Väärin sairastettu

Vastapäisellä rannalla puiden yläpuolella näkyy haalistunut täysikuu. Aamun valon lisääntyessä se haihtuu pikku hiljaa kokonaan pois. Yöllä kuu hallitsi maisemaa. Kaikki ja kaiken huomio oli siinä. Vähän niin kuin ihmisen elämä. Jossakin vaiheessa olet öinen täysikuu, kukoistava ja huomion keskipisteenä, ja hetken päästä sinun on aika haaleta pois, antaa tilaa muille. Olipa vakava ajatelma. Ehkä tämän viikon kuolinuutiset, Vesa-Matti Loiri ja Jussi Hakulinen, saivat ajatukset tuonpuoleiseen.

Heräsin aikaisin, viideltä. Aluksi ajattelin tehdä niin kuin normaalisti eli lukea päivän hesari padilta ja juoda samalla aamukahvi. Aamupissalla käydessäni havaitsin aamun kauneuden ja päätin tullakin ulos aamupalalle, unohtaa Hesari. Olen seurannut kalojen pomppimista, varisten rääkymistä ja oravien pomppimista lähimännyssä. Välillä ne naksuttavat paheksuvasti. Tiedän. Olen niiden tiellä. Eivät uskalla mennä talvipesälleen.

Olemme oravien alivuokralaisia. Ne ovat rakentaneet talvipesäänsä katon alle. Vievät sinne käpyjä. Kynnet rapisevat, kun ne kiipeävät seinää pitkin ylös. Seinän ja katon välissä on kolo, mistä luikahtavat ylisille. Kun istun tässä aamukahvillani, olen oravien reitillä, eivätkä ne uskalla mennä koloonsa, vaikka olen sanonut lempeällä äänellä että en minä mitään pahaa heille tee, menkää vain koloonne käpyinenne, mutta voisitteko ystävällisesti olla pudottamatta kävynraatoja päälleni ja terassille. Paitsi alivuokrainen, olen myös oravien lautanen. Tai bioastia. Joka paikka on täynnä niitä kävynpalasia mitä jää jäljelle oravien ruokaillessa.

Oravien touhuja katsellessa olen miettinyt, minkälaista on oravien kakka? Lintujen valkoiset jätökset näkyy, mutta entä oravien? Onko ne jonkinlaisia papanoita? Miksi niitä ei näy? Vaikka hyvä vain ettei näy.

Tänään minulla olisi pitänyt olla työpäivä, mutta sain sairaslomaa. Tunnen asiasta syyllisyyttä, sillä tiedän miten vaikeaa on löytää sijaista. Minä olen yleensä se, joka tekee ne työvuorot, jotka eivät käy kenellekään, ja jos minä en pääse, on vaikea löytää tuuraajaa.

Tämä viikko ei mennyt yhtään niin kuin piti. Mies on ollut työmatkalla, ja alkuperäinen suunnitelma oli, että ystäväkaima tulisi mökkivisiitille. Se piti nyt perua, koska olen kipeä. Niinpä olen ollut kuusi päivää yksin mökillä kissan kanssa. Päivät ovat menneet eräänlaisessa aivosumussa. Tauti on vienyt kaikki voimat, en ole jaksanut tehdä mitään.

Keskiviikkona jouduin menemään uudestaan päivystykseen, kun olo vain paheni. Labratutkimuksessa selvisi että lääkityksestä huolimatta kilpirauhashormonitaso oli tuplaantunut ja veren valkosolujen määrä puolestaa lähtenyt vähenemään. Se ei saisi jatkua, sillä vaarana ”aids-potilaan immuunivastus” eli seurauksena voi olla hengenvaarallinen tulehdustila.

Se on tullut selville että tämä uusi terveydenhoitojärjestelmä toimii kehnosti eri sote-piirien välillä. Jos sairastut väärällä sote-alueella, tieto terveydentilastasi liikkuu huonosti tai ei ollenkaan omaan terveydenhoitopiiriin.

Ja minä olen nyt sairastanut ihan väärin, kun olen arkipäivät mökillä ja viikonloput kotikunnassa töissä. Ihmisen pitäisi pysyä omalla sote-alueella, jos sairastuu. Yhä lisääntyvän ja vakiintuneen etätyön ja monipaikkakuntalaisuuden takia tämä on kyllä vähän vanhakantainen ja huonosti toimiva systeemi.

Sama ongelma oli kyllä jo aikoinaan appivanhemmillani. Eläkkeelle jäätyään heistä tuli kolmen eri kunnan asukkaita. Talven he asuivat synnyinseudullaan Ylä-Savossa, kesät mökillä Varsinais-Suomessa ja siinä välissä Helsingissä. Iän ja terveyshuolien lisääntyessä, kirjoja muutettiin paikkakunnalta toiselle sitä mukaan missä oltiin.

Onneksi lähisuvussa on useampikin lääkäri. Hätätilanteessa voi kilauttaa ja kysyä etäkonsultaatiota.

Ja tänään! Tänään vihdoin mies palaa reissultaan. On mukavampi, kun on joku johon turvata, eikä tarvitse olla yksin.

Olen miettinyt, miten elimistöni on jo kahden vuoden ajan laittanut minulle jarruja. Ensin tuli hikiurtikaria keväällä 2020. Sain kutina & näppyläkohtauksen aina fyysisen suorituksen jälkeen. Ja nyt tämä kilpirauhasen liikatoiminta, joka myös pakottaa paikoilleen.

Olen nopea ja touhukas, ja nyt ei saisi olla. Beetasalpaajilla pakkorauhoitetaan kehoa. Tämä on vastoin omaa geeniperimääni ja persoonaani! On vaikea sopeutua toisentahtiseen menoon ja meininkiin. On vaikea rauhoittua paikoilleen. Tuntuu siltä kuin formula-auto pakotettaisiin ajamaan polkuauton vauhtia.

Täysikuu on nyt haihtunut kokonaan pois näkyvistä. Viisi oravanpoikaa jatkaa leikkiään. Käpyjen palasia kolisee peltikattoon. On varmasti hieno tunne hypätä oksalta toiselle tai juosta männynrunkoa suoraan alas.

Kas kuusen latvassa oksien alla, on pesä pienoinen oravalla.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s