Mielessä on ollut kirjoittaa tästä aiheesta mininovelli. Jutussa on ripaus tositarinaa.
Mummon henki
Isoäiti oli vanha, sairas – ja vaikea. Kuin kissa, hän oli valinnut itselleen parhaan paikan. Sohvalta käsin mummo jakoi ohjeitaan ja loppumattomia toiveitaan. Milloin oli jano, milloin nälkä, milloin kylmä, kuuma, oliko jo aika saada lääkettä, mitä keittiössä tapahtuu, onhan ruoka laitettu asianmukaisesti jääkaappiin, kaalilaatikko pitää maustaa meiramilla, älkää puhuko niin kovaa minä nukun, puhukaa kovempaa en kuule, televisio auki, televisio kiinni, toinen kanava, urheilua tai visailua tai Kauniit ja rohkeat, tyynyä pitäisi kohentaa, paremmin, paremmin, ei ole vielä hyvin, villasukat jalkaan, villasukat pois, vessaan pitäisi päästä, oho nyt on myöhäistä.
Mummo oli kuin joulukuusi, vei kaiken huomion. Jouluihminen hän olikin. Muu perhe alistui palveluskunnaksi, väsymättömiksi lakeijoiksi, joiden tehtävänä oli toteuttaa toiveet.
Kunnes mummo kuoli. Olohuone hiljeni, paikka sohvalla jäi tyhjäksi. Hetken aikaa oli hiljaista ja autiota. Kaikki olivat ymmällään, mitä pitäisi tehdä, kun kukaan ei halunnut mitään.
Pian mummon sohvapaikalle asettautui perheen kissa. Samalla ennen niin rauhallisesta tuli vaativa ja – vaikea. Kissa mourusi, vaati silittäjää, leikittäjää, naksuja, parvekkeen ovea auki tai kiinni, herätti yöllä.
Mummon henki oli vallannut kissan. Perhe oli tyytyväinen, oli taas tehtävää ja palveltavaa, mutta hiukan heitä mietitytti, kissa oli jo vanha, miten käy, kun se kuolee. Kenestä tulee seuraava?
Mrs Middleage 