Nyt on tullut Museokortista stressi. En ole käynyt pitkään aikaan museoissa, ja kortti on maannut käyttämättömänä lompakossa. Täytyi lähteä suorittamaan Museokorttia oikein urakalla. Kävin kerta laakista Kansallismuseon Gallen-Kallela näyttelyssä, Taidehallissa ja Kiasmassa. Olisin käynyt Hamissakin, mutta oli jo mennyt kiinni siltä päivältä.
Paluumatkalla tuntui keväiseltä, olo oli kaikesta taiteesta yhtä aikaa rasittunut että innostunut, teki mieli jäätelöä. Oikaisin Stockmannin alakerran läpi, ja löysin kaipaamani pistaasijäätelön Roberts Coffeesta. Ai että se maistui hyvältä – yhtä hyvältä kuin viime kesänä.
Stockmannin alakerta pisti miettimään että miksi ihmeessä yhä edelleen tavaratalojen alakerrat on varattu kalliille kosmetiikalle ja tuoksuille? Niin kuin on ollut siitä pitäen kun tavaratalot keksittiin. Ylellisyyskosmetiikka on toiminut ”sisäänheittäjänä” tavarataloon. Mutta olisikohan sen aika jo ohi? Mikä voisi toimia paremmin? Ainakin itselleni kosmetiikkaosaston myyjättäret ovat lähinnä pelottavia pitkine tekokynsineen, tekoripsineen ja botox-huulineen. Yhtään sen enempää ei hajuherkkää innosta mahdollinen parfyymin tuoksu. Harpon siis aina nopeasti alakerran läpi. Se ei toimi minulle sisäänheittäjän, pikemminkin osastona, jonka läpi pitää mennä päästäkseen sisälle.
Mutta entä jos alakerta olisikin toisinlainen? Millainen? Mitä jos tavaratalon alakerta olisi iso paratiisinomainen kasvihuone? Keskellä, korkeassa osassa kasvaisi täysikokoisia palmuja. Isoja akvaarioita, taustamusiikkina linnunlaulua. Myytävänä kukkia, kasveja, ja kasvi- tai puutarha-aiheisia esineitä. Siellä täällä erilaisia kahvioita ja baareja ja paikkoja, mistä saa pientä syötävää, jäätelöä, vihersmoothieita. Osa tilasta varattaisiin omille kojuille, joiden myytävät tuotteet vaihtelisivat ajankohdan mukaan niin että alakerrassa olisi aina jotakin uutta elämyksellistä nähtävää. Tunnelma olisi vähän niin kuin olisit talvipuutarhassa ja näyteikkunan sisässä ja kahviossa yhtäaikaa. Ehkä jossakin kulmassa olisi piano tai peräti flyygeli, jota joskus joku soittaisi. Tilassa voisi olla pienimuotoisia konsertteja tai muita taidetapahtumia.
Se olisi elämyksellistä, yllätyksellistä ja ihanaa ja saisi tulemaan tavarataloon.
Onkohan osa tavaratalojen ongelmaa se että ne ovat jämähtäneet menneisyyteen, alakerrassa on aina ollut kosmetiikka, eikä sitä ole koskaan kyseenalaistettu. Mutta mikä on nykyajan luksusta? Ei se ole kallis huulipuna. Se on ainutlaatuinen tunnelma, jos pystyt sellaisen luomaan, luonto ja aistinautinnot. Näistä aineksista syntyy nykyajan luksus.
Mrs Middleage 
Niin sen täytyy olla, että katutason ylellisyystuotteiden uskotaan luovan tavaratalolle imagon luksuksesta. Että asiakas astuu sisäänkäydessään arkimaailmasta jonkinlaiseen haavetilaan, jos nimittäin sattuu haaveilemaan ylellisyystuotteista. Tosielämässä ne tavalliset hammastahnat ja deodorantitkin on hankittava, mutta ne löytyvät vasta pari kerrosta alaspäin piilotetusta arkikosmetiikan osastosta.
Minä olisin ehdottomasti visioimasi tavaratalon asiakas! Miten kohottavaa olisikaan astua sellaiseen tilaan. Nauttisin teetä kauniista kupista vehreän palmunoksan alla pienen vesiaiheen solistessa vieressä, miellyttävän musiikin luodessa tunnelmaa ja kirjaosaston, joka alakerrassa tietenkin myös olisi, tarjotessa kirjailijahaastatteluja asiakkaiden iloksi. Tästä kaikesta otettuna ja voimaantuneena siirtyisin sitten ylempiin kerroksiin ostoksille, mikäli olisi tarvetta sellaiseen. Miten ylellinen sellainen tavaratalo olisikaan!
Eikö vain! Toivottavasti saamme vielä joskus sellaisen tavaratalon sisääntulon kokea.