Parantolaan!

Tämän päivän (8.9.) Hesarissa on juttu Hyvinkään parantolasta, missä parempi väki ja taitelijat kävivät lepuuttamassa hermojaan viime vuosituhannen alkupuolella.

Parantola ei ollut mielisairaala, ehkä paremminkin jonkinlainen retriittipaikka, minne eri syistä väsähtäneet tulivat voimaantumaan. (Vihdoinkin muuten asiayhteys, mihin vähän äklö muotisana ”voimaantuminen” sopii kuin silmä naamaan.)

Aino Kallas saapui Hyvinkään parantolaan petyttyään rakkaudessa ja Hugo Simberg maalattuaan Haavoittuneen enkelin. Säännöllinen päivärytmi, kaunis miljöö, luonto, terveellinen ruoka ja rauhallinen elämänmeno palauttivat voimat.

Kuulostaa ihanalta! Kenelläpä ei elämässä tulisi tilanteita, jolloin olisi syytä rauhoittua ja levätä. On haastavia elämäntilanteita, surua, pettymyksiä, työuupumusta, kaikenlaisten katastrofien aiheuttamaa ahdistuneisuutta, tulevaisuudenpelkoa, ihmissuhdeongelmia – you name it!

Mutta enää ei ole parantoloita, minne mennä. Ehkä kylpylät yrittävät ne korvata, mutta kylpylöiden ongelma tässä suhteessa on asiakaskunnan monimuotoisuus. Kaikki eivät tule kylpylään rauhoittumaan, joten meno siellä ei välttämättä rauhoita.

Parantolassa voisi olla saatavilla erilaisia taideterapian muotoja tai keskuteluapua terapeuttien kanssa. Palkkalistoilla voisi myös olla filosofeja, joiden kanssa voisi pohtia syntyjä syviä. Ja tietenkin erilaisia rentouttavia hierontahoitoja.

Olisipa loistavaa, jos parantolat tulisivat takaisin. Kauniita paikkoja, maisemia ja miljöitä Suomessa on. Voisin hyvin kuvitella meneväni uuvuttavan vöyhkäjakson jälkeen Hyvinge Sanatoriumiin lepäämään ja saamaan voimani takaisin. Olisin takuulla vakioasiakas.

Jotenkin koko ajatus siitä, että mennään viikoksi tai muutamaksi rauhoittumaan, tuntuu radikaalilta. Meillehän naistenlehdet ja some opettavat, kuinka pikku piipahdus metsän puolella ja päivittäinen syvähengitys riittävät palauttamaan voimat. Sitten taas jaksaa jatkaa; jaksaa, jaksaa!

Siinä käy niin kuin minulle kesällä kalliolla, minne menin ihailemaan auringonlaskua, mutta päädyin tuskailemaan sitä miten hitaasti se tapahtuu! En olisi millään jaksanut istua paikoillani toista tuntia odottaen että mollukka painuu maapallon nurkan taa.

Sellainen se on nykyihminen. Levoton levätessäänkin.

Parantolat, tulkaa takaisin. Minä niin tarvitsen parantolaa.

Normaali