Äitini oli toiseksi vanhin lapsi, ja joutui jo 12-vuotiaana lähtemään niin sanotuksi pikku piiaksi sukulaistädin isoon maataloon. Ymmärtääkseni lähtö ei ollut kuitenkaan vastenmielistä, pääsihän äiti pois pienestä pirtistä, missä oli monta lasta hälisemässä isoon, vakavaraiseen maataloon, missä elämä oli ihan toisenlaista. Mutta töitä joutui kyllä paiskimaan.
Äiti kertoi että hän olisi halunnut vielä leikkiä, ja joskus siihen tuli tilaisuus, kun äidin nuorempi sisko tuli katsomaan, miten isosisko voi ja täti lupasi taon töihin. Työt olivat pienelle tytölle raskaita navettatöitä ja taloudenpitoa.
Tädillä oli kaksi poikaa, jotka molemmat joutuivat sotaan. Toinen kaatui, toinen palasi sodasta, mutta sairaana, hänellä oli keuhkotauti. Poika oli katkera kohtalostaan. Päivisin hän meni makaamaan äidilleni osoitettuun nukkumapaikkaan. Yski ja köhi siinä. Äitiä pelotti, että hän saisi saman taudin. Yöksi äiti kertoi kääntäneensä tyynyn aina toisin päin, että ei itse sairastuisi. Poika kuoli.
Talossa oli myös sotavanki. Olen jo unohtanut hänen nimensä. Sotavangin tehtävä oli tehdä niitä miesväen raskaita hommia, joita sodan aikana ei ollut kukaan tekemässä, kun maatilan miehet olivat sodassa.
Äiti kertoi että sotavankia kohdeltiin hyvin, hän oli yksi talon väestä, ahkera ja kiltti mies. Äidille hän opetti venäjää; en osaa venäjää sanotaan ”niebunimaibaruskaja” . Kirjoitan niin kuin lausutaan, kun en tiedä kirjoitusasua, mutta näin sen äitini oppi, ja hän minulle opetti.
Äiti kertoi että kun sota loppui ja kaikki sotavangit palautettiin Neuvostoliittoon, mies itki. Hän pelkäsi tulevansa ammutuksi kotimaassaan. Siellä ei sotavangiksi joutuneita kohdeltu hyvin. Minulle äiti opetti, että tavalliset ihmiset ovat aina syyttömiä sotaan, eikä ketään pidä vihata kansalaisuutensa perusteella.
Äidinkin matka jatkui pois pikkupiian tehtävistä. Nyt en muista ihan varmasti, mutta mielestäni seuraava pesti oli kotiapulaisen pesti Sänttien perheessä ja sieltä äiti meni kenkäkauppaan myyjäksi. Joka tapauksessa hän sai läksiäislahjaksi Vilma-tädiltä sormuksen. Se on kultaa ja siinä on iso, soikea musta kivi. Sormus on nyt minulla. Se on jotenkin surullinen sormus. En tiedä, minkälainen ihminen tämä Vilma-täti oli, mutta hän menetti molemmat poikansa, ja heidän myötä tulevaisuuden. Täytyypä kaivaa sukukronikka esiin, ja katsoa sieltä, minkä nimisiä ja ikäisiä nämä pojat olivat kuollessaan.
Näitä vanhoja juttuja tulee mieleen nyt Ukrainan sodan myötä. Uusia synkkiä ihmiskohtaloita, sotavankeja, nuoria miehiä kuolemassa turhaan.
Mieleen tulee myös vanha hippilause. Sen voisi muokata uuteen muotoon: Make Ukraine, not war. Make Russia, not war.
Mrs Middleage 
Sivuavat historiat: syy, miksi Alli oli meillä kotiapulaisena oli äiti-Helenan sairastuminen munuaistautiin. Se jäi lapsen mieleeni taudista, ettei suolaa saanut olla hitustakaan hänen ruoassaan. Olin jotain 5-6 vuotias. Äitisi otti minut kerran yökylään omaan kotiinsa Lanneveden Mäkikylälle. Muistan aiheuttaneeni äänekkäitä yöherätyksiä Hyytiäisille, vieroittamaton kun olin vielä. Nolotti aamulla, sen muistan. Kotona ympärillä oli neljä sisarusta, öin ja päivin.
Ja se kenkäkauppa oli, lapsen muistikuvieni mukaan, isoisäni Heikki Hemmingin siirtomaatavarakauppa Alavuden asemanseudulla. Siellä Alli tutustui äitini nuorimpaan siskoon, Aino Saaristoon. Ouluun asettunut tätini kertoi heidän olevan kirjeenvaihdossa ainakin 1980-luvulla, ehkä myöhemminkin.
Muistan tämän Ainon! Äiti puhui hänestä, ja luulen että äiti vierailikin Ainon luona Oulussa. Kiitos selvityksestä! Aina ei tullut kuunneltua kovin tarkoin äidin muisteluja omilta nuoruusvuosiltaan. Meni välillä toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Toisaalta samat jutut tuli kyllä uusintanakin verrattain usein 😄. Nyt on siinä iässä että kiinnostaa ja miettii, miten se oikein menikään.
Niin tuttua tuo ”ei tullut kuunneltua” vaikka tuli toistolla. Itseäni huvitti suuresti alkuvuonna, kun veljesi lähetti katsottavaksi vanhan kaitafilmin, jossa Säntin lapset olivat joulutonttuina Rautiaisen sukujoulussa. Oma muistijälki puuttui, mutta kyllä siinä filmillä ihan tuttu naama vilahti:-)