Vaihteeksi totta, osa 1

Jospa kirjoittaisi pitkästä aikaa ihan reaalielämän kuulumisia ja tapahtumia reaaliajassa tai ainakin melkein. Edellinen viikko oli kamala. Siihen sattui monta huonoa asiaa. Oli varmaan planeetat ihan vinksin vonksin. Miten voikaan olla niin että joskus ”kaikki” menee pieleen?

Viikko alkoi jo niin ankeissa tunnelmissa, koska olimme varanneet kissalle viimeisen eläinlääkäriajan isänpäivän jälkeiseksi maanantaiksi. Se oli hirveä päivä. Eläinlääkäri sijaitsee vain parin korttelin päässä. Kävelimme sinne kuin jossakin kuoleman saattueessa viimeiselle tuomiolle. Olin käynyt etukäteen sopimassa yksityiskohdista samalla kun varasin ajan. Se oli hyvä juttu. Ei tarvinnut siellä enää tunnetiloissa ryhtyä mihinkään käytännön asioista sopimiseen. Minä jäin odotustilaan, mies meni päätyyn asti. Lasi-ikkunoiden läpi näin kuinka valot hämärrettiin ja siellä puuhattiin. Itkin. Odotustilassa oli nuori tyttö koiransa kanssa, olivat edelliset asiakkaat. Tyttö näki suruni ja kysyi saako halata. Halattiin. Kysyin, sattuisiko hänellä olemaan nenäliinaa. Olin unohtanut omani, eikä takintaskussa ollut edes vanhaa. Tytölläkään ei ollut, joten niistin silkkihuiviini.

Mies tuli kyynelhtien pois, halasimme ja kävelimme käsi kädessä kuin kaksi lasta takaisin kotiin. Poika oli vienyt sillä välin kissan kiipeilytelineen roskiin. Minä olin jo lähtiessä hävittänyt hiekan ja hiekkalaatikon. Kissasta jäi jäljelle enää lelut sohvalla ja raapimisjäljet sohvan päädyssä. Päivä tuntui loputtoman pitkältä. Illalla lähdin kävelylle, palautin kirjan kirjastoon ja paluumatkalla huomasin paperikaupan ikkunassa kissa-aiheisen adventtikalenterin, ostin sen.

Muita monttuja edelliseltä viikolta. Jo marraskuun alussa olin törmännyt Instagrammissa mainokseen, missä kaupattiin tyylikästä, mutta rentoa miesten neuletakkia. Näytti laadukkaalta, harmaahapsinen italialaisen näköinen mies mallina. Päätin tilata apelle joululahjaksi. Nyt takki vihdoin saapui. Kiinasta! 95% polyesterihöttöä! Aivan hirveä! Jos olisin tajunnut tilaavani Kiinasta, en olisi tilannut. Se oli peitetarinaa ja bluffia kaikki, ja minä menin kirjaimellisesti halpaan.

Lähetyksessä ei ollut mitään palautuslappuja. Rupesin selvittämään, miten tuotteen saisi palautettua. Selvisi että he eivät palauttaisi kuin 80% hinnasta ja minun pitäisi maksaa postitus. Vieläkin nousee kaikki tietämäni kirosanat mieleen ja hiki pintaan asiaa ajatellessani. Mielessäni näin taivaalla edestakaisin lentävät lentokoneet, jotka kuljettavat näitä polyesterihöttöjä Kiinaan ja sieltä pois. Hetken suunnittelin vieväni takin Kiinan suurlähetystöön ja tekeväni valituksen ko huijarifirmasta. Lopulta päädyin siihen, että takki on piilossa verhon takana makuuhuoneen ikkunalaudalla. Yritän unohtaa sen, keksiä sille jotakin käyttöä – vaikka siivousrättinä.

Käväisin myös suosikkikauppani kanta-asiakasillassa. Mitään ei pitänyt ostaa, kun en tarvitse, mutta heti sisään astuttuani iskin silmäni aivan ihanaan ja minulle sopivaan ”halattiin”, sellaiseen sisällä pidettävään pitkään takkiin/viittaan. Se sopii väreiltään meidän kodin väreihin ja minulle. Koen olevani kuin kuningatar se päällä laahustaessani. Pakkohan se oli ostaa. Ja vaikka kanta-asiakasillassa sai 20% alennusta, koin järkeväksi kompensoida korkeaa hintaa juomalla niin paljon ilmaista skumppaa kuin vain ehdin. Klassinen virhe! Paluumatkalla kotiin ei meinannut jalkakäytävän leveys riittää. Voi taivas, että piti tämäkin häpeä vielä kokea!

Viikko jatkuu kuin ostoskanavan mainoksessa: ”Ei tässäkään vielä kaikki!”

Auto, joka piti katsastaa jo syyskuun puolivälissä, mutta jota en ollut voinut katsastaa, koska merkkikorjaamolla, johon olin sen hyvissä ajoin vienyt, ei ollut tarvittavaa varaosaa. Varaosan saapuminen kesti viisi viikkoa –varmaan sekin tuli Kiinasta– ja kun osa viimein saapui, uutta huoltoaikaa ei ollut heti saatavilla, kunnes koitti viime perjantai. Auton piti olla valmis. Koska minulla sattui olemaan juuri silloin työvuoro, mies ja poika lähtivät asiaa hoitamaan. Hakivat auton korjaamolta, ajoivat 800 metriä katsastusasemalle, ja PIM! Auto ei mene läpi! Se sama hälytysvalo syttyi palamaan, se mitä oltiin korjattu jo kaksi kuukautta! Auto piti ajaa takaisin korjaamolle. Kaiken lisäksi seuraavana yönä tuli talvi, autossa kesärenkaat ja talvirenkaat toisella paikkakunnalla 60 kilometrin päässä. Sain kälyltä lainaksi auton talvirenkaiden hakemiseen lumimyrskyisenä päivänä. Kehä kolmosella siihen syttyy hälytysvalo ja Kirkkonummen kohdalla minun on vietävä auto korjaamolle että vika saadaan selvitettyä. Tunnelma oli jokseenkin epätoivoinen.

Näissä tunnelmissa olemme päässeet viikon tapahtumissa lauantaihin. Mieli oli kaikin tavoin apea ja lyöty. Tuntui että mikään ei onnistu, mikään ei ole hyvin. Olin työvuorossa lauantaina. Ensi töikseni kerroin kollegalle kaikki viikon episodit. En tiedä kuunteliko hän, asiaa oli niin paljon, mutta tuntui hyvältä purkautua jollekin. Vähän kuin olisi ripittäytynyt. Vähän jo naurattikin omat töppäilyt.

Iltapäivällä oli vain yksi avioliiton siunaus, kahden morsiamen vihkipari. Nuoria, hoikkia, niin kauniita. Tunnelma oli hieno. Vihkimisen jälkeen avasimme kirkon ovet kohti Senaatintoria. Siellä paloivat jo joulukuusen valot. Joku mielenosoituskin taisi olla alhaalla torilla, mutta se peittyi kirkonkellojen kuminaan, eikä haitannut tunnelmaa, vihkiparin ja heidän vieraittensa iloa ja tunnelmaa. Omakin mieli nousi.

Uusi kirkkovuosi alkaa adventtina ja päättyy tuomiosunnuntaihin. Sunnuntain teksti luetaan jo lauantaina iltakirkossa. Nyt oli siis jo tuomiosunnuntai, vaikka oli vasta lauantai-ilta. Ajattelin että miten hienosti se sopiikaan omaan epäonniseen viikkoon ja sen tapahtumiin. Että onpas hyvä olla ”tuomiolla”! Täydellinen ajoitus. Kuuntelin papin puheita, sain anteeksi syntini, alttarikaiteella lähetin terveiset yläkertaan ”kyllä täällä pärjätään, no worries, toivottavasti Miiru pääsi perille sinne luoksenne”. Hyvillä mielin, huojentuneena, askel keveänä – mitä nyt nivelrikko jomotti oikeassa – kävelin kotiin läpi lumisen, kauniin kaupungin.

Tämä viikko on ollut ihan toisenlainen. Oikein hyvä. Autokin on nyt katsastettu ja talvirenkaat alla. Neuletakki on yhä ikkunalaudalla, mutta se ei enää paina mieltä. Voin kertoa lisää huomenaamulla. Nyt en ehdi enempää.

Advertisement