Tunnelingosta tupsahtaneena

Kyllä oli ihanat syntymäpäivät! Nyt ei etukäteisstressi harmita yhtään. Kaikki kannatti. Ihan kuin olisin joutunut positiivisuuden rulettiin, joka pyöritti minua yhden illan. Kuulin ihania asioita, näin rakkaita ihmisiä, talon täydeltä puheensorinaa, naurua ja iloa. Tunsin olevani hyväksytty, rakastettu, jopa ihailtu. Ihan sama, onko kaikki kuulemani tottakaan! Jokaisen pitäisi saada kokea olevansa pidetty ja rakastettu. Se on ihanaa! Se kantaa pitkälle ja pahojen aikojen yli. Olisipa kiva piipahtaa samoissa kemuissa uudelleen joskus kun olo on alavireessä.

Seuraava päivä oli erilainen. Lähdin hautajaisiin. Kaunista, surullista ja haikeaa. Mutta minusta tuntui, että kaikki edellisenä päivänä kokemani antoi minulle lisävoimia tähän päivään.

Kun saattue kulki läpi hautausmaan kohti hautapaikkaa, kirkonkellot soivat, aurinko paistoi, kuulin -tai olin kuulevani- edesmenneen ystäväni sanovan ”Tämänkin sain!” Niin hän sanoi monta kertaa viimeisinä viikkoina, kun aikaa tuli lisää. Hän ehti viettää pronssihääpäivää, joulun ja uudenvuoden. Ja totesi aina iloisesti yllättyneenä ”tämänkin sain!” Nyt hän sai kauniin hautajaispäivän.

Kaksi vuorokautta suuria tunteita. Tuntuu kuin olisin ollut valtavassa tunnelingossa. Nyt pyöritys on pysähtynyt ja olen vähän hämmentynyt ja sekaisin ja uupunut kaikesta kokemastani.

Olen mökillä, kuusten katveessa, peltojen keskellä. Täällä voin nyt toipua ja sulatella tapahtunutta. Liikkua luonnossa, lukea, kutoa ja saunoa. Ympärillä hiljaisuus. Vain kissan kehräys.

Elämä on matka, sanottiin yhdessä syntymäpäiväkortissa. Niin on. Elämä on matka juhliin, juhlamatka.

Normaali

Juhlatuulella

Nyt on kyllä mopo lähtenyt keulimaan kunnolla. En ole edes ehtinyt kirjoittaa blogia. Jotenkin tulee mieleen mainostoimistovuodet ja erityisesti Millenium-vuosi 2000. Päätimme perustaa näytelmäkerhon ja tuottaa itsekirjoitetun, -lavastetun ja -näytellyn näytelmän. Voi sitä energian, tarmon ja työn määrää! Tj katseli puuhastelua pitkään ja totesi jossakin vaiheessa, että ”kunpa sinä, Minna, samalla tarmolla suhtautuisit myös työtehtäviin kuin tähän teidän näytelmäkerhoon”.

Samantasoisella intensiteetillä olen ryhtynyt järjestämään omia syntymäpäiväjuhliani. Yöpöydällä on ruutuvihko, mihin kirjoittelen ylös ideoita ja teen hankintalistoja ja to-do-listoja. Suunnittelen huonekalujen paikkoja uusiin asemiin niin että kaikille vieraille löytyy istumapaikka. Pengon kaappien ylähyllyjä ja kaivan esille kouluaikaisia piirustuksia ja kaiken maailman muinaismuistoja. Kukka-asetelman sijaan pöydälle tulee muinaismuistoasetelma. Laitan siihen lapsuusaikaista roinaa. Nukkeja, käsilaukkuja, kiiltokuvavihkoja, Ystäväni-kirjoja. Yhden seinän tapetoin lapsuusaikaisilla piirustuksilla, tekemilläni mainoksilla ja vanhoilla valokuvilla ja korteilla. Huomaatte varmaan, että en ole Konmari-ideologian kannattaja. Minulla on paljon muistoja. Pakko olla, kun olen niin huonomuistinen.

Tallinnaan matkustin varta vasten juhlajuomien hankintaan. Menomatkalla pelasin elämäni ensimmäistä kertaa bingoa. En voittanut, mutta hauskaa oli! Taidan todellakin olla tulossa vanhaksi, kun bingo on mielestäni kelpo harrastus. Muutenkin laivamatka Viking Rosellalla oli elämys. Siellä meni ajantaju. Yhtä hyvin olisin voinut olla 70- tai 80-luvulla. Tunnelmasta yökerhossa oli myös mahdotonta päätellä vuorokauden aikaa, vaikka oli kello näytti keskipäivää.

Perheelle pidän esitelmiä siitä, missä kenenkin paikka on. Sinä seisot tässä ja otat takit vierailta. Minä tässä ja poika tuossa. Ja tarjoiluhenkilö tässä. Huomaan kyllä, että katsotaan pitkään ja luodaan merkitseviä katseita. Poika sanoi, että ei tule kyllä koko juhliin, menee vinttikomeroon siksi aikaa. Nyt muistankin, että pojalle pitää hankkia puvun takki. Täytyy muistaa lisätä hankintalistaan.

Ja juhliin on vielä monta viikkoa. Tässä ehtii vielä keksiä vaikka mitä. Tulen olemaan maailman ensimmäinen ihminen, joka on sairastunut burn outiin omien syntymäpäiväjuhliensa takia.

Siitä näytelmäkerhosta. Saimme aikaiseksi maailman surkeimman esityksen. Mutta ei se mitään, meillä oli ihan älyttömän hauskaa. Näytelmä esitettiin yhden kerran Gloria-salissa. Liput maksoivat 100 markkaa. Sali oli loppuun myyty. Eivät kyllä saaneet rahoilleen vastinetta. Sori siitä.

Normaali

18v.

Sukulaistyttö täytti 18 vuotta. Hoikka kuin pajunvitsa, iho valkea ja kuulas kuin Lumikilla. Sellainen, missä ei vielä näy eletty elämä, ei ilon eikä surun pysyvästi ihoon viiltävät merkit. Katse kirkas ja elämään luottavainen. Kaikki edessä: kirjoitukset, opiskelut, työura, perheen perustaminen, elämän ilot ja surut suurimmaksi osaksi kohtaamatta. Ihana elämänvaihe, täynnä mahdollisuuksia, mitään ei vielä ole rajautunut pois.

Elämän edetessä tekee valintoja ja samalla rajautuu toisia vaihtoehtoja pois. Elämä on luopumista, mutta sen onneksi tajuaa vasta myöhemmin. Ja jos elää oikein, toisin sanoen itselleen ja omille pyrkimyksilleen ja arvoilleen uskollisena, elää jokaisen elämänvaiheen täysillä, eikä luopuminen tunnu pahalta, vaan joskus jopa helpotukselta. Jokainen elämänvaihe on mielenkiintoinen.

Kolistelimme laseja syntymäpäivän kunniksi rantaravintolan terassilla eräänä alkusyksyn sunnuntaina. Mielessä Eino Leinon runo ”Minä”.

”Itseys on ihanin mahti, minkä sait sä syntymässä: älä anna pois ikinä!…Itse riiput itsestäsi, muista minkä tahdot verran. … Kulje kohti korkeinta, oman onnen kukkulata….Mieti, mik’ on sulle hyvä, tuumi, mik’ on sulle paha, ruma sulle, kaunis sulle, ole maailma omasi.”

Onnea, Henni!

Normaali