat pimeitä. Ja aika.
Mrs Middleage 