Insomnia

Novelli

Kissan käytös muuttui kevättalvella pian anopin kuoleman jälkeen. Se valtasi anopilta tyhjäksi jääneen paikan sohvalta ja rupesi esittämään vaatimuksia naukumalla. Vitsailin anopin sielun siirtyneen kissaan.

Vitsit vähenivät ja hymy hyytyi kuukausien myötä kun kissan äänekkäitä vaatimuksia alkoi ilmetä myös yöllä. En enää nukkunut, kissan huudot pätkivät uneni. Nukuin muutaman tunnin jaksoissa. En saanut uudelleen unta herättyäni.

Väsymys teki minut epätoivoiseksi. Minun piti alkaa nukkua myös päivisin korvatakseni kroonistunutta univajetta, nukuin aina kun kykenin. Nukahdin vessanpöntölle, raitiovaunupysäkille, sovituskoppiin, kerran nukahdin kesken palaverin kun asiakkaan matala, rauhallinen ääni ja asiasisällön mitättömyys tuudittivat minut uneen. Heräsin kun nenä kastautui kahvikuppiin, jonka sisältö oli onneksi jo hieman jäähtynyt. Jäähtynyt oli myös tunnelma palaverihuoneessa.

Kissa imi minusta voiman ja energian itseensä. Minä olin kissan laturi. Minun oma akkuni oli loppu, eikä sitä täyttänyt kukaan eikä mikään.

Kun mies ja poika läksivät koulun syyslomalla matkalle ja minä jäin kissavahdiksi, vein kissan tapettavaksi. Laitoin viestin että kissa on äkisti sairastunut fataaliin munuaistulehdukseen, ja se täytyy lopettaa. Mies ja poika soittivat jäähyväispuhelun kissalle, kuiskivat sille kauniita sanoja hyvästiksi. Puhelun loputtua minä tungin kissan kylmäpäisesti kantolaukkuun ja vein eläinlääkäriin.

En jäänyt katsomaan varsinaista toimitusta. Tyhjä kantolaukku kädessäni palasin kotiin, laitoin kännykän äänettömälle ja nukuin kaksitoista tuntia putkeen. Se oli ihanaa. Seuraavat kaksi viikkoa olivat parasta aikaa. Nukuin kuin prinsessa Ruusunen rauhallisesti ja levollisesti. Heräsin pirteänä ja energisenä. Valo palasi silmiini.

Parin viikon päästä eläinlääkäriasemalta soitettiin, voisin noutaa tuhkat. Hain pienen pahvisen uurnan, laitoin takanreunustalle, sytytin kynttilän. En minä tunteeton ole. Mieltäni painaa mitä tein.

Tuhkan tulon jälkeen olen herännyt yöllä tassun ääniin niin kuin kissan sielu vaeltaisi talossa. Etsiikö se sopivaa henkilöä kehen asettua seuraavaksi? Taivas varjelkoon minua pelottaa! Nukun taas huonosti ja herään yöllä omaan tuskanhuutooni. Onko se jo minussa?

————————————-

Vaimo on muuttunut oudoksi. En tiedä, mitä täällä tapahtui syyslomalla kun olin pojan kanssa etelässä. Muuta kuin että kissa sairastui ja se piti lopettaa. Ottiko vastuunkanto niin koville että vaimolta meni mielenterveys? Naiset ovat heikkoja! Ei ne tosipaikan tullen kestä tappamista ja kuolemaa. Edes kissan.

Ennen täällä melusi yöllä kissa, nyt vaimo. Herään vaimon kirkumiseen, se on hiestä märkä ja vapisee. Sanoo että täällä kummittelee, kuulee tassun ääniä. Minulta menevät hermot, mutta en näytä sitä. Minä kannan vastuun, minä olen mies.

Koskaan ei saa nukkua. Ensin oli vauvan koliikki, sitten oman äidin dementia ja yölliset vaeltelut, seuraavaksi sekoaa kissa ja kun siitä päästään, aloittaa älämölönsä vaimo. Eikö tämä ikinä lopu?

Pitäisi saada vaimo lääkäriin, saisi rauhoittavia. Haluaisin mennä vierashuoneeseen nukkumaan, mutta en voi, koska pitää vahtia vaimon mörköjä. Hän pelkää kummittelevaa kissaa. Minun pitää nukkua vieressä, pitää kädestä. Valmiina auttamaan, kun kohtaus tulee. Taikoa kummituskissat pois. Mene pois mäntti mörkö, sinua ei ole.

Luulen että vaimon tilaa pahentaa kissan tuhkauurna takan reunalla. Ainakin painajaiset alkoivat, kun tuhka tuli. Vaimo haluaa että tuhka sirotellaan kesällä mökille. Siksi sitä siinä säilötään. Minusta se on sairasta. Se on vain kuolleen kissan tuhkaa.

Eräänä lauantaina, kun vaimo nukkui väsymystään ja poika oli kaverilla kylässä, otin tuhkan ja kaadoin vessanpönttöön. Pissasin päälle, harmaaseen pölyyn sekoittui keltaista, se oli kaunista. En tiedä, miksi tein niin. Häpäisin sen mitä kissasta oli jäljellä, mutta tunsin uhmaa ja syytin kissaa siitä mitä nyt on. Vedin vessan. Uurnaan laitoin vehnäjauhoja. Jos se tassujen tepsuttelu siitä pikku hiljaa loppuisi.

Kyllähän se mieltä jäytää, mitä tein. Mutta miehen on tehtävä, mitä miehen on tehtävä. Minä teen kaikkeni että tässä talossa oli rauha ja että täällä nukuttaisiin. Olen valmis jopa pieniin valkoisiin vehnäjauhoihin.

Pojan kanssa ollaan keskusteltu kuolemasta, siitä että kissa on nyt kissojen taivaassa. Ollaan pohdittu, minkälaista siellä on. Paljon hiiriä varmaan. Hiiren taivas se ei kyllä ole. Kissojen taivas on hiirien helvetti. Tämä on minun helvettini ja taivaani.

Advertisement
Normaali

6 kommenttia artikkeliin ”Insomnia

  1. Näinhän se voi mennä. Toivottavasti tilanne rauhoittuu nyt. Tai sitten kerrotte toinen toisillenne mitä oikeastaan tuli tehtyä. Vai oliko tämä kaikki vaan karmaiseva kertomus, eikä totta ollenkaan?

  2. N sanoo:

    Kiitos loistavasta novellistasi! Surkuhupaisa tarina makaaberein maustein vei mukanaan. Kiitos, että kirjoitat.
    Lempeää taivasmatkaa Miiru-kissallenne mahdollisimman kepein tassuin sekä voimia luopumistyöhön.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s