Sekalaista horinaa, suosituksia, nuotiota ym

Ihmisen eri ikävaiheet ovat kuin juna, joka puksuttaa päälle, valoa ei näy tunnelin päässä eikä ikäjunan tulolle mitään voi, vaikka kuvittelee voivansa. Voi vain todeta, että saakeli, tuli se sitten minullekin tämä sama. Niin kuin kaikille muille ennen minua ja minun jälkeeni. Vaikka ne eivät vielä sitä usko, luulevat ettei se heitä koske, niin minäkin luulin aikoinani. Koskee se. Kaikkia.

Viimeisin uutinen vanhenemisessa on suun kuivuminen. Yhtenä päivänä huomasin että miten ihmeessä suu on kuiva, eikä sillä ollut mitään tekemistä janon kanssa. Kieli vain tuntuu kuivaneelta. Yhtäkkiä sain selityksen sille, miksi anopilla oli suupastilleja. Niitä käytetään vissiin suun kuivumisen tunteen poistamiseksi, jassoo. Minä kokeilin muuta. Tuikkasin pikku nokareen kookosrasvaa suuhun. Olen kuullut että kookosrasva tekee myös hampaista valkoisempia. Että jossakin päin maailmaa olisi käytössä tällainen suunhoitotapa, joten ehkä siitä rasvasta voi olla sellaistakin etua, tiedä häntä.

Paitsi voihan suun kuivuminen johtua lääkityksestä. Vahva histamiinilääkitys käytössä, ehkä se aiheuttaa suun kuivumisen.

No ei nyt ollut tarkoitus kirjata ylös vain näitä vanhenemisoireita. Päinvastoin, alkuperäinen ideani oli tehdä positiivisia havaintoja nykyajan ilmiöstä, ettei mene aika ainaiseen valitteluun ja ihmettelyyn, miksi asiat oli ennen paremmin tai ainakin toisin. Koska, höpöhöpö, eihän se tietenkään niin ole. Sekin on vain sellainen ikävaiheoire. Tässä iässä vertaa paljon nykyistä menneeseen. Se johtuu siitä että alkaa tippua kärryiltä. Nyt se vielä häiritsee. Uskoakseni tulee aika, jolloin se ei enää edes häiritse, näin olen ymmärtänyt. On vain ihan tyytyväinen siihen että junat ovat menneet ja kärrykin jättänyt tien poskeen.

Ne kehut. Olin kuunnellut joitakin podcasteja, mutta eivät olleet napanneet. Sisältö ei ollut mielenkiintoista, enkä jaksa kuunnella kikatuksia, käkätyksiä ja amatöörihöpinää. Mutta nyt olen löytänyt muutaman hyvän, joita voi kehua. Molemmat Yle Areenan ohjelmistosta: Anna Laineen opetukset ja Erika Rantasen tähänastinen elämä. Jälkimmäinen on fiktiivinen tarina, laadukkaasti käsikirjoitettu ja ammattinäyttelijöiden toteuttama, jaksot ovat noin 20 minuutin mittaisia, podcast kertoo kuvitteellisen Erika Rantasen elämästä. Anna Laine puolestaan on ihan oikea ihminen, toimittaja, diplomaatti ja vaikka mitä, ja hänen podcastinsa kertoo oivaltavasti omakohtaisin esimerkein siitä, miten maailma on muuttunut. Jaksot ovat noin 15 minuutin pituisia. Molempien näkökulma on noin 45-vuotiaan, että siinä menee vähän alakanttiin omasta näkökulmasta, mutta ei haittaa, on ihan ymmärrettävää ja samaistuttavaa vielä.

Erika Rantasen tähänastinen elämä on hyvä esimerkki positiivisesta kehityksestä. Tarkoitan nyt sitä, miten kuunnelmat ovat kehittyneet. Tämä on kuunnelman nykyversio. Miten loistavan hienosti toteutettu! Hienoa että kuunnelmat eivät ole kadonneet radiosta, se on hieno taiteen muoto, pidän siitä että voin kuunnella tarinaa, kuvitella sen mielessäni, eikä minun tarvitse katsoa. Pelkän kuuloaistin varassa kokemus voi olla paljon syvällisempi ja merkittävämpi. Tai ehkä minä vain olen sellainen. Ehkä kaikki eivät koe samoin. Joku voi nimen omaa haluta katsomiskokemuksen.

Tästä tulee mieleen kun ensimmäisen kerran havaitsin tarinan kuuntelemisen ihanuuden. Kustavissa järjestetään kesäisin Volter Kilpi -kirjallisuusviikot, ja niiden ohjelmistossa on ollut audiodraamoja. Se tarkoittaa sitä, että Tuulentuvan sali on täynnä hiljaa istuvaa yleisöä, lavalla on näyttelijä, joka istuu pöydän ääressä ja lukee tekstin. Siis lukee. Ei mitenkään erityisesti eläydy, ei varsinkaan näyttele. Se on hieno kokemus! Pidin siitä paljon.

Tarinoita kuunnellessa tulee vähän sellainen alkukantainen olo. Ehkä meidän geeneissämme ja selkäytimessä on kokemus nuotion äärellä istumisesta, ja siellä tarinoiden kertomisesta ja kuuntelemisesta.

Pikkutyttönä kävin aina kesäisin lastenleireillä, kaikki leirit kävivät, teemalla ja tyylisuunnalla ei ollut väliä. Ja parasta leirillä oli aina iltanuotio. Siellä lauletut laulut, kerrotut ja näytellyt tarinat. Vieläkin muistan, kuinka itse olin osallisena näytelmässä, joka kertoi aikakoneesta. Kerhon ohjaaja laitettiin aikakoneeseen, joka vei hänet ajassa taaksepäin. Minä putkahdin koneesta ulos lapsiversiona leiriohjaajasta.

Nyt tulikin leirinuotioikävä. Kaipuu mökin rantaan. Laitan sinne nuotion, paistan makkaraa. Aurinko laskee, laulan itsekseni vanhaa partiolaulua: ”ja me muistaen sankariaikaa, sadun tenhoon tunnemme taikaa, ja kun laulumme yön yli kiirii, lähi puutkin punervoi”.

Viime kesänä jäi nuotiot laittamatta ja makkarat paistamatta. On sellainen mielikuva että oli metsäpalovaroitus koko ajan, eikä nuotiota voinut sytyttää. Toivottavasti tänä kesänä sen verran sataa, että saa sentään nuotiota polttaa.

Normaali

2 kommenttia artikkeliin ”Sekalaista horinaa, suosituksia, nuotiota ym

  1. Niinhän me kaikki vanhenemme, eikä vanheneminen aina tunnu kovin kivalta. Nyt vielä yritän roikkua kehityksessä mukana, mutta kaikesta uudesta en jaksa kiinnostua. Podcastit ja videopätkät eivät kiinnosta pätkääkään ja hyppäänkin yleensä aina kaikenlaisten videoiden yli. Osallistuin jokin aika sitten lyhyelle nettikurssille, jossa oli mahdollisuus katsoa materiaali videona tai tekstiversiona ja valitsin ilman muuta tekstiversion. Onneksi tuohon tilanteeseen, jossa ei enää välitä siitä että on jäänyt jälkeen kehityksestä, on vielä hetki aikaa. Vaikka toisaalta se voi tuntua helpottavaltakin, toivottavasti.

  2. Sirpaliisa Hast sanoo:

    Anna Laineen löysin myös, HS:n joku toimittaja suositteli. Ikäerosta huolimatta hyvin nappasi piiriinsä minutkin. Tuo Rantanen nyt sitten listalle😊

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s