Olen pitkään kärsinyt uniongelmista, ja helmikuun alussa kävin vihdoin asian tiimoilta lääkärissä. Nuorempana nukuin aina hyvin ja vieläkin nukahdan helposti, mutta uni on katkonaista. Uniongelmat johtuvat monista eri syistä. Minua on valvottanut atooppinen ihottuma, vaihdevuodet, kilpirauhasen liikatoiminta ja vanha kissa. Nyt kun nämä vaivat/ ongelmat oli saatu hoidettua, ajattelin että on hyvä kohta hoitaa kuntoon myös uniasiat.
Lääkäri määräsi lääkettä, mutta minäpä en sitä apteekista hakenut. Ajattelin vielä kerran kokeilla omin avuin, lääkeettömästi. Ei onnistunut. Niinpä sitten erään todella huonosti nukutun yön jälkeen, kun aamulla oli aikainen herätys, päätin että nyt tämä saa riittää, lääkkeet käyttöön. Hain apteekista lääkkeet, nappasin ensimmäisen puolikkaani illalla ja nukuin kuin tukki seuraavan yön. Heräämättä. Aamulla heräsin kello 7.20 ja ihmettelin, voiko tämä olla totta! Miten ihmeelliseltä olo tuntuikaan, kun yön oli nukkunut läpeensä.
Ainoa haittavaikutus on ollut unet. Varsin toden tuntuisia unia näyttää, vieläpä painajaisia. Ensimmäisenä yönä näin unta, että keskustelimme miehen kanssa uskottomuudesta. Mies kertoi olleensa muutaman kerran kohta 30-vuotisen avioliittomme aikana uskoton. Ensimmäisen kerran niihin aikoihin, kun sain keskenmenon. Ja viimeisin oli seikkailu hänellä oli ollut Anne Kukkohovin kanssa! Ihmettelin, miten en ollut huomannut. Mies vastasi että hän on sellainen salaisuuksien mies.
Uni oli kerta kaikkiaan niin toden tuntuinen että seuraavana päivänä luulin ihan tosissani, että tällainen keskustelu oli edellisiltana käyty, ja pohdin, miten ihmeessä pääsen siitä yli. Päivän verran asia painoi mieltä. Illalla kysyin, onko tällainen keskustelu käyty. Selvisi että ei ollut. Olin nähnyt unta. Lääke oli tehnyt tepposet.
Seuraavana yönä osasin jo odottaa uusia unia. Näin unta, että esimieheni oli ihastunut minuun. ja minä puolestani hänen poikaansa. Kolmiodraama oli kuin Kauniista ja rohkeista. Nyt tajusin aamulla nähneeni yöllä unta.
Romanttiset unet jäivät siihen, seuraavana vuorossa olikin sodan kauhut. Näin unta että Helsinkiä pommitettiin. Olin onneksi juuri pommituksen hetkellä käväisemässä yliopistolla, en tiedä miksi, mutta joka tapauksessa en ollut Tuomiokirkossa, mihin pommit osuivat. Pommien jälkeen kadulle vyöryivät venäläiset panssarivaunut. Sitten heräsin.
Varsin mielenkiintoiseksi on yöelämä mennyt. Mitähän seuraavaksi on odotettavissa? Ehkä paketin kyljessä kannattaisi olla varoitus että saattaa näkyä jänniä unia. Vieläpä varsin toden tuntuisia. Mitähän jännää ensi yönä näytetään?
Onnittelut, unennäkö kertoo runsaista REM-unista! Hankin muutamia vuosia sitten Oura-sormuksen, Oulun serkun innoittamana (siellähän tämä innovaatio syntyi). Nyt jo 3. sormus käytössä. Toimii sisällöntuottajana eläkeläiselle. Aamulla luen yön unitiedot, paljonko syvää ja REM-unta. Tämä jälkimmäinen eli kevytunijakso on sitä unien katseluaikaa. Motivaatiota vahvistaa viimeaikaiset tutkimustulokset (viite: aivotutkija Vesa Kiviniemi/YouTube) riittävän unen tärkeydestä aivojen kunnolle, uniaikana aivoissa toimii ”pesuri”, joka huuhtelee niitä harmaita ja muitakin soluja – toivottavasti.
Minulla lienee pestävää kertynyt 😆
Huom! Ikäetu. Pääset aloittamaan pesut aiemmin kuin minä😂