Entisten nuorten radio

En haluaisi tätä sanoa, mutta sanon kuitenkin” En ole kohderyhmää” . Siinä on niin katkera tunnelma, mutta totta se silti on. Viisikymppiset naiset eivät ole kohderyhmää kenellekään, paitsi inkontenssisuojavalmistajille ja plastikkakirurgeille ja ehkä puutarhatarvikeliikkeille.

Tekisi mieli kuunnella radiota. Se on paras media, kädet ja silmät jäävät muuhun käyttöön. Mutta oikeaa kanavaa ei tahdo löytyä, ei edes perinteisiltä Yleltä. Juontajat/toimittajat kuulostavat nuorilta. Ei minulla ole mitään nuorempiani vastaan sinänsä, mutta joka ikävaiheessa kaipaa ikäisensä puhetta. Rivien välit ymmärtää. Kokemuspiiri on sama. Yhteiskuntamuistot yhtäläiset. Samanlaiset asiat naurattavat, mikään ei kikatuta.

 

Jos yritän kuunneella Puhetta iltapäivisin, siellä on joku Ali tai Husu, Fatima tai Sarasvuo. Minä en jaksa persoonaohjelmia, haluaisin asiaohjelmia, jotka eivät kiinnity juotaja/toimittajaan, jotka ovat hänen persoonastaan riippumattomia. Perttu Häkkisestä pidän. Hän tekee ohjelmia erilaisista kummajaisista upealla tyylillä, koskaan tuomatta itseään tai omaa mielipidettä kyseisistä asioista esiin.

Paras aamuradio-ohjelma on ollut Aallolla. Muistan, kun siellä oli Olga K. Siirtyi jostain syystä Puheelle, mutta missä Olga on nyt?  Olgan jälkeen tuli Anna Perho, ihan huippu. Hän lähti viime keväänä. Tilalla on uusi nuorempi. Miksi? Googlaan: ” Radio Aalto iskee 25-44  -vuotiaisiin naisiin.” Ehkä Anna Perho tuli liian vanhaksi. Ja sitä ennen Olga. Ja minä olen siis jo kuusi vuotta kuunnellut itselleni sopimatonta kanavaa. Ilmankos.

Mihin minä siirryn? Mitä kuunnella ennen selkouutisia.

Kuulin, että Riitta Väisänen aloittaa tubettamisen, ehkä siirryn Riitan tube-kanavalle.  Maailma pirstaloituu, missä on minun pirstaleeni?

Normaali

Napit korvilla

Tavat ja tottumukset muuttuvat. Ja muutos voi tapahtua yllättävän nopeasti. En enää juurikaan katso televisiota. Sieltä tulee harvoin katsottavaa. Maria Veitola Yökylässä, Putousta katson, jos tulee Trump-vitsejä, Vain elämää, joskus jotain sarjoja, tällä hetkellä en mitään. Katson Netflixiä, jos haluan nähdä liikkuvaa kuvaa tai Yle Areenaa padiltä.

Merkittävin muutos on se, että en enää lue kirjoja. Se on tietenkin huono juttu sinänsä. Kirjojen lukemisen sijaan kuuntelen radiota. Iltaisin laitan napit korville ja kännykän päälle, korvat auki, silmät kiinni. Yle Areenassa on aivan mahtavia puheohjelmia. Kiihkottomia keskusteluja, missä toista osapuolta ei keskeytetä. Mielenkiintoisia historiasarjoja, eräskin sarja oli keskiaikaisesta asumisesta, en muista enää nimeä, mutta tosi kiinnostava oli. Sivistävää.

Suosikkini on Perttu Häkkinen, myös Pyöreä pöytä on hyvä, joskin tuntuu siltä että keskustelijat ovat liian samanmielisiä, mielipide-erot ovat nyansseja. Tamminiemen saunassa on hyvä sarja, samoin Länsimaisen sivistyksen lyhyt oppimäärä. Syksyn Finlandia-palkittu Akvarelleja Engelin kaupungista löytyy myös kuunnelmana Areenalta. On ihana nukahtaa puheensorinaan. Ja yöllä, jos herään, ei kun napit takaisin korvaan ja ohjelma päälle. Ainoa ongelma on paksut kiviseinät, jotka joskus häiritsevät kuuluvuutta. Ja mistä johtuu, ”ohjelma aikakatkaistiin”? Mitä se tarkoittaa?

Yle ei ehdi tuottaa lisää ohjelmia sitä mukaa kun niitä kuuntelen. Radiotuotantoa on lisättävä. Lisää rahaa Ylelle, erityisesti radiotuotantoon!

Kuuntelu alkoi vuosi sitten, kun aloimme viettää pääsiäispaastoa kuuntelemalla Raamattu kannesta kanteen -ohjelmasarjaa. Aivan loistava sekin. Ei Ylen ohjelma vaan löytyy ladattavana appsinä. Siitä kannattaa ottaa mallia äänikirjoja tekevät. Homma on paketoitu 20 minuutin pätkiin. Eli jos – ja minun tapauksessa kun – nukahdan, ei haittaa. Ohjelma pölisee loppuun vain kyseisen 20 minuutin pätkän. On nimittäin harmi, jos aamulla herää siihen että kirja on luettu loppuun, eikä ole harmainta aavistusta, missä kohti nukahti.

On tämä nykyaika mahtavaa aikaa. Hyvä kun kehitys kehittyy. Minäkin kehityn siinä samalla. Toivottavasti. Edes vähän.

 

Normaali