Keväthangilla

Tuli tauko postauksiin, kun lähdimme pääsiäisen jälkeen Lappiin keväthangille hiihtämään, enkä viitsinyt ottaa mukaan läppäriä. Onkin mietinnässä, pitäisikö hommata iPad? Voisi olla kätevämpi mukaan otettava, ja sillä kuitenkin voisi jotakin kirjoittaakin. Kun ei ollut tietokonetta, niin keksin muuta viihdykettä ja latasin kännykkään TikTokin. Enpä olisi uskonut siitä innostuvani, mutta niin vain kävi! Nyt katsoa napitan TikTok-videoita. Minulle tulee niistä hyvä mieli. Videoiden perusteella voisi päätellä, että suomalaiset ovat varsin huumorintajuisia ja luovia ihmisiä! Ja kovia kokkaamaan! Paljon hyviä ruuanlaittovinkkejä, pitää kokeilla.

Olipa upeat kelit hiihdellä, ja laduilla tilaa. Murtsikkaladuilla näkee todellisia tervaskantoja, sellaisia ikihiihtäjiä, joilta ei ladut lopu. Miehellä on pohjehalvaus, ja sen takia hän on joutunut luopumaan jalkapallon peluusta ja lenkkeilystä. Mutta murtsikoida voi, vaikka pohjetta ei olekaan. On suuri ilo saada harrastaa hikiliikuntaa, missä vielä on vauhdin hurmaa. Sitä nimittäin on, vaikka tyylilaji onkin nautiskelijan. Kun pitkä alamäki alkaa, et voi muuta kuin antaa mennä ja luottaa että latu vie. Tai sitten hypätä pois ladulta ja aurata. Pakko oli niinkin välillä tehdä, kun tuntui eteen tulevan liian hurja alamäki. Jos jää ladulle, siinä ei voi sitten tehdä vauhdille yhtään mitään.

Murtsikkahiihto on siitä mukavaa että siinä tulee rasitusta aika kokonaisvaltaisesti koko keholle. Ensimmäisten päivien jälkeen tuntui aamuisin siltä kuin olisi jäänyt auton alle. Kolotti vähän sieltä ja täältä. Helposti tulee myös hiihdettyä pidempään kuin oli tarkoitus.

Kerran päivässä käytiin ulkona syömässä. Ruokaa ei itse laitettu ollenkaan, mitä nyt lohileipiä tehtiin. Tanssiravintolassa käytiin katsomassa Markku Aroa, ja harkittiin lavatanssin aloittamista yhteisenä harrastuksena ja projektina, sen verran mukavalta meno näytti. Olisi sielä vielä voinut vielä toisenkin viikon hiihdellä. Täytyy ensi vuonna olla pidempi kevätpätkä, vaikka vappuun asti jos mahdollista. Nautin siitä tilasta ja valosta ja rauhasta ja leppoisuudesta ja hyvistä mauista ja raikkaudesta.

Kun miehen eläkeikä alkoi lähestyä, pohdimme yhdessä, miten haluaisimme vanhana elää, minkälaista elämää elää ja missä? Harkinnassa oli myös asunnon hankkiminen Espanjasta. Minä googlasin sopivia kohteita ja mies kävi paikan päällä katsomassa, mitä olisi tarjolla. Tajusimme pian, että se ei ole meille sopiva elämäntapa. Meillä ei olisi siellä mitään tekemistä, kun emme golfaa. Meille tärkeää on se että ympärillä on luontoa, mahdollisuus liikkua ja syödä hyvin. Niinpä päädyimme ihan toiseen suuntaan, Lappiin. Hankimme pienen asunnon vastavalmistuneesta rivitalosta, alle kilometrin päässä kaupoista ja ravintoloista, latu lähtee 200 metrin päästä, joki virtaa 150 m päässä. Asunto on niin pieni, että edes meidän kolmen hengen perhe ei mahdu sinne yhdessä. Tilaa on vain kahdelle, mutta siellä on kaikki tarpeellinen, eikä mitään liikaa. Ja jos on asunto pieni, niin onpahan myös asumiskulut pienet!

Tällä kertaa auto ei ollut mukana lainkaan, menimme lentokoneella ja tulimme takaisin yöjunalla. Etukäteen vähän mietin, miten matka sujuu ilman autoa, olisiko sille kuitenkin tarvetta, mutta eipä ollut. Ei tullut ostettua kaupasta mitään turhaa, kun piti miettiä, mitä viitsii kantaa kämpälle. Bussiyhteydet toimivat hyvin sekä lentokentältä että rautatieasemalta ja tanssiravintolasta otettiin taksi, matka maksoi 16 euroa.

Seuraavan kerran menemme Lappiin kesällä. Haluan nähdä ja kokea aidon, oikean yöttömän yön. Tehdä päivävaelluksia tunturipoluilla. Nuorena harrastimme vaeltamista. Silloin yövyimme teltassa tai autiotuvissa. Nyt ei enää sellaista viitsi. Sitä haluaa päästä peseytymään ja sänkyyn nukkumaan.

Hiihtokenkä jäi nyt kyllä vipattamaan ja hiihtokausi pahasti kesken! Mutta onpahan mitä odottaa; ensi talvea ja uusia lumia!

Advertisement