Vuorokausi kansalaisaktivistia

Kylläpä meni tunteisiin! Sähköpostiin tuli Lupa.fi’stä naapurikuulemiskysely mökkinaapurina sijaitsevaan lomakylään suunnitteilla olevista harvennushakkuista. On siellä aiemminkin suoritettu hakkuita, mutta nyt ensi kertaa kysyttiin naapureiden mielipidettä. Edellisetkin hakkuut näyttävät naurettavilta: honka siellä, toinen täällä. Tunnelma on kuin hautausmaalla. Mökkikylä on läpinäkyvä, mitään metsäistä näkösuojaa mökkien välillä ei ole. Luulisi häiritsevän lomailijoita.

Nyt kyseessä olevat hakkuut oli suunniteltu vielä rakentamattomille alueille. Sinne missä enää on aitoa metsää jäljellä. Alueet ovat hyvin pieniä, ehkä hehtaari, jos sitäkään. Mutta se on kuitenkin oikeaa metsää, sellaista missä vielä on sammalta, jäkälää, marjoja, sieniä, lintuja. Sellaisessa metsässä viihtyvät eläimet ja linnut.

Hakkuusuunnitelma sai minut aivan pois tolaltani. Jostakin syystä puiden kaataminen ottaa koville. Ahdistus tuntuu minussa fyysisenä tuskana. Oli pakko ottaa Atarax, joka oli määrätty hillitsemään allergiaa ja parantamaan yöunta. Se on rauhoittava ja väsyttävä lääke. Nappasin sellaisen keskellä päivää hakkuuahdistukseen sillä seurauksella että alkoi nukuttamaan ihan vietävästi. Kaiken lisäksi iltapäivällä oli allergialääkärin kontrolli, menin sinne väsähtäneenä, mutta en sentään alkanut hänelle esitelmöimään hakkuusuunnitelmista.

Ennen sitä olin ollut yhteydessä kuntaan, naapureihin, paikalliseen luonnonsuojeluvastaavaan, kirjoittanut paikallislehteen mielipidekirjoituksen ja paikkakunnan face book -sivuille.

Soitin myös lomakylän toiminnanjohtajalle kysyäkseni perusteluja hakkuille. En niitä saanut, koska unohdin kysyä, sen sijaan pälätin hänelle oman selvän mielipiteeni asiasta. Sain sentään selville, että suunnitteilla on kaataa kaikki kuuset ja jättää männyt, eli tehdä lisää ”hautausmaata”.

En kertakaikkiaan voi käsittää asiaa. Kysymyksessä ei ole talousmetsä, vaan nimenomaan virkistysmetsä ja yritys joka harjoittaa matkailua. Vaikka ollaankin meren äärellä, ja huomio on meressä, myös metsillä on merkitystä. Toivoisin että saaristokunnissa ymmärrettäisiin myös metsien merkitys luontomatkailulle. Kummallisen alkeellisella tasolla ymmärrys on.

Viime kesänä lomakeskus oli kipannut kaikki jäterisunsa kieloniityn päälle. Juuri siinä kohtaa oli iso alue, missä kasvoi kieloja. Nyt kieloniityn päällä oli kolme metriä korkea risukasa. Nyt hakattavaksi suunnitellun metsän korkeimmalla kohdalla on vanha grillikatos. Minusta olisi mielekkäämpää korjata se, tai muuttaa vaikka samppanjakioskiksi. Ihminen voisi ihailla metsää ja näköalapaikalta avautuvaa maisemaa. Ja tienviitoin ohjata ihmisiä paikalle, merkitä luontopolku maastoon. Ihan kuin nämä matkailuyrittäjät eivät olisi kuulleetkaan luontomatkailusta tai siitä miten täysiä kansallispuistot ja luonnonpuistot ovat kävijöitä.

Suositun saariston rengastien varrella sijaitsevan hyvin toimeentulevan kunnan (paljon kiinteistöverotuloja, paljon mökkiasutusta, vakituisia alle tuhat) luulisi olevan järkevä sijoittaa varojaan luontomatkailun edistämiseen, rakentavan merkittyjä luontopolkuja lähimetsiin. Ohi pyöräilevä voisi haluta poiketa metsään virkistymään. Nyt tienvarsien hakkuualeet ovat kuin taistelutantereita. Sitten ihmetellään, miksi villieläimet tulevat pihapiiriin, miksi sudet ja ilvekset eivät pysy metsässä niin kuin ennen. Niiden on lähdettävä, jos kotia ei enää ole. Seuraavaksi vaaditaan niiden tappamista.

No niin nyt rupeaa tunteet kuumenemaan. Anteeksi, en vain voi mitään tälle. En kestä katsoa enää yhtään hakkuualuetta. Ehkä minun pitää lopulta päätyä täysipäiväiseksi kaupunkiasujaksi, vaikka olin suunnitellut juuri toisin päin. Kaupungissa ei nimittäin näe hakkuualueita, ei ainakaan ihan ydinkeskustassa.

Poika ehdotti että liityn Elokapinaan. Voi olla. Vaikka istuskelu Mannerheimintiellä ei oikein tunnu omalta jutulta. Mutta ymmärrän nuorten ahdistuksen. Se syntyy voimattomuudesta asian edessä.

Kysyin kunnalta, miten voisin estää hakkuut ja mikä merkitys naapurikuulemisella on. Vaikutuskeinot ovat varsin olemattomat. Kun jätän vastustavan viestini lupa.fi kyselyyn, luvan myöntävän viranomaisen on jätettävä minulle kirjallinen vastaus hankkeesta. Ja jos asia saa vastustusta, ehkä luvan hakija alkaa miettiä, onko hanke järkevä. Toivon niin. Toivon että nyt kun olen laittanut lumipallon liikkeelle, aloittanut keskustelun aiheesta somekanavilla ja paikallislehdessä, ja agitoinut muut naapurit esittämään myös oman vastustavan kantansa, ehkä asia saa sen verran julkisuutta, että hanke ei toteudu.

Vieläkin olen ihan uupunut – henkisesti ja fyysisesti – kansalaisaktivismipäivästäni. Mutta olen iloinen, että tein sen mitä voin. Nyt voin ainakin hakattua aluetta katsoessani ajatella, että sentään yritin. Ja vielä on hitunen toivoa, että jospa hakkuut kuitenkin peruttaisiin.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s