Lahjapaita

Kun olin pieni äiti kutoi kolmelle veljelleni palmikkovillapaidat. Jokaiselle eri värisen. Ne olivat sellaisia räikeitä 70-luvun värejä. Mutta kauniita! Äidillä oli huolellinen ja kaunis kutomisjälki. Jostain syystä hän ei tehnyt minulle samanlaista villapaitaa, ehkä voimat loppuivat tai ehkä hän ajatteli että saisin sitten joskus nuorimman veljen villapaidan, kun se jäisi hänelle pieneksi.

Minä kävin eilen ostamassa langat lahjapaitaan. Värien valinta on aina vaikeaa, kun kutoo toiselle. Päätin kuitenkin luottaa intuitioon, ja valitsin minäkin räikeän 70-luvun värin. Oranssin mustalla kuviolla.

Miehen ystävä täyttää 60-vuotta syksyllä. Oikeastaan hänen piti mennä naimisiin, jo hääsuunnitelmista kuultuani sanoin miehelleni, että kudon heille paidat, jotkut räväkän väriset, kun ovat molemmat sellaisia taiteellisia ja rohkeita ihmisiä. Ajattelin että kutoisin hääpaidat vastavärein siten että toisen paidan pohjaväri on toisen kuvioväri. Häät kuitenkin peruuntuivat, romanssi kuihtui kasaan, mutta syntymäpäivät kuitenkin tulevat. Ei tarvitse tehdä kahta paitaa, yksi riittää.

Lankakaupassa pähkäilen väriä pitkään. Olin kysynyt mieheltä mielipidettä, ja hän sanoi että ystävä käyttää pääasiassa mustaa ja punaista. Punainen voisi olla hyvä paidan pohjaväri. Kaupassa pyörittelin punaisia keriä käsissäni pitkään, kävin ulkona lankakerien kanssa katsomassa, miltä värit näyttävät luonnossa. Jotenkin punaisen sävyt vaikuttivat liian tavanomaisilta. Päätin luottaa intuitioon, alkuperäiseen ajatukseen räväköistä väreistä. En ollut edes uskaltanut ajatella, että pienessä paikallispuodissa voisi olla oranssia villapaitalankaa, mutta kun oli. Vieläpä laadukasta italialaista 100% villaa. Jotenkin väri tuntui miltei kohtalon määräämältä. Otin oranssia.

Miten hyvältä tuntuikaan jälleen kutominen! Se on niin maadoittavaa puuhaa. Ja luulen että minulle miltei terveydellinen pakko. Kutominen pakottaa istumaan aloilleen, mikä on minulle vaikeaa. On vaikea rauhoittua. Kutominen auttaa siinä. Istuin monta tuntia ulkona mökin terassilla varjossa ja kudoin.

Japanissa lääkärit kuulemma määräävät ihmisille lääkkeeksi luontoa, siellä olemista ja luonnon katselemista. Minusta lääkärit voisivat määrätä myös käsitöitä. Voi olla että lievemmissä tapauksissa käsityöt voisivat toimia rauhoittavina tai masennusta poistavina lääkkeinä. Onkohan asiasta tutkimusta?

Mistä tulikin heti mieleen, että pitäisiköhän ilmoittautua syksyllä jollekin uudelle kurssille? Savitöitä, kenties? Myös lavatanssikurssi kiinnostaisi. Saisikohan miehen houkuteltua mukaan? Epäilen että ei onnistu. Lavatansseissa käynti voisi olla hyvä yhteinen liikuntamuoto ja harrastus. On aika vaikea keksiä yhteistä liikuntaharrastusta, jos ei ole kiinnostunut golfista. Kerran kokeiltiin sulkapalloa, mutta en ole varma, onko sulkapallohalli enää edes olemassa. Ehkä yhteinen harrastus on se, kun mies katsoo televisiosta urheilua ja minä kudon.

Advertisement
Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s