Ikäpainajainen

Luulin, että on ok täyttää 50. Uusi ikä tuntuu hyvältä. Mutta ehkä se ei sittenkään ole totta tai sitten alitajunta elää omaa elämäänsä. Näin ikäpainajaista.

Unessa huomasin olevani raskaana. Laskin, minkä ikäinen lapsi olisi, kun olen 60, 65. Kuinka vanha olisin, kun lapsi olisi täysi-ikäinen? Paniikki kasvoi. En kyllä jaksa huonosti nukuttuja öitä, uhmaikää, murrosikää, en, en, en!

Tulin siihen tulokseen, että kyllä tässä täytyy tehdä abortti. Koin tunnontuskia. Abortti tuntui itsekkäältä, mutta välttämättömältä. Tunne oli aivan kauhea.

Olin jo sairaalassa valmiina toimenpiteeseen, kun päätin että asiasta on sentään syytä kertoa miehelle. Että en nyt sentään voi sitä häneltä salata. Soitin, mutta en voinutkaan asiaa paljastaa, koska mies kertoi omat huonot uutisensa ensin: anoppi oli vakavasti sairas. Kyllä oli elämä mennyt pilalle ja kauheaksi. Itketti.

Heräsin.

Olin niin iloinen, että en ollutkaan raskaana! Että minun ei tarvitsekaan tehdä aborttia. Ja anoppikin on ihan ok.

Huh. Kaikkea se näyttää.

Normaali