Helvetti on muut ihmiset

Alkusyksy mökillä on ihmisen parasta aikaa. Tähtikirkkaat, pimeät yöt, kirpeät aamut, loppuiltapäivän lämpö talon seinustalla, melkein kuin kesällä. Ja hiljaisuus. Tyyni meri, kirkas taivas. Kulkijoita on vähän.

Paitsi kun koittaa viikonloppu. Musta, kovaääninen pikavene menee ohi. Veneessä on kaiuttimet ja sieltä raikaa ”oli kesä oli mopo” täysillä. Kuka kuuntelee musiikkia täysillä samalla kun ajaa venettä? Mitä siinä veneen mökässä voi kuulla? Korkeintaan basson jumputuksen.

Liikkeelle ovat lähteneet myös harrikkaihmiset. Äänestä päätellen noin sata sellaista on päättänyt yöpyä läheiselle leirintäalueelle. Kummastuttaa, miksi kulkupelejä pidetään käynnissä paikoillaan, miksi mopoa ei laiteta käyntiin vasta silloin kuin lähdetään liikkeelle? Ilmeisesti harrikkaihmiset rakastavat sitä ääntä. He eivät vain ymmärrä että moottorin ääni ei ole muista läheskään yhtä kutsuva.

Ohi pörisee maihinnousualusta muistuttava lautta. En tiedä, mikä se on, mutta lujaa kulkee ja kannella on ihmisiä ilman pelatusliivejä. Mietin, pitäisikö tarkistaa uutisista, onko täällä sota alkanut?

Seuraavaksi törmään mökkinaapuriin, on ulkoiluttamassa Hertta-koiraa. Hertta on superihana koira, ei hauku, heiluttaa häntää ja tykkää makkarasta. Olen sen suosikkinaapuri, koska olen antanut makkaraa, omistajan luvalla tietenkin.

Naapuri kertoo suunnitelmistaan laittaa tontille peuranauhaa. Se on kirkkaan keltaista nauhaa, jota kieputetaan puiden väliin, ja sitä käytetään teiden varsilla täällä Varsinais-Suomessa. Peurat pelkäävät ja välttelevät. Naapurin ja meidän välillä on korkea heinäseipäistä tehty aita. Paitsi ihan rannassa, siellä ei ole noin 50 metrin pätkällä aitaa lainkaan. Ja koska meidän mökki ja terassi on ihan lähellä naapurirajaa, peuranauha tulisi ihan meidän terassin viereen. Ei saakeli sentään. Pitäisikö minun katsoa välkkyvää keiltaista nauhaa omalta terassilta?

Ensinnäkään en ymmärrä, miksi peurat eivät saisi elää ja olla ja kulkea tonttien läpi. Minä ainakin tykkään kaikista eläimistä – paitsi hiiristä ja rotista – ja mielelläni istuisin terasilla katsomassa ohi kulkevia peuroja. Mikä into miellä ihmisillä on rajoittaa luontoa?

Naapurustossa ovat alkaneet hakkuut. Ne hakkuut, joista sain naapurikuulemiskyselyn keväällä ja sain samantien herneröykkiön nenääni. En ole mennyt katsomaan, mitä siellä tapahtuu, mutta naapuri kertoi, ja se tieto riitti, en halua nähdä sitä. Tulen suoraan omalle tontille, sinne missä peurat saavat asua ja puut saavat kasvaa ja lisääntyä. En poistu tontilta. Ohi kiitäville mölyäville veneille heristän nyrkkiäni hihan sisässä.

Jean-Paul Sartren näytelmässä Suljetut ovet on tunnetilaan sopiva repliikki: ”Helvetti on muut ihmiset.” Siltä tuntuu.

En ole kirjoittanut pitkään aikaan, koska on tuntunut siltä että itsekin täytän Sartren määritelmän. Juttu ei oikein luista, olo ei ole normaali. Toisaalta tuntuu siltä, että ei ole oikeutta valittaa. Tauti ei ole kuolemaksi, se ei edes satu, mitä sitten valitat, sanon itselleni. Samaa yritti sanoa ystävä, joka kertoi omasta aivoverenvuotohäiriökohtauksesta. Se on oikeasti vakava juttu, kuolemaksi. Ymmärrän. Tässä vaivassa, kilpirauhasen liikatoiminta, ei ole kuolmeanvaaraa, ellei vaiva jää hoitamatta ja sydänoireet pahene.

Olen googlaillut kokemuksia sairaudesta, soittanut Kilpirauhasliiton neuvontapuhelimeen, yrittänyt etsiä tietoa. Sitä on aika vähän saatavilla. Liikatoiminta on harvinaisempaa, ja neuvontapuhelimen kokemusasiantuntija sanoi, että tapaukset ovat niin erilaisia ja yksilöllisiä, että yleispäteviä neuvoja on vaikea antaa.

Jossakin artikkelissa törmäsin kommenttiin, joka kolahti yhtä hyvin kuin Sartren sitaatti. Siinä liikatoimintaa sairastava sanoi, että tuntuu pahalta kun ei tunne itseään, ei ole sellainen kuin oikeasti on. Siltä se juuri tuntuu. Se sattuu sieluun, vaikka kipua ei ole.

Olen oikeasti,normaalisti reipas, aikaansaava, toimelias, nopea, iloinen, tehokas ihminen. Nyt olen sen vastakohta. Lisäksi äreä, masentunut ja ahdistunut.

Muistan lapsena tädin talossa oli keittiössä koriste-esine, joka kiehtoi. Pieni posliininen pelle, hymyievä naama, mutta kun pellen käänsi toisinpäin, oli toisella puolla surulliset kasvot. Minusta tuntuu kuin minut olisi käännetty nurin päin.

Ensi torstaina on vihdoin endokrinologin vastaanotto Husin tornisairaalassa. Olen kirjoittanut jo oman epikriisini, oman näkemykseni siitä, miten tähän on tullut. Puukko esiin ja möykky pois, on toiveeni. Otan mieluummin vajaatoiminnnan, mikä seuraa kilpirauhasen poistosta, mutta tätä en enää halua. Haluan itseni takaisin, sillä minusta on tullut helvetti itselleni.

Lopuksi paluu Sartreen. En ole nähnyt kyseistä näytelmää, mistä lainaus on peräisin. Näytelmän nimi on Suljetut ovet ja se kertoo kolmesta kuolleesta, jotka joutuvat kuoleman jälkeen samaan huoneeseen, esittävät olevansa parempia ihmisiä kuin oikeasti ovatkaan, eivät myönnä tekojaan, edes kuolemaansa, mutta joutuvat toteamaan että helvetti on tässä, ja se on nuo muut.

Kuullostaa kiinnostavalta! Tulisipa jonnekin ohjelmistoon. Haluaisin nähdä, ehdottomasti.

Normaali

Yksi kommentti artikkeliin ”Helvetti on muut ihmiset

  1. Marja Liljestrom sanoo:

    Joo, toisinaan tuntuu, että helvetti on muut ihmiset. Minulla oli alunperin kilpirauhasen vajaatoiminta, mikä oireili väsymyksenä. Nyt arvot sitten heittelee, välillä on liikatoimintaa ja välillä vajaatoimintaa, mikä ei voi olla vaikuttamatta mieleen. Olo usein ahdistunut ja väsynyt. Lääkkeiden annostuskin on muuuttunut tiheästi. Välillä en muista aamulla, montako tyroksiinilääkettä on nyt otettava vai ei lainkaan. Kauniita syksyn päiviä sinulle!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s