Jäästä niljakas Raatihuoneentori. Tummiinpukeutunut toppatakkikansa odottaa krooniseksi muuttunein koronavälein. Vain helmojen heijastimet heiluvat hiljaa. Kaupunginviskaali lukee vanhan litanian ja mieskuoro veisaa hengitys huuruten Jumala ompi linnamme. Tap, tap, tap – lapaset vaimentavat loppuaplodit.
Kotona glögi on valmiiksi lämmitetty ja piparit vadilla lomittain. Nurkassa nököttää toispuoleinen kuusi, jonka oksilla killuvat kaikki mahdolliset koristeet: matkamuistoina ostetut, lapsuudenkodista perityt ja itse askarrellut. Ei näytä naistenlehtien teemavärikuuselta, ei. Kohta ovikello soi.
Sieltä saapuu hän, joka inhoaa joulua ja perinteitä, olisi mieluummin palmun alla. Sekä päinvastainen, joka heti laulahtaa ”Taas pääsimme jouluun”. Me muut vastaamme, niinpä päästiinkin, onpa ihanaa, pitkästä aikaa. Seuraavana tulee hän, joka mielellään palaa muistoissa vanhaan, niihin jouluihin, kun meitä muita ei vielä ollut olemassa, appelsiinia maistettu, lahjat oli itse veistetty mutta tunnelma niin paljon aidompi. Yksi nyyhkii salaa vessassa, olisi mieluummin siellä toisessa joulussa, toisen vanhemman luona, nyt kun tänä jouluna on vuoro olla täällä. Viimeisenä saapuu hän, joka ei koskaan ilahdu saamistaan lahjoista, kysyy mahtaisiko kuitit olla tallella, jos kävisi vaihtamassa rahaksi.
Juuri lukemaan oppinut laitetaan lukemaan jouluevankeliumi. Ääntää väärin Cyreniuksen, sanoo Syreniuksen, vai niinkö se nykyään äännetään? Ymmärtääköhän lukemaansa? Naiset laulavat Enkeli taivaan niin korkealta että miehet eivät yllä, he heiluttavat vain huuliaan, joku löyhyttään oloaan Kauneimmilla Joululauluilla. Mummi sanoo loppuun tsa-tsa-tsaa. Jos ei sanoisi, epäiltäisiin dementiaa.
Lohi ui vastavirtaan, linnut lentävät etelään, karhut painuvat unilleen, niin myös me ihmiset kokoonumme jokajouluiseen riittiimme itsekään ymmärtämättä miksi. Kuka tämän käsikirjoitti, ohjasi ja roolit jakoi, sitä ei tiedetä, mutta jokainen osaa osansa.
Pöytään on katettu lautaset, joita ei käytetä muulloin, koska ne pitää tiskata käsin, ja kuka sellaista jaksaa paitsi jouluna. Jouluna jaksetaan ylimääräistä. Kinkku on paistettu, mutta harva enää syö lihaa, siksi on myös kasvispatee. Rosollista pitää enää yksi, mutta sekin on tehty. Outo ruoka. Keitettyjä juureksia, kananmunaa, silliä ja kermavaahtoa. Kuka sellaista enää keksisi keksiä! Laatikoita monta sorttia. Välskynäsoppaa. Torttua ja suklaakakkua perinteisellä reseptillä, päälle pursotettuna Hyvää Joulua, mutta A ei mahdu, niin lukee Hyvää Joulu.
Kaikkea jää. Jääkaappi, biojäteastia ja tiskiallas täyttyvät.
Joulupukki tulee. Onko täällä kilttiä lapsia? On, on! Mitenkäs se pukki nykyään liikkuu, kun ei ole lunta, eikä rekipelillä pääse. Pitkä päivä pukilla. Onkos Korvatunturilla paljon lunta ja pakkasta? Puhutaan joulu small-talk’ia. Joku haluaa istua pukin syliin ja laulaa Aikuisen naisen. Päätetään kuitenkin laulaa Joulupukki, joulupukki.
Tämänkin aktin kliimaksi on äkkiä ohi: lahjat jaettu ja kauniit paketit riisuttu. Lahjat, jotka vielä hetki sitten olivat salaisuuksia, joihin liittyi odotuksia ja toiveita, ovat nyt vain tavallisia tavaroita mysteeriä vailla. Parketti on peittynyt värikkäiden, ruttuisten lahjapapereiden ja kiharaisten narujen alle. Juhlakansa istuu vaientuneena, jokaisella oma lahjapino jalkojen juurella. Lapset laskevat, kuka sai eniten. Vain koirat ja kissat jaksavat enää iloita.
Ilma on sakeana pienhiukkaspölyä koko päivän tupruttaneista kynttilöistä. Avataan tuuletusikkuna, sisään tulvii raikasta talvi-ilmaa. Samarin sihahtaa vesilasissa. Kengät puristavat. Taksi ajaa pihaan. Joulu on ohi.
Vai nytkö se vasta alkaa?
Mrs Middleage 